United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
ANNA. Mulle pyhäksi tuntuu sen kirkas loiste. KERTTU. Nyt Herra ihmetyönsä sovinnon veliringillä kruunaa. Mitä näkee mun silmäni? Käsi kädessä seisovat tuossa Keimon ja Mannilan perheet! ANNA. Sovinnon päivä on nousnut, tyttäreni. SAARA. Ja nousnut on Liisan ja Tapanin kihlauspäivä. MANNILA. Ja riemuiten sen vietämme.
Suokaa anteeksi, että tulen sisälle, mutta -Joulu tulee niin köyhälle, kuin rikkaalle, vaan minulla ei ole lapsilleni mitään jouluksi ja teidän Rouvanne lupasi minulle antaa almua, jos selkeällä päällä häneltä sitä anoisin. Nyt olen varsin selkeä, eikä kukaan enään ole näkevä, että Jukka viinaa ryyppää. Hoikka. Ja sinä olet sama Jukka, joka Mannilan torppaan vävyksi meni? Jukka.
Hän lähti nyt juoksemaan kadonneen matkustajan jälkeen. Hän ei enää pelännyt kääseissä istujaa. Heikillä oli, sen mukaan minkä hän muisti, nyt ensi kerta vastoinkäyminen elämässä kohdannut. Se koetus kävi kipeästi häneen. "Ja kumminkin tein minä oikein, aivan oikein" sanoi hän itselleen. Kun hän tuli Mannilan kestikievariin, oli herra jo aikaa sieltä lähtenyt.
Niin, tässäpä torelemme taas, tässä viljelemme vihaa, koska herää Herran kaunis päivä, koska idässä hymyilee ihanainen aamu. Niinpä päivät nousee, laskee, vuosi vuoden jälessä siirtyy pois, siirtyvät viimein vuosikymmenetkin; mutta pimeänä väikkyy alati Keimon ja Mannilan välillä vihan ja vainon yö. Oi, mikä aika on mennyt tämän pimeyden kestäessä tässä!
Tuo ei kumminkaan näkynyt vähintäkään koskevan häneen; se näkyi siitä, että kun hän kuuli kauppamiehen askelia konttorissa, juoksi hän kohta suolalaatikon luo ja täytti kapanmitan, "jotta se olisi valmiiksi täytetty, kun ostaja tulisi". Semmoinen erinomainen mies eli 15 vuotinen puotipoika Antero Kalvin! Ihan toisellainen kuin se Antero, minkä näimme Mannilan ja Raasilan kestikievari-taloissa.