United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Miks en laulais kerran kurkihirttä, koska kodissani ruusut kukkii? Poika: Lauloin kangastusta korven kolkon, kyllin lauloin talotonta tietä. Miks en laulais kerran keidastani, yrttitarhaa yöni tuoksutäyden? Tyttö: Lauloin äärettyyttä yksinäisen, kyllin lauloin vaivan vuori-ilmaa. Miks en laulais kerran äärellistä maata, jota sade, päivä siunaa?
Nimeni humahtelevi joka lehdon lehtipuissa, soi joka lähtehen soreissa, kukkii joka kunnahalla. Ajele ahavan teitä, kysy tuulen tuttavia, niiltä kuulet sa nimeni.
Kukkii kylmä jää, Kukkii nurmi nukkapää. Mut miks, kun on päivän paiste, Sulaa jäisten kukkain loiste? Siksi nytpä nään Sulaa loiste kylmän jään, Silmäns kirkkautt' ei kestä: Lempi puuttuu sydämestä. Toivon Sulle, nuori Taideniekka, Että taitos kasvais kukoistaen, Kesällä kuin Suomen kankahilla Kasvaa koivut, tuomet tuoksuavi, Lehdot kaikki leyhkää lähistölle, Paistehessa kesä-aurinkoisen!
On Intiass' säihke ja tuoksu, Ja kukkii aarniopuu, Siell' ihmiset untelot, kauniit He lootosta polvistuu. Lapin-äijät on rähjäiset, pienet, Päät litteät, luisevat luut; He kurkkivat tulta ja paistaa Merirosvoja irvissä suut. Tytöt kuunteli hartahasti, Ja ma viimein vait olin niin; Ei laivaa näkynyt enää, Hävis kaikki jo hämäriin.
Ja jos johonkin aikaan ei kuulu mitään, niin miksei kuulu? Eikö meressä ehkä juuri nyt ajelehdi jotakin, eikö sieltä tule tänään mitään, koska tuli eilen? Tai: koska ei eilen tullut, ehkä tulee tänään. Aurinko on pian ylimmillään, meren sini heleimmillään, kesäpäivä kukkii, kaikki lehtensä levällään.
Jos kukka muutetaan eteläisestä maanpuoliskosta pohjoiseen, kukkii hän keskellä talvea, sillä silloin on kesä hänen kotimaassansa, ja jos ruotsalainen muuttaa minne tahansa, on hän syntynyt ja kasvanut sotilaaksi, joll'ei hän olisikaan aseissa.
Kuin kulkee pursi lehtipurjehin, niin samoo aatokseni salaisin sun luokses, aallon impi ihanin, mi koskaan tenhos miehen mielialaa; ja niinkuin kukkii tuomet, pihlajat, mun povessani tunteet kukkivat, ja niinkuin kohoo kokkovalkeat, niin sulle unelmaini uhrit palaa.
Ilo, nuoruus sen loistossa nukkuu, kuin koskaan ei herätä vois ne päivään, mi hämyyn hukkuu, ja kesään, mi katoo pois. Hivuttavat sateet huhtikuun rytmien ja runoin tahtiin soivat. Tietä kesään, maahan luvattuun, taivaan kateet vallat vartioivat. Niinkuin lapsi äidin rintaan halaa, kaikki nuoruus kesään ikävöi, missä polttavana päivä palaa, missä kaikki kukkii, hedelmöi.
Ja kun hän äitinsä tähden väliin koetti nauraa, oli hänen naurunsa verrattava pensaasen, joka vuorella kukkii, vaikka tietää pian kuivettuneena kuolevansa. Hänen salaisuuttaan ei kukaan tiennyt. Hänen äitinsä näki hänen muuttuvan; mutta sen syytä ei äiti tiennyt. Hän kysyi, ja Anna nauroi; mutta naurussa oli surua.
Vain laulua laulelen, pieno, Jota laulan jo vuosia näin! Sitä laulan, kun kukkii tieno, Kun sydän on toivoton; Jo mummosi mummo, sa pieno, Tän laulun kuullut on! Jo rauhan me tehdä voimme, Te kukat lemmityt. Me nauramme, ilkamoimme Ja leikimme riemuin nyt. Sa kielo kainorinta Ja ruusu, sa rusosuu, Sa neilikka tummapinta, Sa lemmikki toukokuun!