United States or Barbados ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siks ympäri tuomaripöydän tuon lyö kansa nyt kädet liittoon kuin kilpilinna taas ehjeynyt, ja seisova aalloissa aikojen vuon pyhä on se paas, väkivalta min kaas, mut oikeus pystytti taas. Niin on Väinön laulun taika kuin on Suomen myrsky-aika, jylhä niinkuin jyske korven, soipa niinkuin kutsu torven, viepä luota lehdon, viidan virransuille vainon, riidan.
Vaan sanon seikan sulle ja sen sydämellesi lasken: henkeni säästä, en Hektorin kanss' ole yht' emon helmaa, sulta jok' urhokkaan kaas ystävän, kumppanin kalliin."
Ja sentään se nousi, niin kohtalot kaas, ja sentään ma seppona seison taas ja taivahan kansia taon ja lyön oi, onnea tähtisen yön! Ne saapuvat, saapuvat uudestaan mun onneni orhit valkeet, ne painavat vanhalla voimallaan mun rintani jättipalkeet. Ja kirkas on taivas ja kukkii maa ja säkenet suustani suitsuaa ja ääneni on kuni ukkosen oi, onnea unelmien!
»Kotis laatuun käy, hyv' on turvas myös, vaan mistäpä einees sait? Näpistyskö vai kirkkojen ryöstö on työs vai maantierosvous kait?» »Jos suurta, jos pientä mä keltä vein, ropo kai minull' olla vois; jos kerjuristakin tyhjän tein, paremp' ylläni nuttu ois.» Sai Döbelnin silmät se säihkymään: »Schantz, kapteeni, malttakaas! Kuka tänään teill' oli joukon tään paras mies, kenen surma kaas?
Sen viereen viimein jo voipuneen verenvuoto kaas; vihamiespä kun saarti, hän miekkoineen ylös syöksyi taas, huus miehillensä ja karkasi päin ja raivasi tien, läpi rynnistäin, ja kaatui vasta, kun ehti luo veikkojen tervehtiväin. Viistoistias vain, kun jo joutui yö, tuli tuonen tie! Ikä pitkä sentään, jos miehen työ iän mitta lie!
Vaan rukoeltu kun noin sekä myös ripoteltu ol' ohrat, päit' ylös taivuttain jopa iskivät, nylkivät teuraat, reidet ratkoivat sekä käärivät ympäri rasvaa kahteen kertaan, viiltelivät lihaviiluja päälle. 461 Hiilistöllä ne poltti ja kaas yli viiniä tummaa vanhus, poikaset auttoivat viiskärkisin haaruin.
Keitten äärt' oli taas Fylake, pyhä Pyrasos, tarhat kukkeat Demeter-emon, lammaslaumava Iton, heinävälaituminen Pteleos, merenäärinen Antron, Areen vertapa heit' eläessään Protesilaos 698 johti, mut ammoin ahmannut hänet maa oli musta. Linnaan jäi Fylaken polo puoliso poskia raastain, jäi talo kesken; näät hänet kaas uros dardanolainen, maalle kun syöksi hän laivastaan etumaisna akhaijein.
Ja kaksoisista Pekko oli toinen Ja Jaakko heistä toinen nimeltään; Ne leikki, kiisti, mutta vihan-moinen Ei riita ollut koskaan välillään; Ja sikäli kuin ikää heillen karttui, He nousi, kasvoi voimistui ja varttui, Mut leikit, kiistat kesti yhtenään. Ja vuodet vaihtui. Ajan myrskyt särki Kaas perheen onnen ylös-alaisin.
Heilt' uros Areen verta, Pylaimenes, sai heti surman, paflagonein joka kilvekkäit' urojoukkoja johti. Vankkana seisoi, vaan Menelaos hänt' asekuulu iski jo peitsellään solisluuhun, rikkoen rinnan. Antilokhospa Mydonin, Atymnion aaluvan aimon, kaas, ajomiehen, kun hevot käänsi hän pois kaviokkaat; kyynärtaipeeseen kiven heitti, ja heltisi ohjat, norsunluuhelat nuo, hänen kouristaan pölyn keskeen.
Mies mieheltä, mies mieheltä soi taisto nyt kautta maan; kenet taisto kaas, hän nousee taas, ei petturi milloinkaan. On kansojen oikeus ijäinen, myös oikeus kansan tään; jos seiso ken ei eestä sen, hän kuollut on eläissään. Mies mieheltä, mies mieheltä väkivalta nyt maahan käy; on Suomen yö, on yössä työ, ei aamun toivoa näy.