United States or Yemen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun Mikko ei siihen jatkanut, niin Auno sanoi: Sinua se ei niin läheltä koske kuin minua, kun minun silmäni ovat Mäkelässä auenneet. Mäkelän pientareilla ja niityillä olen ensimäiset elämäni askeleet teutaroinut. Lapsuudenkoti, jossa on huolettoman nuoruuden päivät viettänyt, ei mene koskaan mielestä.
Mäkelässä on tuvan katto ja seinät koristettuna katinliekoilla ja pihlajan oksilla, joista punaiset marjat riippuvat. Mutta porstuakamarissa istui Liisu morsius-puvussaan, kauniina kuin kevät-kukkanen, ja kylläpä Jaakkokin itseänsä näyttää kehtaa: hänellä on sorea vartalo ja oivan, rehellisen miehen kasvot, jotka ovat työssä ahavoittuneet.
Mikko rupesi verkalleen ja jäykästi kertoilemaan, millaisessa tilassa tyttö oli löydetty, miten häntä oli Mäkelässä hoidettu ja miten hän sitten oli joutunut kamreerin perheeseen. Hän uskoi tehneensä siinä tytölle hyvän työn, tyttö oli sieltä jo kirjoittanut ja kiittänyt Mikkoa. Lääninkamreerin hoitoon Merikaupunkiin, itsekseen jatusti tuomari.
Sitte meni hän ja tervehti talon palkolliset, vanhan Saara muorin ja Jaakon isän ja äidin, ja sitten sanoi hän heille: "saattepa meistä kaksi asukasta lisäksenne." Lopputili. Kovin ällistyivät Mäkelän palkolliset, kun Jaakko seuraavana aamuna ilmestyi Mäkelässä isäntänä ja käskijänä.
Kun ensimäinen päivä Mäkelässä näin oli päästy iltaan, päivän touhu sammunut, illallinen syöty ja alettiin laittautua yöteloilleen, rupesi Malla kertoilemaan miten vanhat ihmiset ovat Mäkelän jättiläiskuusta pitäneet ihan jumalanaan. He eivät ole lähteneet kalalle, ei metsälle eikä millekään vesimatkoille käymättä kuuselta neuvoa kysymässä.
Liisu katsahti sinne päin, josta ääni kuului, ja sanoi punastuen: »Ka, Jussilan isäntä!» »Niin oikein, minä palaan kaupungista, mutta poikkesin tänne katsomaan, kuinka Mäkelässä voidaan.» Hän antoi hevosellensa heiniä, otti niistä tukkosen, pyyhkäisi sillä hien hevosensa selästä ja virkkoi: »Saathan, Liinaharjaseni, tässä vähän huoata.»
Näin onnellisina elivät Niittymäen asukkaat, ja Viulu-Mikko, joka aina asui heidän luonansa, näki vielä monta Heluntai-aurinkoa nousevan ja laskevan, vaan vihdoin sai hän, kuten toivoi, hautansa Anna-Liisansa viereen. Mäkelässä on Manta emäntänä, hän on saanut hyvän miehen, ja vanhukset ovat jättäneet kaikki toimet nuorille.
Lydia lensi tulipunaseksi ja vastasi vihaisesti: "Mistä minä herra Kokan tulemista taikka menemistä tiedän. Ei hän täällä ole asunut. Käykää Mäkelässä kysymässä". Eva oli pistäytynyt sisään ja oli askaroivinaan lieden luona. Lydian kiukku huvitti häntä suuresti; hän nauraa irvisteli vahingon-ilosta, kouhotellen valkeata niin että säkenet lystikkäästi lentelivät.
Hän riutui riutumistaan ja silmin nähtävästi ei hänellä enää pitkiä aikoja ollut jälellä. Sisällinen suru ja kaiho auttoi vielä häntä hautaa lähemmäksi. Aikaansa vietti hän milloin Paavolassa, milloin vanhempainsa luona Mäkelässä. Mutta rakkaimmat paikat hänelle olivat Leppäniemen kallio ja Lyylin hautakumpu kalmistossa.
Jertta oli viety Niemelään ja Mäkelässä Mikko, Auno ja Matti olivat kolmen. Mikko veti muraa pelloille ja maaliskuussa oli kaikilla pelloilla sitä aalto aallon vieressä. Ainoastaan laihopellon lumen pinta näkyi sileänä, murarystyjen synnyttämiä nietosjuovia ei näkynyt. Oli tuiskuinen maaliskuun sunnuntai, eikä aurinkoa näkynyt koko päivänä.