Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Enpä muista, milloinka minulla olisi ollut näin pehmoiset paikat mitenkähän tästä aamulla ylös pääsee uittaa kuin Ilmatarta ikänsä kaiken lakkapäillä lainehilla. Hyvää yötä, nuorin veljeni! Auta ylös aamulla, jos en itse pääse. Ennen pitkää alkoi kuulua säännöllinen, rauhallinen hengitys. Mutta ennenkuin Robert nukkui, oli hän saanut vastauksen kysymykseensä, jota oli mielessään hautonut.
Siinäkin tapauksessa olisi hänellä toki joku seurakunta vaikka kuinka pieni tahansa, mutta kuitenkin kyllin suuri häntä vaatehtimaan ja hänen huomisestaan huolta pitämään. Tällä ei tuntunut olevan mitään sentapaista. Tämä tuntui olevan aivan yksin maailmassa. Niin yksin kuin tuuli erämaassa. Niin yksin kuin lastu lainehilla.
Niin päivänä muutamana, huomenna moniahana loi silmänsä luotehelle, käänti päätä päivän alle; keksi mustasen merellä, sinerväisen lainehilla: "Onko se iässä pilvi, päivän koite koillisessa?" Ei ollut iässä pilvi, päivän koite koillisessa: oli vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, matkoava Pohjolahan, kulkeva Pimentolahan orihilla olkisella, hernevarrella hevolla.
Vaka vanha Väinämöinen kulki äitinsä kohussa kolmekymmentä keseä, yhen verran talviaki, noilla vienoilla vesillä, utuisilla lainehilla. Arvelee, ajattelevi, miten olla, kuin eleä pimeässä piilossansa, asunnossa ahtahassa, kuss' ei konsa kuuta nähnyt eikä päiveä havainnut.
"Juho!" hän osoitti mustaa öistä taivasta, jossa tähdet tuikkivat kirkkaassa loistossaan. Kaukana merellä kimalteli niiden hohto läikkyvillä lainehilla. "Eikö tuo ole ihmeellisen kaunista?" "On." Maria katsoi ylös tähtiin, Juho katsoi hänen syviin kirkkaihin silmiinsä. "Mitä ajattelet lapseni? ikävöitsetkö jotakin?" "Ikävöitsenkö?" "Mitä?" "Sinua." "Pieni Mariaraukkani!" hän oli vähällä itkeä.
Julia puolusti sisartaan ja kornetti Algernon'ia; riidan henki oli jo kylvänyt muutamia: katkeria siemeniä heidän kinaansa, ja nämät molemmat hyvät siskot olisivat ehkä suuttuneet toisillensa, elleivät molemmat yht'aikaa olisi alaspäin kumartuneet ottaaksensa ylös lattialta Helenan silmäneulaa ja samassa kopsahtaneet päin yhteen, joka hyökkäys päästi taistelun iloiseen nauruun; ja kysymys miehen sekä vaimon oikeuksista, tuo meri, jonka lainehilla keinumassa nämät taisteliat varsin äkki-arvaamatta havaitsivat itsensä, jätettiin nyt sikseen.
Läikkyvänä laine päilyy, Lainehilla pursi häilyy, Kultain viiri pursipuussa Nuokkuilee. Lännestä tuulonen viestiä tuo, Riemua virtana rintaani luo, Mutta hetkeks ainoasti Pian rinta riehuu taas. Karvas huoli! Kahleitas Kantaa saanko hautaan asti? Ei! Rautasi ma annan ruostuttaa, Rauhaa tahdon. Enkö sitä saa? Kalmistoon käyn joka ilta Riemun kerjuun kuollehilta; Mullassakin veljen rinta Lämmin on.
Huuti mies nenästä niemen, verevä vesien poikki: "Kenen on vene vesillä, kenen laiva lainehilla?" Miehet purresta puhuvat: "Mi olet mies metsän asuja, kun et tunne tuota purtta, keksi Väinölän venettä?" Sanoi lieto Lemminkäinen, virkkoi kaunis kaukomieli: "Jo tunnen perän pitäjän, jo älyän airollisen; minnekä menette, miehet, kunne läksitte, urohot?"
Mi oli lastuja pirannut, pälähellyt pälkäreitä selvälle meren selälle, lake'ille lainehille, noita tuuli tuuitteli, meren läikkä läikytteli venosina veen selällä, laivasina lainehilla. Kantoi tuuli Pohjolahan. Pohjan piika pikkarainen huntujahan huuhtelevi, virutteli vaattehia rannalla vesikivellä pitkän niemyen nenässä.
Pääskyläinen, päivän lintu, Päivän lintu, yön lipakko, Lenteli kesäisen päivän, Kevätpäivän keikutteli; Etsi maata maataksensa, Lehtoa levätäksensä, Peltoa pesiäksensä, Murtoa muniaksensa. Löynnyt ei maata maataksensa, Lehtoa levätäksensä, Peltoa pesiäksensä, Murtoa muniaksensa. Lenti vuoren kukkulalle, Laski kuusen latvasehen; Näki laivan lainehilla, Punamastoisen merellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät