Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. toukokuuta 2025
Hymyili hyväinen äiti: »Kun saat sa paremman koltun.» Sai poika paremman koltun, pääsi kerran kirkkohonkin, näki hän oikean tapulin, tapulissa kellot kaksi, tuli itkien kotihin, kaihomielin kartanolle: »Oma kirkkoni parempi oli huojuhongikossa. Nyt sekin on minulta mennyt.» Eikä kohdannut enempi, ei elossa, kuolemassa eikä kuoleman takana kaukometsä-kirkkoansa. ER
Kuulkaa, kuinka kirkon kellot kaikuu kautta maiden merten: pou pau, pou pau! Kuunteli sitä hän lasna kodin köyhän kynnykseltä, oman äitinsä sylistä, keskeltä sinisalojen. Salot raikui, vaarat vastas, kierteli pyhäinen kaiku, sai lapsi sanelemahan: »
Se on laakson ainoa komeampi rakennus, ja sen huippu ulottuuki siitä syystä vähän kauemmaksi, kuin mihin se näyttää ulottuvan. Sen kellot tervehtivät pitkä-matkaista hänen kirkkoa lähestyessänsä, ja tämä aina nostaa lakkiansa niille ikäänkuin kiitokseksi viimeisestä! Hänen ja niiden kesken on liitto, jota ei kukaan tunne.
Kahden puolen tietä heiluttivat vapautetut lapset suurilla riemuhuudoilla vihreitä oksia käsissään, ja kaikista akkunoista riippui kirjavia liinoja. Ylistyslaulut, kellot, torvet ja pasuunat pauhasivat niin, etteivät ne siten vielä koskaan olleet Jumalan kunniaksi raikuneet.
Hautaan mun kannoit, kaikuivat kellot, Kuin tuomion ukkoset, Pimeät pilvet peittivät taivaan, Ja sieluni synkistyi, Mutta immen katsannoss' Taasen lemmen taivaan näin; Mua saattoi hän kammioon kuolon, Poskillans tuskan kuume.
Niinkuin olisi koko maailma rusottanut, niinkuin rusottaa äsken pimeä ja kylmä pirtti takkatulen liekkiin leimahtaessa: tuolla pirtit, porstua välissä, tuolla aitat, pienin, keskimmäinen ja suurin, tuolla talli ja navetta ja lato, kuja välissä, ja tallin ja navetan aukossa tarha, jossa kellot kalahteli lehmäin märehtiessä, ja siisti pihamaa ja takana hongikkomäki!
Kuuletko, Alfred. Nyt soitetaan taas kelloja! Laivan kello soipi. Laiva lähtee. En sitä tarkoita. Koko päivän ovat kellot korvissani soineet. Nyt taas soipi. Sinä kuulet väärin, Rita. En. Minä kuulen ihan selvään. Aivan kuin ruumiskellot. Harvaan. Ja aina samat sanat. Sanat? Mitä sanoja? "Sau va ui pi". "Sau va ui pi". Etkö sinä kuule sitä? En minä kuule mitään. Eikä mitään kuulukaan.
Silloin hän sulki ikkunan ja lähti pois sen luota; hän alkoi taas miettiä ja näky unohtui. Vihdoin tuli kirkko-aika; kellot soivat ja kansa kokoontui suurempiin joukkoihin; ajajia tulla karahutti tietä myöten ja vilkasta elämää oli kaikkialla. Silloin pappi tyynesti lähti ulos huoneestansa yhtyäkseen kansaan, aavistamatta mitä tänä päivänä tulisi hänen tehtäväkseen.
Ei mitään sumua, ei mitään usvaa; selkeä, kirkas, armas, vireä, kylmä ilma; kylmä, joka puhalsi tanssimusiikia verelle; kultainen päivänpaiste; sininen taivas; suloinen, vilpas sää; iloiset kellot. Voi mainiota, mainiota! "Mikä päivä nyt on?" kysyi Scrooge, huutaen pyhävaatteisin puettua poikaa, joka oli lähtenyt ulos kaupunkia katsomaan. "Kuinka?" vastasi poika aivan kummastuneena.
Hän kuuli usein hirveitä ääniä torven räikinän ja suden-ulvonnan seka-ääniä; hän kuuli, miten biljaardi-salissa hiljaa käydä hissuteltiin, kuinka pallot vierivät ja pienet kellot kilisivät y.m.
Päivän Sana
Muut Etsivät