Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. toukokuuta 2025
Ei niin paljon kuuliaisuudesta, kuin hämmästyksestä ja pelosta; sillä, kun käsi nostettiin, kuuli hän sekavaa hälinää ulkoa ilmasta; katkonaisia voivotuksen ja katumuksen ääniä; sanomattoman surun ja itsesyytöksen vaikeroimista. Tuokion kuunneltuaan yhtyi haamu murheelliseen valituslauluun ja leijahti ulos kalpeaan, mustaan yöhön. Scrooge astui akkunan luo. Hän oli rohkea uuteliaisuudesta.
"Mitä olen nähnyt ei ole mikään aivoini sikiö," sanoi hän itsekseen; "siitä olen varma. Jos se tosiaankin oli hellän Zorahaydan haamu, joka, niinkuin olen kuullut, ilmestyy tässä tornissa, niin minkätähden pelkäisin? Minä aion valvoa lähteen luona tulevan yön, kenties hän tulee jälleen." Sydän-yön lähetessä, kun kaikki oli ääneti ja hiljaa, meni hän taas saliin istumaan.
Nousten pystöön takajaloillensa heittäytyi se yhä uudestaan taisteluun, suu selki selällään ja silmät vihan vimmasta säihkyvinä. Mutta ikä ja toimeton elämä vaikutti, että tuo jalo koira ei voinut kauan kestää semmoista taistelua. Kaikissa muissa suhteissa, paitsi mitä uskallukseen tulee, oli se vaan haamu siitä, mitä se ennen oli ollut.
MARTTA. On kuollut? armas sydän sie! Mun mieheni kuol'! Mun hukka vie! MARGAREETA. Ei toivoansa rouva heittää saa! MEFISTOFELES. Vaan kuunnelkaa nyt murhesanomaa! MARGAREETA. En tahtois armastaa ... ois kuolemani, Jos kuolo veisi multa armahani. MEFISTOFELES. Surusta ilo, yöstä aamu. MARTTA. Vaan missä kohtas häntä surman haamu?
Majuri seurasi häntä hitaasti. Tumma olento astui äkkiarvaamatta esiin ikäänkuin nousten haudasta sekä käveli ihan majurin rinnalla. Tämä säpsähti ja tunsi kylmiä väreitä sydämmessänsä, sillä haamu, suuri ja mykkä, pimeällä kirkkomaalla, oli kammottava ja aaveentapainen, ja kun se silminnähtävästi tahallansa jatkoi astuntaansa majurin rinnalla, tämä seisahtui sekä kysyi tuimasti: «Ken olette?»
»Olen se, jonka olet tunnustanut», haamu vastasi nauraa hohottaen »ja nimeni on Välttämättömyys.» »Mihin minut viet?» »Tuntemattoman eteen.» »Autuuteenko vai kadotukseen?» »Mitä olet kylvänyt, sitä saat niittää.» »Ei niin, hirveä haamu! Jos sinä olet elämän herra, ovat minun rikokseni sinun tekemiäsi eivätkä minun.» »Olen vain Jumalan henki!» valtava Tuuli vastasi.
Tuo suuri muiston haamu haastaa, Silm' iskee tulta, paisuu sankar'rinta, Maa kirkastuu ja Suomen hongat vastaa, Kuin kuunteleisi armas armahinta. "Oi, kiitos, suuruuden ja voiman henki! Sun käsivartes kansat vapauttaa! Kun tahdot, toimii suurta pienonenki Ja ihmisyyden kruunun kirkastuttaa.
Kun hän wihdoin heräsi, kiilui päiwän walo pienestä nyrkin mentäwästä wankihuoneen ikkunasta. Kyntteli lyhdyssä oli sammunut. Alussa hän ei muistanut missä olikaan. Mutta kowa tila, missä hän lepäsi, ja musta haamu hänen edessään laattialla johduttiwat wähitellen hänelle mieleen kaikki, mitä oli tapahtunut. Nyt hän muisti, mitä wainaja oli ennen kuolemaansa sanonut.
Tällöin hän havaitsi miehen, joka hitaasti kävi häntä vastaan toisella puolella tietä. Se oli hoikka, vähän kumara haamu; haaveksivissa, lempeissä silmissään, jotka aatoksissaan tuijottivat eteenpäin, oli ikäänkuin unihunnun ilme, ja hänen haulillaan lepäsi samalla kertaa sekä alakuloinen että valoisa hymy.
Liv kuuli sen, ja tuo ääni vihlasi korvia, vihlasi sydäntä. Kylmä väristys kävi läpi hänen ruumiinsa, vaan hän ei liikkunut. Hän ei itkenyt, hän ei nauranut, eikä enää muistanut mitään. Hän katsoa tuijotti eteensä tyhjään autioon, eikä muuta huomannut, kuin tyhjää autiota. Hänen rinnassaan oli jotain särkynyttä. Hän hiipi kuin haamu kamariinsa luhdille ja tuli pian ulos jälleen, mytty kädessä.
Päivän Sana
Muut Etsivät