Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Niin pian kuin Hispanian varustusväestä irti suorisimme, saimme taas huokaista. SOEST. Elähän mitään! Ne taisivat sinua enimmin rasittaa? JETTER. Pilkka kävi omaan nilkkaan! SOEST. Ne, kuulen ma, ovat olleet tuiki ankaraa majaväkeä sinun loisinasi. JETTER. Suus' kiinni! SOEST. Ne olivat tämän ajaneet ulos kyökistä, kellarista, tuvasta sängystä. JETTER. Tyhmyri! BUYCK. Rauhaa, hyvät herrat!
Niin valtaavasti tuli tämä ajatus häneen, että hän yhtäkkiä käänsi silmänsä alas taivaan laelta iloisena äitiin, ja odotti, hänestä näytti, että äidin olisi pitänyt huokaista pois surunsa ja sanoa rohkaisevasti: "nyt, pojat, riittää jo itkut, mennään kävelemään tielle ja katsomaan kuutamoa, sillä onhan kaikki tallella." Mutta äiti ei sanonut semmoista, vaan itki hiljaa, kuten ennenkin.
Mutta eihän hänen laiseltaan mitään saanut tietää. Senlainen umpimielinen tuppisuu hänkin oli, aivan niinkuin isänsä. Ei äännähtänyt, vaikka puulla olisi päähän lyönyt. Senlainen hän oli jo pienenä. Tohtorinna oli taas huokaista, mutta huokauksen asemesta tulikin hymyily, sillä hänen ajatuksensa luistivat Oskariin, joka paraikaa luki ylioppilastutkintoaan.
Minkätähden on kaikki niin surkeata tässä maailmassa? niin oli hän kerran kuullut äitinsä huokaavan, ja hänestä sopi hänenkin nyt huokaista niin. Ja huokaistuaan oli hän mielestään, niinkuin olisi ollut melkein aikaihminen. Siitä tuli kuin jonkunlainen uhka rintaan. Ja kyyneletkin kuivuivat siinä puutarhan koivua vasten seistessä ja tuohen helpeitä irti repiessä.
Henrik tapasi itsensä kiihoittuneesti hengittämästä, täynnänsä intohimoista vihaa Uunoa vastaan. Ja kuitenkin häntä itseänsä kauhistutti tämä viha. Päästyään siitä hetkeksi vapaaksi, hän koetti huokaista sen pois niinkuin olemattoman ajatuksen.
Esiintyy useampia mahdollisuuksia: Ensinnäkin voi hän olla siihen tyytyväinen, voi tuntea tässä ilmakehässä puikkelehtivansa kuin kala vedessä, voipa hänen kyynillinen sydämensä miltei huokaista vapautuksesta ja päästää pienen pilkkanaurun: arvasinhan sen, tietysti ei sitä »korkeampaa» ollut olemassa!
Mutta samassa tie alta humahti syvyyteen ja Tapani ennätti vaan parkaista sanattoman parahduksen, kun tunsi jo olevansa läkähdyttävässä, multasekaisessa syvyydessä, jota kiivas virta kuljetti mukanaan. Mutta silmänräpäyksen perästä virran pyörre kohotti Tapanin veden pinnalle, jossa hän kerkisi huokaista ilmaa ja huutaa pari hätäistä huutoa.
Päivän Sana
Muut Etsivät