United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, tässäpä torelemme taas, tässä viljelemme vihaa, koska herää Herran kaunis päivä, koska idässä hymyilee ihanainen aamu. Niinpä päivät nousee, laskee, vuosi vuoden jälessä siirtyy pois, siirtyvät viimein vuosikymmenetkin; mutta pimeänä väikkyy alati Keimon ja Mannilan välillä vihan ja vainon yö. Oi, mikä aika on mennyt tämän pimeyden kestäessä tässä!
GLOSTER. Mut minä en, ja siis en ole peto. ANNA. Oo, ihme: perkeleetkin puhuu totta! GLOSTER. Ihmeempää, että enkelit noin raivoo. Jumalan ihanainen naiseksi, Suvaitkaa luulluista mun synneistäni Täss' edessänne täysin puhdistaita. ANNA. Ruttoinen vihalainen mieheksi, Suvaitse tietyistä sun synneistäsi Mun täysin kirota sua, kirottua.
Mikä petollinen mielle olikaan saanut hänen sydämensä syyttämään ystäväänsä petoksesta? Isolde kärsi kaikki hänen vuokseen, ja hän yksin oli pettänyt hänet. Mutta häntä säälitti myöskin vaimonsa Isolde, tuo vaatimaton ja ihanainen. Molemmat Isoldet olivat rakastaneet häntä onnettomuudekseen. Molemmat oli hän pettänyt. Mutta Isolde Valkokäsi kummasteli sitä, että Tristan huokaili hänen vierellään.
Povi korskeana, Uhkaavana, armiaana kuitenkin, Ylöskohosi ja monen synkeänä Ihasteena täällä, toivotonna ain. Kuni päivän paistees kirsikkainen valmis, Hehkui ihanainen suu, ja kuin tuo hattara Tuolla kalveana paisuu taivahalla, Niinpä Atalantan poski pyöreä Lempeästi paisui, kajastaen kauvas. Hänen silmäns terä tummansininen, Kuinka tyyni, jalo! toki syvyydessä Hohti lemmen liekehtivä aarnio.
Kun hän, tuo nainen, joka sinun luonasi sai oleilla oravannahkalla vuoratuissa vaipoissa, koruissa ja marmorisaleissa, nauttia hyviä viinejä, kunniaa ja iloa, kun hän saa nähdä spitaalisten hovin, kun hän on pakotettu astumaan meidän mataliin hökkeleihimme ja nukkumaan kanssamme, niin silloin hän, tuo Isolde Ihanainen, Vaaleahius, tulee tuntemaan rikollisuutensa suuruuden ja kaipaamaan tätä koreaa tappuraroviota!"
Yleni vuori kaunis kaukana, Puu kaunis kasvoi vuoren kupeella, Puuss' ihanainen oksa viherti, Ja oksa kantoi pesän ihanan, Pesässä linnun munan korean, Munasta sievä lintu liverti, Linnussa kasvoi höyhen hienonen, Ja höyhenestä tehtiin tyynynen, Tyynylle kaunis neito nukahti. Niin nukahti, vaan siit' ei mainittais, Jos onnellisen unt' ei uinahtais.
Ken vaipuu miekkas alle, ken harppus helkkymiin! Mik' enää määrä mainen sun silmääs sarastaa? Kaikk' aarteet, ihanainen, sun etees aukeaa!» Ja kansa, silmät veessä, huus Davidille näin, kun Israelin eessä hän seisoi seppelpäin kuin kevään ikitaika, kuin nuori viinipuu, kun viel' on unten aika, kun viel' on kevään kuu. Näin kaikki kunniata soi nuoren valtiaan.
Mä sydämeni sulle tahtoisin paljastaa, Sä neito ihanainen, sen aarteet osoittaa. Ne aarteet hehkuvaiset on kultaa kalliimmat, Ne sydämeeni lämmön ja valon saattavat. Ne sydämessäin syntyi, sen omat ovat vaan, Ja synnyinpaikallensa nyt suovat valoaan; Mut sydämeni jos mä nyt voisin paljastaa, Ne ehkä kiillollansa lumoisi maailmaa.
Suomen lasten suusta ihanainen Mahtilaulu taas kerran soi: Ken jo mursi ikeen muukalaisen, Jotain muutakin tehdä voi; Ken nyt veisi meiltä ruunun kirkkahan, Peitsen, tapparan ja kilven hohtoisan! Kansa osti ne verellään Ja kirkasteli kärsimyksillään.
Pojan Laulu Tytöllensä on alkuaan ollut kokoelmassa »Ajan Viete» ja kuuluu: »Tule tänne, tule tänne, tyttö toivovainen, onnen aika ombi meillä aivan ihanainen: rind' on rakas minulla, sydän sula sinulla. Ikävä on yksinänsä olo maamme päällä, kumppanita kuljeskellen turha kaikki täällä; tule tänne, tuttavan', jota ratki rakastan.