Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. kesäkuuta 2025
Pöydän päässä on korkeaotsainen, ruskeasilmäinen mies, joka kyllä katsoo häneen, vaikkei oikeastaan katso... Hän jäi heistä pienenä, ei muista heistä muuta kuin tuon pehmeän poven suloisen tunteen ja tuon otsan ja nuo silmät, niin, ja tuon sävelen...
Mutta sitte talvella pitkinä iltoina, kun tuli räiskää liedessä ja tähdet loistavat, silloin me laulelemme yhdessä. Nyt minulla ei ole aikaa.» Hän suuteli puolisoansa jäähyväisiksi ja läksi. Elina otti oman pikku kanteleensa ja alkoi soittaa sävelen toisensa jälkeen. Hän tahtoi mielellään löytää sopivan laulun ja laulaa pois nuo aina uudestaan kuuluvat sanat: minulla ei ole aikaa.
Sen lauloi metsä minulle eilen, ja jokaisen sävelen, jonka elämä lähettää minun sieluuni, pitää tulla kotiin. Oi miten rakastan teitä kaikkia! Ja nyt, kun Petrea maalaisen yksinkertaisuudella koettaa valmistautua uuteen elämään, kun lumi peittää maan muokataksensa sitä vastaanottamaan uusia keväitä, palaamme tuttuun kotiin kaupunkiin ja kerromme sikäläiset tapahtumat. Eräs keskustelu.
HANNU. He ovat varmaankin kovasti peloissaan. KAARLO. Ahaa! Hän tahtoo näytellä Ahtia! HANNU. Sepä merkillistä! Minä olin kuulevinani saman sävelen vuorelta tuolta ... vaan se oli varmaankin kuuma vereni, joka minut petti. Niin, niin ... ilma onkin täällä raskas ja helteinen. Totta tosiaan, vesikarpaleet juoksevat pitkin otsaani... Ajatteles, jos se ei olisikaan Yrjö, vaan ... vaan joku muu!
Minä en tiedä mitä ne toiset oikeastaan pitivät siitä, vastasi Anna, mutta nähdessäni vanhan Biina-neidin seisovan ja laulavan yli ääriensä tulvivasta sydämmestään, silloin unohdin minä tuon kauhean sävelen ja yhdyin heidän lauluunsa ja sisimmästäni. Neuvoksetar veti hänet luokseen ja suuteli hänen kaunista, vilpittömän-ilmeistä otsaansa. Sinä olet oikeassa lapseni!
Sinä tiedät kyllä, tyttäreni, ett'ei minulla ole ollenkaan halua moittimiseen, mutta minkä vuoksi sinä et ottanut lauluun osaa, minä en huomannut sinun kuuluvaa ääntäsi? Minä en voinut, äiti! Et voinut? Niin, tuon kauhean sävelen vuoksi. Lapsellisuuksia, meidän pitää ensi sijassa tarkkaaman sanoja ja ajatusta. Niin, mutta minä luulen, että tuo sävel pilaa ajatuksen!
Tuota ei Maan lapset tajua. Mutta jos sävelen kuuli Kuun lapsi, elämän orpo, syttyi syömehen kipinä, sinkoi silmä taivahille, muisti hän entisen elonsa, tunsi polttavan povensa, koko sielun sairastuvan kodin korkean surusta, kauniista kadotetusta.
Nyt astui keskelle portaita kiireestä kantapäihin valkoisiin puettu pappi; kaksi muuta pappia vapautti ne, jotka tähän asti olivat ylinnä seisoneet; he olivat vyötäisiin asti alasti ja alaruumiin peitti valkoinen, väljä vaippa. Samassa puhalsi portaitten alapäässä istuva pappi juhlallisen sävelen pitkästä puhaltimestaan. Sen alttarin ääressä seisoi uhripappi.
Henrik sepitti itse sävelen moneen runoon ja äiti lauloi niitä hänelle pitkinä talvi-iltoina, äiti osasi aina laulaa paremmin hänen mielensä mukaan kuin siskot ja hän iloitsi sydämmensä pohjasta siitä puhtaasta voimasta, jolla niiden runoilija riemuisasti selvisi elämän tuskista ja koetuksista.
Pääskyläinen pieni lintu Se lausui laen rajasta: "Varastat sinäki kurki, Otat otria oloksi, Rukeita mielen määrin, Kannat kauranki jyviä." Kurki laski suuren kulkun, Parkasi pahan sävelen, Pääskyselle pienimmälle: "Oonko mie varastanunna Köyhän miehen kylvöksestä?
Päivän Sana
Muut Etsivät