Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Hongat nuokkuu Imatralla, Luonto näyttää huokaavan, Pohjantähti taivahalla On kuin silmä Jumalan; Kun se loistaa, Surut poistaa, Viittaa: tuoss' on kallis maa, Sykkimään mi syömmet saa. Vesi kiehuu, koski pauhaa, Päilyilevät pisarat, Aalto aalloss' etsii rauhaa, Jylhät vuoret notkuvat. Vuoksi jyskää, Riehuu, ryskää: On kuin jumalattaren Kutsu taistoon vapauden. Miksi makaat Suomalainen?
Granson'in linnassa, jonka joka aukosta loisti valkeita, hoilausta ja mässäystä. Vihdoin kaiken tämän tohinan keskellä tuulen vaikeroiminen noissa suurissa puissa, jotka näyttivät huokaavan niissä rippuvien ruumiiden painon alla. Puoli-yön tienoilla haavoitettu heräsi. "Eikö Sveitsiläisiä kuulu?" hän kysyi. "Ei vielä", Villon vastasi.
Sydän on Vellamon neidollai Sen vaahtisen vaipan alla, Ja lemmen liekki se aallossai Voi syttyä niinkuin maalla; Ja Vilhoa neitonen Vellamon Jo katsellut kauvan ja liioin on. Ja tuostapa neitosen rintahan On syttynyt outo mieli, Povensa kuulevi huokaavan, Mut kertoa ei voi kieli; Hän kuohujen keskehen istuksen, Siin' ainakin Vilhoa vuotellen.
Sen toisella rannalla seisoi Temppeli korkea, Siell' kuulimme virsien veisun Ihanast' huokaavan, Ja viimein, kuin jumalten maasta, Temppelin kello pauhas. Ja katselin kaukasta vuorta Ylhäällä pohjosess' Kuin ihmeellist' Onnelan maata. Unien kangastus! Kosk' impeni sylissäin istui Temppelin kellon pauhuss'.
Minkätähden on kaikki niin surkeata tässä maailmassa? niin oli hän kerran kuullut äitinsä huokaavan, ja hänestä sopi hänenkin nyt huokaista niin. Ja huokaistuaan oli hän mielestään, niinkuin olisi ollut melkein aikaihminen. Siitä tuli kuin jonkunlainen uhka rintaan. Ja kyyneletkin kuivuivat siinä puutarhan koivua vasten seistessä ja tuohen helpeitä irti repiessä.
Armahtakoon kuitenkin suuri Jumala noita onnettomia, niin myös minuakin!" Tämä näin vaikeroiva nainen oli Juho Herpmanin nuori vaimo, Anna. Hän sai surun sydämeensä ja tuli painavaan mielen vaivaan. Alituisesti nähtiin hän, silmät vetisenä, syvään hartauteen vaipuneena ja kuultiin tuon tuostakin huokaavan: "Ah, armahda, Jumala, noita onnettomia, niin myös minuakin!"
Ja jälleen tuntui hänestä kuin ei hänen paikkansa olisi täällä, vaan tuolla ulkona yössä ja pimeydessä, sateessa ja myrskyssä, jonkun märän huokaavan kuusen alla, käsivarsi tuon hennon, kukkivan vartalon suojaksi kiertyneenä...
Sillä minä kuulin hänen huokaavan Calliaksen korvaan: yksi rikos painaa minun tuntoani, Callias. DOMITIANUS: Mitä tarkoitti hän sillä rikoksella! DOMITIA: En tiedä, Mutta hän sanoi vielä: sen voin vaan kuolemallani sovittaa. DOMITIANUS: Tuolla he jo tulevat. DOMITIA: Katso, kuinka rasittuneena hän nojaa Calliakseen. Katso, kuinka kalpea hän on! Tuo ei ole elämäksi. DOMITIANUS: Roomaan, Domitia!
Koko hänen sielunsa näytti huokaavan tuskaista rukousta lävistetyn sydämen puoleen; ja minä kuulin hänen kuiskaavan: "turhaan! Pyhä Neitsyt, auta minua! kaikki on ollut turhaa. Liha ei ole enemmän kuollut minussa, kuin ensimäisenä päivänä. Tämän lapsen kasvot ja ääni liikuttavat sydäntäni enemmän, kuin kaikki sinun surusi.
Niinkuin varkain, roiskahti mustasta pilvestä raskas sade; he kastuivat läpimäriksi ennenkuin ehtivät kotiin Kalastajakadulle. Aurinko paistoi koko sateenajan, vaikka vettä tuli taivaasta, niin että katot sauhusivat. Illalla nukkui Josu kyyneleihinsä. Väliovi oli auki ja Topias kuuli hänen kuiskaten huokaavan: "Maiju, Maiju, älä mene." Vielä kuului sieltä kuiskaamalla: "
Päivän Sana
Muut Etsivät