Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. toukokuuta 2025
Kellot rupesivat nyt soimaan pappien tulosoittoa ja papit kymmenlukuisena mustana joukkona, missä piispa ja rovasti olivat ensimäisenä parina, lähtivätkin pappilan kartanosta kirkkoon tulevaa suoraa, santaista tietä myöten likenemään kirkkoa.
MARIAMNE. Musta kuin ijankaikkinen yö olkoon vaatteus, jossa murehtien astelen kuin neito, joka sydämmensä lemmityn kadotti. Siis ovat nyt kaikki mun kalani tässä. Oi kauhistava saalis! 2:N NAINEN. Mutta sitten, sitten? 1:N NAINEN. Sitten kellot pauhaa ja murhamiehen sydän vapisee. 2:N NAINEN. Vapisee kuin soidessa tuomiokellon. Mutta sitten, sitten? Ah!
Aurinko paistoi taas korkeimmallaan. Lukkari oli juuri lopettanut viimeisen värssyn. Kirkon kellot taas helähtivät soimaan ja suuri väen tungos purkautui kirkon ovista ulos. Pitkässä jonossa ne tulivat pitäjäntuvan eteen, jossa kättä puristivat ystävät toisiltaan ja sanoivat sitte vielä: "käy, veikkonen, mökissä!" Niin puheineen menivät miehet sitte hevosiaan laittamaan. Naiset puhelivat vielä paljon asioita.
Leikkuuväki lähtee iloisella mielellä matkaan; härkien kellot, vanhan rengin ruoska ja nuoren rengin vihellys kuuluvat yhä kauempana.
Ja kun pyhä-aamuna joku haudattiin ja kellot soivat, niin ei niidenkään äänestä kukaan tietänyt sanoa, mihin sielu oli erinnyt siitä ruumiista, joka nyt laskettiin maan poveen. Eikä papinkello eikä yhteensoitto olleet nekään samasta arvosta kuin iltakello. Sillä ne kutsuivat vain seurakuntaa jumalan palvelukseen. Ja seurakunta oli sekalainen ja enimmältään syntinen.
Hän toivotti nyt minulle hyvää yötä, ja valaisi lyhdyllään. Sitä oli helpompi nousta kuin mennä alas, ja minä saavuin aivan eheänä ravintolaani takaisin. Täyttäen tarkasti lupaukseni astuin ensimäisen askeleni mutkikkaalla polulla juuri samassa kun kaukaa kuuluvat kellot seuraavana iltana löivät yhtätoista. Hän odotteli minua alhaalla, valkea lyhtynsä kädessä.
Antero ylinen ylkä, Ylimmäisen miehen poika, Kävi noi'illa Virossa, Nartsi Narvan tietäjillä: Sanoi noita kuolevaksi, Arpoja paranevaksi. Tuli tuolta takaisin, Matkasi omille maille. Kirkko vastahan tulevi, Kilkahteli kirkon kellot, Antero kysyttelevi, Mitä kellot kilkkaeli.
Soivat silloin kellot myöskin Vaimo itkeväinen Yksin seuras toivotonta Laki itsepäinen Kielsi kirkon siunatun Maankin päältä kirotun, Onnettoman ruumiin. Kuollon kellot soi! Ne on siitä asti aina Soineet kansallemme, Kun on viina maahan tuotu; Hautajaisiksemme Juomme, hautaan kamalaan Avosilmin astutaan, Kirous sen peittää!» Kuollon kellot soi!
Tok' ei heitä nyt Pojari ryöstä, Vaikka hän, kuin susi, väijyelee. Niin todentotta kuin päivä nyt Herran Noussut on kunnaita kultailemaan, Niinp' on koittanut Pojarin kosto, Koston kellot kohta jo soi: Hällepä kauhistusta ne vonkuu, Meille ne lohdun hetkeä lyö." Juuripa kellot kirkkohon kutsui, Kirkkohon kannusti Pojarikin: Seljäss' orhin karjuvan kulki Keskell' uljast' temppeliä.
Kummallista todella oli, kuinka Anni oli muuttunut. Kun hän kuuli kellot ensi kerran soivan, otti hän pikku lapsen käsivarrellensa ja pani sen kädet ristiin sanoen: "Oi oma lapseni, en olisi uskonut saavani enää koskaan kelloja kuulla!" ja kun Maisu toi ensimmäisen ämpärillisen vettä, sanoi Anni: "Kuinka hyvää ja kirkasta se vesi sentään on!
Päivän Sana
Muut Etsivät