Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
Liisu katsahti sinne päin, josta ääni kuului, ja sanoi punastuen: »Ka, Jussilan isäntä!» »Niin oikein, minä palaan kaupungista, mutta poikkesin tänne katsomaan, kuinka Mäkelässä voidaan.» Hän antoi hevosellensa heiniä, otti niistä tukkosen, pyyhkäisi sillä hien hevosensa selästä ja virkkoi: »Saathan, Liinaharjaseni, tässä vähän huoata.»
Mutta tulkaa nyt katsomaan, niin saatte nähdä, että Punike on yhtä lihava kuin Mäkelästä lähteissään, ja Reipas vahvistuu ja koristuu aina vieläkin. Katsokaa, täällä kopissa on minulla kaksi suurta porsasta.» Nyt Liisu avasi oven siihen pieneen koppeloon, jossa porsaat makasivat pahnoissa. »No näetkös hylkyjä, kuinka lihavia! Ovatko ne kartanon lajia?»
Jaakko ei mennytkään, vaan viipyi yhä ja sanoi hetken päästä: »Liisu hyvä, suo minulle anteeksi! Mieleni oli niin toivoton, etten huomannutkaan sanojeni katkeruutta, minä kun ajattelin sitä loistavaa kohtaloa, joka sinulle oli tarjona, ja itseäni, minua, jolla ei ole muuta kuin rakkauteni sinuun ja nämät kaksi vahvaa kättä, mutta niitä en tosiaan ole säästävä.
Vahdin haukunta herätti heidät rakkaista tulevaisuuden unelmista, ja Liisu, joka oli valkean hävittänyt padan alta, jotta ei velli pohjaan palaisi, huudahti nyt: »Kirkosta tullaan, eikä velli vielä ole valmista; mitäpä äiti sanoo? Lähde nyt jo pois!»
Mies viinit, vehnäset hälle osti; Kyll' itse mielestään oli sorja, Ja kehtas sentään synnin orja Tuon miehen suostua antimiin! Siin' aina suuta suikattiin Ja vihdoin heltisi neitsyyskin! MARGAREETA. Voi raukkaa! LIISU. Häntäkö surkutella?
Liisu oli varsin iloissaan miesten metsästyssaaliista, kehui poikia ja lupasi parsia ja korjata heidän vaatteitaan. Mutta nyt piti kaikkien olla avullisia lihan talteen laittamisessa, sen vuoksi se nyt hätimmiten suolattiin ja savustettiin sitten tuvassa.
»Niin, niin, muoriseni, sattumalta tietysti etkö kuullut mitään sattumalta?» »En, en mitään.» »Kuulin minä», sanoi Kustu, »että kartanon Miinan ja Nikkilän Juhon naimiskauppa on mennyt myttyyn, siitä ei tule mitään.» »No mikähän siihen on syynä?» kysyi Liisu ihmetellen. »Mikäs muu kuin nuoruus ja hulluus», sanoi muori. »No, no, akkaseni!
Se ei ollut hänen itsekkään äitinsä vaatimus, ei, tämä tunne oli niin katkera, että se vei kaikki hänen voimansa ja kotaan tultuansa hän sanoi Mantalle: »Vie sinä ruokaa pöytään, päätäni kivistää, minä menen tuonne järven rannalle, siellä on vilpoisempi.» Sen sanottuaan Liisu riensi kuusistoon ja sieltä kapeata metsäpolkua pitkin järven rannalle.
Hän rupesi pihaa lakaisemaan ja aikoi sen tehtyänsä panna nuoria kuusenoksia portaitten eteen, mutta lihava juottoporsas yhä esteli, se kun juoksi hänen perässään, ravistellen hänen hameensa liepeitä. Liisu torjui porsasta pois, mutta se aina vain seurasi häntä, ja samassa vieras ääni huusi: »Kas vain! Kylläpä näkyy, että hyvin hoidettu elukka ruokkijansa tuntee.»
Juuri kun Liisu ojensi pienet sormensa hellien silittääkseen sen hienoista pukua ja aikoi selittää, että Mikku oli löytänyt linnun tallin ylisiltä kylmettyneenä, sieppasi isä pääskyn pyrstöön ja viskasi sen tuimalla vauhdilla penkin alle. Kissa ponnahti kuin nuoli perään ja kohta alkoi penkin alta kuulua murinata.
Päivän Sana
Muut Etsivät