Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Koen sorjasti kietoa yhteen Havun tuoksua siintoon veen; Luon helkkyvät rytmiaallot, Min harjoiks riimejä teen. Ja kaikki helkkyvät aallot Sun sulkevat keskelleen, Sua liekutellen ne tuutii Havun tuoksussa, siinnossa veen. Jos säteen mä tavottaisin Kesäpilvien ruskosta vaan, Jos ainoan noista ma saisin, Joit' tuhlas se turhempaan.
Nousi parvesta parahin, Taikka parvesta pahimpi, Kaifas kaikkien seasta, Kysyi kohta Jesukselta: "Kenelt' on sinulla käsky, Kusta oppisi otettu, Saatuna sanat mokomat, Joit' ei Abraham jutellut, Eikä Mooses muistuttanut?"
Ja niinkuin airueena aamunkoiton tuoksahtaa tuulen toukokuisen henkäys, lemulla kukkain, ruohon kyllästetty, niin tunsin otsallani tuulenleyhkän ja sulan huomasin ma suihkavaksi, mi tuoksui Taivahan ambrosialta, ja sanat kuulin: »Autuaat, joit' armo niin valistaa, heili' ettei kurkun ilot halua liikaa lietso rintaluihin, vaan että korkein heille ain on kohtuus!» Viideskolmatta laulu
Sain viestit mailta vierailta, joit' eivät toiset tunne. Minä nään vain sumua silmissäin, ma vaikka katson kunne. En eroita ma muuta kuin kasvot äityein. Oi, äiti, äiti, äiti, oi ota mun sydämein! Herra, varjele järkeni valo! Minä olin hänen kultasilmänsä ja hän mua hemmotteli. Hän rukoili mun puolestain niin kauvan kuin hän eli. Oi, ethän, ethän, äiti, mua heitä vieläkään.
Jalouteen, jot' ei kukaan neuvonut, Tapoihin, joit ei nähneet, uljauteen, Jok' itää itsestään, mut' istunnaisen Hedelmää kantaa? Mitä kummaa tietää Tuo tulo Clotenin, ja mitä tuottaa Tuo surman isku meille? GUIDERIUS. Miss' on Cadwal? Clotenin kallon työnsin virran viedä Sanomaks äidille. Paluusta ruumis On panttina.
GLOSTER. Oi, jospa' Niin saisin kuolla kerrassaan; nyt minut Ne elävältä surmaavat. Nuo silmät Kiers' itkun suolaisen mun silmistäni, Lapsekkain kyynelin ne soaisten, Nää silmät, joit' ei kostuttanut sääli. Kun itkivät York isäni ja Edward Rutlandin parkuhuudon kuullessansa, Kun musta Clifford häneen miekkans' iski, Tai uljas isäsi kun lapsen lailla Isäni synkän kuolintarun kertoi Ja kymmenesti suupui nyyhkytykseen, Ett' oli kuulijainkin silmät märjät Kuin lehvät sateessa; ja näissä kauhuiss' Urokas silmän' itkun hellän hylki, Ja mit' ei surut nää siit' irti saaneet, Sen sulos sai; mun soannut on itku. En ystävää, en vihamiestä kärtä, Ei mairesanaa kielenikään tunne, Mut nyt kun sulosi ma palkaks toivon, Niin ylväs sydän kärttää, kieli mairii. (Anna katsoo häntä halveksivasti.)
Voitot, joit' ei unhe peitä, Mitkä Suomi saaneekin, Kunnian ne seppeleitä Haudalle on Lönnrot'in. Juhana Vilhelm Snellman. Ja Suomen kansa nousi, havahtui unestaan, Kun uuden ajan henki puhalsi yli maan. Nyt ajan aaltoloille loi katseen himmeän: Ol' outoa niin kaikki silmissä heräävän.
Mutt' ei tuskana mull' ole niin tuho iliolaisten, ei Hekaben edes, ei Priamon, maan kaitsijan, eipä veljeinkään kato, joit' ylen monta ja aimoa silloin kaatuu tanterehen vihamiesten miekkojen alle, kuin sun kohtalos, konsa Akhaian mies asevälkky pois sinut vie, polokyynelisen, sekä raastavi orjaks; outojen kangaspuill' asut Argos-maass' elinaikas tai vedenkantoon käyt Messeiin tai Hypereian lähteest', et halumiellä, mut ankara pakkopa käskee.
Pilamme, pahan pilkan aikaan saama, Pikemmin naurun ansaitsee kuin koston, Jos tasan pannaan kaikki solvaukset, Joit' isketty on kummaltakin puolen. OLIVIA. Kuink' ovat houkanneet sua, hupsu parka! NARRI. Niin, "toiset syntyvät suuruuteen, toiset saavuttavat suuruuden, toisille suuruus tyrkytetään." Minä olin myöskin tässä ilveilyssä mukana: pastori Topas, herraseni; mutta vähät siitä.
Tää oli paikka, johon meidät jätti Geryon; Runoniekka kulkemahan vasenta puolta läks, ma jäljessänsä. Näin oikealla uutta surkeutta ja uudet vaivat, uudet kiusanhenget, joit' oli ensi kuilu tulvillansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät