Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Vierin maita, vierin soita, vierin suuria saloja, salossa savu sininen, savun alla armas mökki, mökissä ihana impi, kultakangasta kutovi, helmellistä helskyttävi. Kelle kangas kultaloimi? Häiksi metsän morsiolle. Kelle neiti näätärinta? Hiihtäjälle Niiden korven.
Merikoski, Kainuun poika, suonissaan korven kylmän, mykän veren kantain ikuisuuteen, mereen matkallaan laulaa vasta yli Oulun rantain. Nuori ei hän enää, Sotkamoon kauas nuoruutensa muistot johtaa, miehuutensa Pyhän kuohukkoon, vanhuutensa vasta meren kohtaa. Edessänsä meren ikuisuus, takanansa pitkät päivätyönsä: siitä laulun voima aina uus, siks niin aavistavat päiväns', yönsä.
Se on metsävahdin torppa, yksi noita pakollisia asumuksia korven keskessä. Mökin rannassa juoksee virta vihaisissa härän silmissä, sillä vähän matkaa ylempänä on koski. Kun väkevää virtaa olisi vaikea soutaa ylös, jätämme venheen tähän, nakkaamme reput selkään ja lähdemme jokivartta nousemaan.
Sotatouvon majesteetti synkin rautakasvoineen ratsastaa nyt rautaorhin, vaatii viljan korjuuseen majesteetin kantapäillä hiipii syys ja talvisää, jäätää huolten huokaukset, maille roudan hengähtää. Talven henki, hengen talvi vallan merkit maahan löi, korven helmaan kaikos kansa, piillen pettuleipää söi, palui siellä polvillansa auttajata itkien, kunnes Luoja vaikerrukset kuuli kansan viluisen.
Nuorukaisna enkö koittais Vanhain toivot vahvistaa? Mik' on miesten työksi luotu, Lie se mun myös tehdä suotu!" Näinpä sulho rohkeasti. Silloin joukko vakavasti Tähtäsi Paukahti! Huuto hurja raikui, Vuoren rinta kaikui! Vaan nyt nousi kämmenilleen Korven herra kauhea; Ennustaen vainojilleen Kuolemaa ja kostoa. Päälle karkaskin Kaksin kämmenin, Irvihampahin, Karjunalla Hirmuisalla!
Hän tunsi vaikuttaneensa, puhuessaan oli hänestä ollut, niinkuin joka sana olisi oikeaan paikkaansa iskenyt, niinkuin ne olisivat maan alle tunkeneet pahojen henkien omiin asuntoihin, niinkuin olisi kaiku niihin kaukaisimmasta korven kolkasta vastannut. Voimakas itseluottamuksen tunne hänen rintaansa paisutti.
Maamme luonnolliset apulähteet eivät ole ollenkaan niukemmat kuin monen muun maan. No, kas niin, sitä juuri minäkin olen väittänyt. Mutta mitä on Suomen maanviljelys, silloin kun se ollenkaan sitä nimeä ansaitsee eikö se ole vain metsänhaaskausta kaskenpolton kautta? Pieni pellon tilkka korven keskessä. Kauppa?
Eloisa tuuli tuntuu kaikkialla Havauttaa huojuun korven kuusikot Säteistä päivän, honkain huojunnasta Heräävät luonnon lauluniekat vasta; Liverrys täyttää kohta lehdot nuoret, Etäällä raikuu vastaan rantavuoret, Kajaten huomenkoiton kultaisuutta, Uhoten aamu-ilman ihanuutta. Jo Suomen taivaallenkin koitti viimein Myös kevätpäivä. Nyt senkö pilveen peittäis kaakon usma Tai idän häivä?
Ja tämän uskon alla on rauha maahan tullut. Kukoistavat lait ja asetukset, leviävät vihreät vainiot, kohoavat kultaristikirkot, joihin nöyrä kansa polvillensa lankeaa ja messukaapun eteen päänsä paljastaa. Vihertävät vainiot, kukoistavat lait ja asetukset, mutta entisyyden muistot maatuvat korven sammalien alla. Eikö elä enää muinainen vapauden henki? Korpi yksinänsä huokaa, tyhjänä ja autiona.
Noin lausui merosta neito, Lausui lapsi lainehesta: »Oi sie suuri metsän sulho, Korven korkea senikka, Sie vaan mielinet minua, Jopa ollet ottamassa Valiolla varsallasi, Rautaisilla rattahilla, Hopeaisilla helyillä; Ken mielii merosta naia Meren piikoja piellä, Ei sille piä rekoa Eikä rautarattahia Eikä ostanta-oroa Eikä vaskivaljahia, Neito aalloissa ajavi, Ve'en pinnassa pitävi, Vesi neitosen vetävi, Laine lapsen lennättävi, Veto alla, tuulo päällä, Neito keskellä asuvi.»
Päivän Sana
Muut Etsivät