Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Vaan hänen henkensä valvoi vielä: hän näki edessään nuoruutensa ihanat vuodet, hän näki nuo uneksumisen, haaveilun suloisen ihanat ajat, tuo kaihon ikävän suloinen tunne oli hänen sydämmessään hereillä, tunne, joka karkoitti hänet karkelosalista, eroitti nuorten tiloista ja pakoitti etsimään yksinäisyyttä.
KUNINGATAR. Ei vähintäkään; hourehien isä On aina kaiho; niin ei minun laita: Tää jokin kaiho tyhjästä on siinnyt, Tai jotain on se tyhjä jota kaihon; Sen omistus on odotteessa vielä, Mut mitä on se, sit' en tunnekaan, Se tuska nimetön on, tiedän vaan. GREEN. Jumalan rauha kuningattarelle! Huomenta, herrat! Kuningas, ma toivon, Matkalla viel' ei lie. KUNINGATAR. Miks sitä toivot?
Illansuussa Nyt saapuu kaihonsairas illansuu, nyt aukee satusaaret suuret, aavat, nyt hämyn henget karkeloihin saavat ja taivas kuumehisna punertuu. Nyt työ ja taisto yöhön unhoittuu, nyt raukee arkielon mittakaavat, nyt aukee kaikki vanhat sydänhaavat ja kaihon mereen mieli uppouu. Ma muistan kadonnutta kevättäin ja kuinka ystävättä yksin jäin ja sanat muistan, jotka toivon surmas.
Ja sittenkin päivä kului kutakuinkin siedettävästi, sillä työ ja lukeminen pahimman kaihon karkotti. Mutta ilta! Mimmoisia tunteiden rääkkäyksiä silloin tuli kestää! Ainoastaan lujaluonteisemmat saattavat moista elämää kestää...
Ma muille suon tuon maineen korun viekkaan. Ma unhoon hukun, enkä sentään huku: käy jäljessäni suuri surman suku, tuo uljas, joka kaikki kärsii, antaa ja kuolla tohtii unelmansa vuoksi, mi aikaa uutta ummussansa kantaa, tuo kaunis, joka vuoksi kauniin kaihon voi kerjuusauvaan vaihtaa konnun, laihon ja heittää henkensä ja elämänsä vain pitääksensä päivää tähtenänsä, mi tietä viittaa, vaan ei päästä luoksi.
Kansa kärsi, vuoti verta: Itki kieli kanteleen; Mutta soiton kyynelistä Vuosi voimaa sydämmeen. Kansa kesti, vaarat voitti Riemu rinnat liikuttaa: Vapis kieli kanteleessa, Sydänkulta kuohahtaa! Uusi polvi vainioilta Niitti viljan kypsyneen, Uusi into virkistytti Kansanhengen elpyneen. Mutta kannel, soitto Suomen, Salomaille saarekseen Unhotettu, yksinänsä Itki kaihon kyyneleen.
Se antoi hänelle ajatuksen aihetta, josta hän ei voinut eroon päästä ja juuri tällaista apua hän tarvitsi, sillä kaihon suuret kellot kaikuivat kumahdellen, ja kodissa odottivat ahdistavat olot.
Me tulemme huomenna, kuiskasi Toini neiti Tollille. Hevonen lähti. Heillä on toisensa, sanoi Eilert Olsen, ja oli kuin suuret kaihon kellot olisivat kumahtaneet soimaan. Niin, heillä on toisensa, toisti Toini, ja sanoissa kajahti: minä aavistan ja ymmärrän sen onnen, sen kaihon suuruuden. Valtavaa jälleennäkemisen hetkeä seurasi pari tuskan täyttämää päivää ja yötä.
Kurjan orjan synnytit, Gaia, sa kallion kylkeen, orjuuteen imetit, äiti, sa poikasi sun. Miks soit tahdon mulle, kun voimaa et sinä suonut, miks unet luomisen soit, luomisen onnea et, miks soitkaan elämän, kun et, äiti, sa korkeinta suonut? Turhuus turhuutten on elonlahjasi sun sille, ken tuntenut kerrankin on luomisen kaihon.
Ja hän vaipui suloisiin rakkausunelmiin, jotka pian karkoittivat kaikki ikävät ajatukset, niin että häntä ympäröivät vain riemun, surumielisyyden ja kaihon kevättuulahdukset. Pian oli kaikki unohdettu, vieläpä aika ja paikkakin, niin että hän kulki pitkän matkan porttinsa ohi ja sai, puolittain harmistuneena, puolittain onnellisena rakkaushurmiossaan, etsiä taloa, missä hän asui.
Päivän Sana
Muut Etsivät