Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Tuota ei Maan lapset tajua. Mutta jos sävelen kuuli Kuun lapsi, elämän orpo, syttyi syömehen kipinä, sinkoi silmä taivahille, muisti hän entisen elonsa, tunsi polttavan povensa, koko sielun sairastuvan kodin korkean surusta, kauniista kadotetusta.
Sulku, joka seitsentoista vuotta Lapsilt' isän itkutulvat kätki, Särkyi nyt, ja pannen sormet ristiin Lausui hän: "Oi kiitos Herran! täytin Lupauksen, eikä isänsydän Särkynytkään, lasten' vihatessa. Poiat, joit' en enää aio pitää Orjina, vaan lapsin' armahina, Kuulkaat mitä haastaa vanha isä: Nuorna palvellessain likikyläss' Isän näin ja kuus' sen pulskaa poikaa, Mutt' ei vihamiehetkään niin julmat Keskenään voi olla kuin ne veljet; Heidän yhtyessään puhui puukko, Toistaan sivutessaan sinkoi kivi. "Voi!" ma mietin, "paremp' olla ilman Armaan vaimon suomaa suloisuutta, Kuin on vuosikausin pelvoss' elää Että semmoisilla pedoill' ehkä Täytän maamme; tuuma toimeen pantiin. Puolisataa vuotta jo mun päätän' Painoi, vaan ei ruumiin vankkaa voimaa Vuodet sortaneet, ei sodan vaivat. Noin mä kerran sysihaudall' istuin Yöllä, kun yht'äkkiä mun luonain, Liekin leimahtaissa, miesi lausui: Tässä näät sä häijyin veljein isän!
Vihdoin Aatu kavaluuden keksi; Silmin säkenöivin pimeässä, Vaahto suussa, huus' hän: "Jumal' auta! Roistoja jos joitakin oon nähnyt, Rosvoin veljiänsä ryöstävän ja Petoin lapsensydämmiä syövän; Mutta Anton työt' ei kukaan tehnyt." Lausui näin, ja viejän sydämmehen Sinkoi surman veitsi lausujalta. Joulu-ilta.
Päivän Sana
Muut Etsivät