Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025


Ja sitä pidettiin arvokkaampana vielä siihen aikaan runsaan tuohen saannin tähden, kuin itse koivupuiden, jotka olivat liian kaukana kylältä, että niitä olisi ruvettu kaatamaan poltinpuiksi. Koivikko oli syntynyt siitä, että vahva hongisto muinaisina aikoina oli kaadettu kaskeksi. Siaan oli kasvanut lehtimetsää, niinkuin tavallisesti ainakin. Ajat tosin olivat muuttuneet Onkiveden pitäjässäkin.

Voittomielisen näköisenä katseli äitiin ja uuniin ja hyvillään kertoi: »Se teidän ilta-asioilla oloaikananne sammui kahteen kertaan, vaan me keräsimme päreen tikkuja, lastuja, tuohen palasia ja minkä mitäkin hitusia, sorhasimme niitä sinne halkojen väliin ja rupesimme joukollaan puhua töhöttämään, niin siitä aina syttyi ja rupesi palaa kituroimaan

Vihdoin jyskyi eräänä heinäkuun iltana puun juurella kirves; jyskyi, jyskyi, kunnes pihanurmelle kukistui kesäinen koivu. Loisväki siitä korjasi lehvät ja kirvesmies valkean tuohen riisti. Suruisna kallisteli räystäällä päätään kotipääsky, sillä ei ojentanut enää oksiansa puu kesälinnun levähdellä, liverrellä. Simo. Totuutta saarnasi puun suruinen tarina. Mikä oli koivun, sepä Koivulan kohtalo.

Minkätähden on kaikki niin surkeata tässä maailmassa? niin oli hän kerran kuullut äitinsä huokaavan, ja hänestä sopi hänenkin nyt huokaista niin. Ja huokaistuaan oli hän mielestään, niinkuin olisi ollut melkein aikaihminen. Siitä tuli kuin jonkunlainen uhka rintaan. Ja kyyneletkin kuivuivat siinä puutarhan koivua vasten seistessä ja tuohen helpeitä irti repiessä.

Tulipa siitä oikein komea laiva, jonka vertaa tuskin löytyikään; »ei ainakaan näillä seuduilla», arveli Heikki. Sisusta tässä mainiossa laivassa oli kuverrettu ja pohja niin eheä, ettei siinä silmä eroittanut pienintäkään reikää. Viimeiseksi Heikki keskelle laivaa pystytti suuren mastopuun, halkasi hiukan päätä ja pisti siihen valkoisen tuohen palasen lipuksi. Kas nyt oli laiva valmis!

Hän soitteli milloin tuohen julmalla, milloin luunkappaleella tai omatekoisella kanteleellansa; mutta ei nuo säveleet näkyneet soittajaa oikein viehättävän, koska hän kyynelsilmin aina, kesken soiton, singahdutti soittimensa syrjään ja vaipui ajatuksiinsa.

Ja silloin olisi se, joka sumussa liehui, antanut minulle mitä olisin pyytänyt. Pankaa se talteen, herra, mutta pankaa tuohta sen ympärille, taikka pankaa se kahden litteän kiven väliin liivintaskuunne; se ehkä polttaa tuohen läpi. Narri olet; suurin ihme tässä on se tyttö, joka... Mutta sillaikaa, kun kuuntelen taikauskoisia tarinoitasi, päästämme me varkaat menemään.

Tuo simoa siivessäsi, kanna mettä kielessäsi kuuen kukkasen nenästä, seitsemän on heinän päästä teräksille tehtäville, rauoille rakettaville! "Herhiläinen, Hiien lintu, katselevi, kuuntelevi, katseli katon rajasta, alta tuohen tuijotteli rautoja rakettavia, teräksiä tehtäviä.

Useampi ruutu oli tuohen ja päreen palasista, ja joka oli lasista, niin se oli paksussa karstasessa jäässä, niin ettei siitä ulos nähnyt. Vaan se minusta oli hupasta, sillä noissa jäätyneissä ruuduissa oli hyvä leikkipaikka. Jäätä kun sai kynsiä raapustella ja sormellaan hautoa reikiä siihen, niin se oli niin hauskaa, etten alussa muuta tehnytkään.

Päivän Sana

alankolaisherroja

Muut Etsivät