United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Urhea Deifobos, Priamon vesa, riens eturintaan aimona, ryntäillään piti kilpeä ympyriäistä, kerkein askelin siirsi hän jalkoja, suojana kilpi.
Siinäpä seisahtuu pikapäätä ja virkkavi toinen: «Hei pojat, ei sovi näin jänöjussina puikkia metsään Arkana, tyhjillään; paras ois toki tutkia ensin Aittoja porvarien sekä matkan tarpehet ottaa.» Toinen mies heti myöns. Minä tahdoin moittehetonna Käydä ja jäähyväset tein herttaiset tovereille. Kyynelin erkausin sekä käynnin kerkein astuin, Toiset varkahisin meni huoneihin lähimäisiin.
HAMLET. Oi, Herra taivaan! HAAMU. Murhansa julma, luonnoton sa kosta. HAMLET. Murhansa? HAAMU. Murhansa, jok' on itsestään jo julmaa, Mut tämä luonnottomin, kauhein, julmin. HAMLET. Se kerro siis, jott' yhtä kerkein siivin, Kuin hartaus ja rakkauden aatos, Ma kostoon syöstä saan. HAAMU. Sa suostut, huomaan.
DUNCAN. Ei mikään taito Voi mielentilaa kasvoist' arvata. Ylimys oli hän, ja häneen luotin Ma ehdottomasti. Mua kiittämättömyyden synti raskas Juur' rasitti. Niin kauas eelle ehdit, Ett'ei sua palkintoni kerkein siipi Tavoittaa voi. Jos vähemp' olis vaatees, Ett' tasan kiitoksen ja palkan panna Ma saattaisin! Nyt ken ne kaikki jaksaa Sun ansiosi täysin määrin maksaa!
ROMEO. Ma lemmen kerkein siivin yli lensin, Ei lempeä voi kivilinnat estää; Ja mitä lempi voi, lemp' uskaltaa: Sen vuoks ei mua estänyt sun heimos. JULIA. Jos näkevät sun, surmaavat he sun. ROMEO. Ah! Vaaraa suurempaa nuo silmäs uhkaa, Kuin kahdenkymmenenkään miekat; katso Vain hellästi, niin heimos vihat kestän. JULIA. En, en sua tahtois heidän nähtäväksi.
Huomaten, että kerkein ahdistaja oli aivan hänen kintereissään, heitti hän ensiksi vaippansa yltään, sitten hopeanauhaisen takkinsa ja vyönsä, josta viholliset tunsivat hänen Canonchet'iksi ja heidän intonsa eneni. Kun hän viimein pyrki jonkun joen yli, livistyi hänen jalkansa joltakin kiveltä, ja hän upposi niin syvälle, että hänen pyssynsä kastui.
Kerkein, leijuvin askelin, kuin olis lentimet heillä, kulkivat nuoret nuo kuvatyynen lammikon rantaan. Vieraallensapa näytteli ystävä nyt kodin rakkaan hempeät kauneudet, yhä muistellen sekä lausuin: »Näetkö sä järven hohtavan tuon, kas! toista se on kuin meri, joka huoaten sun kotis kalliorantoja pieksee! Täällä on vihreytt', on heleyttä ja henkeä.
Niin jään mä Casslis-puron luo, kanss' immen heitän huolten painon; ma sieluun kätken katsehet, nuo silmäniskut Meerin ainon. Ylämaan Meeri. Te metsärinteet, versokaa Montgomeryn linnan luona, maat, kukkaan käykää, virran veet, kohiskaa vaahtovuona! Siell' ilo kevään kerkein on, syyshohde haikein varmaan; näet siellä viime kerran näin Ylämaan Meerin armaan.
Hän ei pitänyt kärsimisellä mitään väliä. Hän tuomitsi kuoleman tuskiin ja kääntyi kerkein mielin pois taiteen taikka kirjallisuuden puoleen. Kun Cineas näki hänen, ajatteli hän Agrippinaa ja noita muita, joitten nimi kansassa kuultiin ja joitten kohtaloita ainoastaan hiljaisella äänellä mainittiin. Hän ei huomannut tässä mitään merkkiä siitä miehestä, jonka paljas nimi sai maailman vaalenemaan.