Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Sen onni, rauha, toivo päättyi kesken Ja immestä loi kaiken riemun lesken. Hyvästi kummut, joilla käyskentelin, Puut, kukkaset ja lähde vuoriston; Hyvästi lempi, jonka riemuss' elin Ja hymy hellä äidin katsannon! Oi, itkekäätte, immet Israelin, Yks siskoistanne sortunut taas on; Te haukan silmän väijymistä pakoon Lymytkää metsiin, piilkää vuorten rakoon! Miks en ma piillyt?
Kummut, maat kaikki itkee, huokaa niinipuu, maamies käy surren pitkin pellonpiennartaan. Anna Herra armosi paistaa! Taivahalla kaaret kauniit kimmeltää. On monta kansan neuvojaa ja monta maassa Jumalaa ne julistaa. Mut yks on neuvo nuorilla, kun aik' on ahdas, matala: Se laajenna! Ja yksi vaan on urhon työ, kun häntä uhkaa peikot yön: Ne maahan lyö!
Ja entäs tämä Ahvenlammin kangas! Sekin on neliökilometrin laajuinen ja entäs tuo Oravakangas! Tuommoinen ala sekin ja entäs tämä Sammakkolammin kangas ja nämä sadat pienemmät kummut, joilla seisoo ihan koskemattomat aarniohongikot, ja näitä korpiahan sitä on ihan äärettömästi.
Sisällä siintävi taivas sees, kukkivat kummut ja kedot, laulavi leivot ja linnut muut ulkona huojuvat honkapuut, ulvovat metsien pedot. Kuollut on usko ja rakkaus, jäässä on ruusurukat. Mutta kun illalla ikkunaan loistavi kuu tahi tähti vaan, kauniit on hallankin kukat. Suru on siltoja siskojen, sääli on hallan kukka. Talvella toistansa säälitään, itseään sekä ystäviään: Ystävä, ystävä rukka!
Se soi kuin kuolinkello raskahasti, se hautas haaveet kuolemaan, se Tuonen rannalle toivot soitti, se itki multahan ihanteet; ja meri aaltos ja päivä koitti ja kukki kummut ja vieri veet. Mut koskaan uskottu unelmoihin ei sitten täällä, ei aamun koihin.
Paimenet käy kotimatkalleen ja karjansa kokohon soittaa. Linnut laulavat kirkkaimmin, ja saaret ja kummut kaikuu. Lehdot on kylvetty kukkasin; ja leikit lasten ne raikuu. Terve, oi kuningas lempein, isä Pohjolan, terve sulle! Toivomme nuoret ja vanhatkin vain onnea siunatulle. AADOLFIN päivää jos juhlimaan Hän luonamme käy, nimi loistaa. Vuodet ei, ei kateuskaan voi muistoas' Suomesta poistaa.
Vähitellen täytti himmeä loiste koko avaruuden. Rannat, metsät, kaukaiset kummut, yksin rannalla kököttävä nuottikotakin saivat tuossa valossa omituisen miettivän näön.
Kylvi maita kyyhätteli, kylvi maita, kylvi soita, kylvi auhtoja ahoja, panettavi paasikoita. Mäet kylvi männiköiksi, kummut kylvi kuusikoiksi, kankahat kanervikoiksi, notkot nuoriksi vesoiksi. Noromaille koivut kylvi, lepät maille leyhke'ille, tuomet kylvi tuorehille, raiat maille raikkahille, pihlajat pyhille maille, pajut maille paisuville, katajat karuille maille, tammet virran vieremille.
Ruohot, kukkaset, kummut, kunnahat, jylhät vuoret ja hymyilevät laaksot, kaikki ne hänelle puhuivat kieltä, joka, samalla kuin se oli outoa ja salaperäistä, valtavasti viehätti hänen mieltänsä ja herätti hänessä aavistuksen siitä voimasta, joka kaikessa kätkettynä vaikuttaa; johon verraten ihmisnero käy mitättömäksi kuin maassa mateleva mato.
Niin Sun taitos, kuntos kasvakohon Kuvailemaan kummut, kukkulamme, Laaksot, lammet, kosket kuohuinensa, Hyrskyinensä virrat vahvimmatkin, Maalaamahan maamme mahtipaikat Sekä sodan, rauhan sankarimme, Loihtimahan tummat loistaviksi. Niin Sä kasva, kartu kansallemme, Kunniasi olkoon kunniamme! Luojani!
Päivän Sana
Muut Etsivät