United States or Hungary ? Vote for the TOP Country of the Week !
MARCUS. Mies hyvä, tyynny; vaikka tiedän, että Se, mik' on tuohon hiekkaan kirjoitettu, Kapinaan nostais itse hyvyyden Ja imulapsen kostoon yllyttäisi.
Niin ryntäin veikon kuolon kostoon saamme. Sa kuolon oivan kuolet, Aksel veikko! Edestä kuninkaasi. Mekin pian Kenties sua seuraamme ja tervehdimme Sua luona Jumalan. Nyt tule, Hakon! Hän ystävänsä kanssa jätä. Elo Se halaa sotaa, mutta kuolo rauhaa. Te Norjan miehet! Eestä kuninkaansa Hän kalpen'. Eestä kuninkaamme mekin Halaamme kalveta! Vie meitä kuoloon, Vie vihollista vastaan! Hyvästi!
"Vaiti, mieletön!" "Vaitiko? En vaikene. Minä tahdon puhua ja kirota sinut. Oi, jos tietäisin jotakin, joka olisi sinulle sama kuin Camilla minulle. Oi, jospa saisit, kuten minä, nähdä elämäsi viimeisen, ainoan ilon sortuvan! Jos taivaassa on Jumala, niin sinä saatkin sen kokea." Cethegus hymyili. "Sinä et usko taivaan kostavaan voimaan. Niinpä usko surevan äidin kostoon. Vapise!
Nuo naapurit, nuo vanhat riitaveljet ne tunsi senkin seitsemäiset eljet: ne rinnan piti tietä hallussaan ei sivu siit' ois päässyt lempokaan. Se oli niinkuin näky aikain takaa: kun miehet vainolaista kiinni hiihti, kun hävitetyt kodit kostoon kiihti niin oli joka katse kiivas, vakaa. Ja lumiaavaa riitti länteen, itään, ja päivä kaartain kulki aavan yli. Jo sitä odotteli illan syli.
Monta Hämeen hankiin haipui, Messukylään kylmään vaipui, monta Kurun metsät vei. Aina eespäin! käsky kaikui. Voittoon, kostoon! korvet raikui taikka kuoloon, taapäin ei! Kunniata kaatuneille! Hetki vannoa on heille kautta kauniin synnyinmaan: Sen jos vapaus vaipuu milloin, nousee Vöyrin kaarti silloin, taasen meitä tarvitaan.
Koko ruotsalaisten joukko ryntäsi nyt linnaa vastaan; myöskin Keller tarttui aseihin ja kiiruhti apuun linnan porttia puolustamaan. Keller ja hänen miehensä taistelivat epätoivon uljuudella, moni urhoollinen ruotsalainen ja suomalainen sai surmansa itsenään voiton hetkenä. Heidän kuolemansa yllytti toisia kostoon.
Tuo näkö pelkkä jo vain heit' ennenkin vavisutti; nytpä, kun vimmoin käy hän kostoon kumppanin, pelkään muurit murtelevan hänen vastoin salliman määrää." Virkkoi noin Kronossynty ja sytti jo taistelon riehun. Läksivät kamppailuun ikivallat sielt' erimielin.
Läksin hevosen ostoon, Senki kovaan kostoon; Oli mulla rahoja säkki, Tuli sitte ilta äkkiin, Tahottiin minua tappaa, Rahani poies lappaa, Minä pääsin pakoon Vahvan vaaran rakoon. Yhyin sitte yhteen kylään, Senki sangen hyvään; Menin yhteen taloon, Senki sangen jaloon; Menin ulkoa tupaan, Ilman muuta lupaa.
HAMLET. Oi, Herra taivaan! HAAMU. Murhansa julma, luonnoton sa kosta. HAMLET. Murhansa? HAAMU. Murhansa, jok' on itsestään jo julmaa, Mut tämä luonnottomin, kauhein, julmin. HAMLET. Se kerro siis, jott' yhtä kerkein siivin, Kuin hartaus ja rakkauden aatos, Ma kostoon syöstä saan. HAAMU. Sa suostut, huomaan.
Jos hän luuli voivansa päästä vapaaksi kanteesta, luuli voivansa puolustaa itseänsä tietämättömyydellään väijymisestä, niin pettyi hän suuresti. Mutta sitä toki ei hän lie miettinytkään. Viha ja kiukku olivat epäilemättä saaneet hänen tähän hurjaan työhön. Seikat selvenevät. Kapteeni Kornman oli, ajattelematta seurauksia, vihansa vimmassa ryhtynyt omituiseen kostoon.