Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. syyskuuta 2025
HAMLET. Mua minne viet sä? Kauemmaks en seuraa. HAAMU. Mua kuule. HAMLET. Kuulen. HAAMU. Kohta koittaa hetki, Taas jolloin kuumaan tulikivi-liekkiin Palata täytyy mun. HAMLET. Sua, henki parka! HAAMU. Mua älä sääli; hartaasti vaan kuule, Mit' ilmoitan. HAMLET. Mun tulee kuulla; puhu. HAAMU. Ja kostaa myös, kun kuullut olet. HAMLET. Mitä?
Kalveana kuin kuolleen haamu pilgrimi, jonka pyhävaellus nyt näytti olevan päättymällänsä, seisoi kylmänä ja vapisevana sen esineen edessä, jota kaikki hänen toiveensa ja vaivansa olivat tarkoittaneet.
Auk', umpeen silmät käy, ne harhaellen Täht'tarhoja ja Tuonta tapailee, Kirkkaiksi käyvät, synkiks vuorotellen Mik' on tuo haamu? hän mit' aattelee? Hakeeko onneaan hän kadonnutta? Yön salaisuudetko hän ilmi luo? Vai, Suomellenko mieltäin uraa uutta, Yön henget kanssaan neuvotteluun tuo? Kah! Kas!
Heti samassa he huomasivat kalliossa kolon ja arvasivat sen kohdalle varisseista oksista, että karhu oli onkalossa. Miehet vilkaisivat toisiinsa, ja äänetönnä kuin haamu Yrjänä asettui aukon ääreen pyssy valmiina ja keihäs vieressä varalla. Heikki meni metsään, ja pian kuului reippaita kirveen iskuja. Hän tuli hetkisen kuluttua takaisin mukanaan melkoisen paksu ja pitkä pölkky.
Kesken kaikkia juhlamenoja hänkin toisinaan tunsi syyllisen omantuntonsa soimaukset. Hän kantoi vuosikaudet äitinsä murhan kauheata muistoa, ja tunnusti kerta, että tämän haamu ajoi häntä takaa ja vainosi häntä ruoskinensa, käärmeineen, ikäänkuin joku koston jumalatar.
Vendale huusi vielä kerran tuskallisesti: vaan vieri, hurjasti irti ponnistellen, vuoren rinteen yli, syöksyi päistikkaa alas syvyyteen ja katosi viha-miehensä silmistä ikäänkuin haamu ilkeässä unessa. Myrsky raivosi uudestaan ja asettui jälleen. Hirvittävät vuoren-äänet herkesivät parkumasta, kuu nousi taivaalle kumottamaan, pehmiää lunta satoi tasasesti ja hiljaa maahan.
Ja niin paljon valoa oli Sylvin kirkas katse luonut hänen mieleensä, että Olinankin haamu astui hänen eteensä hyvän ja suopean näköisenä, ja hän melkein katsoi itsensä syypääksi siihen, mikä oli tapahtunut. Se sitä paitsi rohkaisi hänen mieltänsä: kuta suurempi hänen vääryytensä oli ollut, sitä enemmän hän uskalsi toivoa!
Kun haamu kuuli tämän, kiljasi se uudestaan ja kalisti kahleitansa niin hirveästi yön hiljaisuudessa, että kaupungin vartiamiesten olisi täydellä syyllä sopinut haastaa häntä oikeuteen rauhan häiritsemisestä.
HAAMU. Min' olen isäs henki, Tuomittu ajaks öisin kulkemaan, Ja päivät paastoomahan valkeassa, Siks kunnes elämäni inhat synnit Tulessa puhdistuvat.
Vakain askelin astui parooni huoneen läpi, napautti kerran ovelle, joka johti vähäiseen linnan nurkkakamariin. Silmänräpäyksen kuluttua aukesi ovi, ja synkkä haamu tuli näkyviin, kynttilä kädessä valaisten paroonia. Hänen kasvonsa olivat semmoiset, joita ei voi unhottaa, joka ne on kerran nähnyt. Meille eivät ne olleet tuntemattomat.
Päivän Sana
Muut Etsivät