United States or Greece ? Vote for the TOP Country of the Week !
Maisu meni varoittamaan Lentsiä, ettei hän toki noin pahoittaisi rouvansa mieltä; se ei tee hyvää roualle eikä odotetullekaan. Lents oli tyynellä mielin ja teki ahkerasti työtä, ja kun hänelle onnistui saada oikean sävelen ja hän sitte sanoi: "Kuules, Anni, kuinka kaunista ja heleää kuin kellon ääni!" niin sanoi Anni: "Olkoon vaan minun puolestani; se ei kuulu minuun.
Maisu, sanoi vainaja, kun minua ei enää ole maailmassa ja hän taas saa vaellushalun, sitte Maisu, niin hän juuri sanoi, käy kiinni hänen takkinsa liepeisin, äläkä laske häntä menemään; mutta sitä, Herran tähden, sitä minä en tee, kuinka minä sen saisin tehtyä? Minä kuitenkin uskallan puhua siitä sinulle, sillä vainaja on sen teroittanut mieleeni.
"Olen kyllä, olen enemmänkin". Annin sanat olivat kuin kokonainen sokeritoppa. "Minäkin täällä mielelläni istahtaisin kuulemaan järkeviä sanojasi, mutta minun täytyy mennä ravintolahuoneesen. Siellä täytyy yhden aina olla. Tule nyt toistekin pian. Sitte kun tulet, tulet minun vieraakseni". "Hänkös vasta on oikein armas, herttainen tyttö", ylisti Maisu, kun Anni oli mennyt.
"Minä en siihen sano mitään", sanoi Maisu, "minä olen tyhmä, yksinkertainen ihminen, vaikka meitä Knuslingenilaisia muutoin ei tyhminä pidetä. Mitä minä paljon tiedän mailmasta! Mutta tiedän minä sentään sen verran, etten minä turhaan ole mailmassa kahtakymmentä seitsemää vuotta palvellut. Minä tulin tähän taloon, kun sinä olit neljän vanha, ja sinä olit nuorin lapsi ja talon silmäkultakin.
Olihan niin kuin kaikista astioista kurkistelisi pelkkiä naurusuisia Knuslingenilaisia, ja nuo kauniit, kiiltävät kupariset kattilat ja pannut paukkuivat kuin rumput, ja läkkiratit toitottivat, ja tuo kaunis valkoinen kahvikannu pani kätensä puuskaan ja tanssi ihan kuin vanha pormestarin rouva, Maisun kummi; voi sentään, jo maakan se vissiinkin kaatuu! mutta kaikeksi onneksi Maisu sai vallattoman kahvikannun kiini.
Anni meni kyökkiin laittamaan ruokaa Maisulle, jonka täytyi jäädä tupaan. Maisu nyykytti päätään, ajatellen: toista tämä kuin ennen. Mutta isompaa aikaa hän ei tuvassa pysynyt, vaan meni Annin luo kyökkiin, ja Anni sanoi: "Oikein hauskalta tuntuu, kun taas saa tehdä valkeata!"
Tuo vanha kitunikki oli kuin tehty uudesta ylös, ja Annin ensimmäinen mieliteko oli ollut saada Maisunsa takasin taas. Kun Pilgrim kertoi, että Annin hiukset olivat lumivalkeat, itki Maisu täyttä kolloa.
Sitte kun tämä oli loppuun soinut, ja aika oli mennä toiseen tupaan, johon Maisu oli pöydälle tuonut viiniä, voileipää ja juustoa, puhkesi Leijonan isäntä puhumaan ja sanoi: "Lents, sinä saatat sanoa minulle puhtaasti, aivan puhtaasti, kuinka paljon sinä soittovärkistäsi saat; minulla ei ole siitä mitään hyötyä". "Kaksituhatta ja kaksisataa guldenia tasan ja täsmälleen.
Anni pudisti päätänsä kieltäen, mutta ei sanonut sanaakaan. "Aterialle! Aterialle! Aterialle!" kajahteli huuto kolme kertaa. Todella aterioittiinkin kolmikertaisesti. Ainoastaan yksi ainoa oli, joka ainoastaan valitti: "Minä en saa syödä, rintani on niin täysi, ett'en saa palaakaan suuhuni. Se on kyllä pahasti se, näin hyvissä häissä, vaan en saa, en" ja tämä vaikeroitseva henki oli Maisu.
Maisu jutteli, kuinka kauan ja ahkeraan Lents oli tätä pelikelloa valmistanut ja kuinka usein hän oli yösydännäkin noussut ylös korjaamaan jotain, jota oli saanut päähänsä; siinä teoksessa oli monta salaisuutta, joita ei kukaan taitanut tutkia; Maisu yksistänsä tietysti tiesi kaikki tyyni, eikä lujempaa sydämmen-tykytystä tunne yksikään tyttö, kuullessaan rakkauden ensimmäisiä kuiskutuksia, kuin Maisu nyt tunsi, kun oitis ensimmäinen mies hänen kotokylästään sanoi näin: "Niin Maisu, ja semmoinen talo, jossa semmoinen teos on valmistunut, niin säntilleen ja niin puhtaasti soi semmoinen talo myös on kaikin puolin kuin talon olla pitää, ja siihen on sinullakin osasi".