Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. syyskuuta 2025
Silmäillessäni taaksepäin aikaisimpaan lapsuuteeni, on Arnold Beidermann'in pitkä ja laiha haamu sekä lempeät sinisilmät mielestäni olleet vanhoja tuttavia, alkain niin kaukaa entisyydestä, kuin muistoni saattaa selittää.
Joka on tottunut hallitsemaan, perehtynyt siihen ajatukseen, että joka päivä tuhansien kohtalo on hänen kädessään, hän astuu valta-istuimelta alas kuin hautaan. Vaan parempi niinkin, kuin jäädä aloilleen, ikäänkuin haamu elävitten joukkoon, ja kokea onttoine ansioineen pysytellä paikassa minkä toinen on perinyt sekä nyt omaa ja hoitaa. Klaaran asunto. Klaara.
Kun ma Damaskuun Palannut olin Samariasta, Unessa mulle isän haamu haastoi: Et kaupungeita, jotka taistellen Ma vihamiehiltäni valloitin, Saa hänen pojalleen nyt luovuttaa, Isäsi työtä tyhjäks et saa tehdä. Hyvästä työstä, jonka sulle Ahab Samariassa tekevinään oli, On pilkka kaikkein paras palkinto. Niin lausui hän ja kohta hävisi.
Tutkistellen katsellessaan joka haaralle, näki hän kuinka valkoinen haamu taas vitkaan kohosi hiekkakuopan toiselta töyräältä, johon se jäi seisomaan, kolme kertaa kädellänsä vitkaan viitaten alhaalla olevaan hiekkavieremään. Kun pappi nyt puhutteli tuota ihmeellistä olentoa, katosi se yht'äkkiä eikä hän enää voinut nähdä jälkeäkään siitä.
On muiden mielehen luonto tyyni, Ja leivon laulu ja illansuu, Mä nautin parhain kun myrsky pauhaa, Kas silloin nuortuu ja norjistuu. Siis vello vaahtoa, aallon Ahti, Ja sävel soios sä myrskysään! Mä lennän laulaen ilman halki Ja kiidän kilvalla tuulispään! Kaunis, kirkas nyt on aamu, Aamu armas sunnuntain. Tuolla siintää kirkon haamu, Kaikuu kellot kumahtain.
Kun mielessäni Miinaa ajattelin ja hänen mielevä, ihana kuvansa, semmoisenaan kuin olin nähnyt häntä, itkussasilmin ja kalpeana, ilmaantui eteeni, silloin astui röyhkeänä ja irvisuuna Raskalin haamu minun ja Miinan väliin, käsilläni peitin silmiäni ja pakenin yhä kauemmas korpeen; vaan ei jättänyt minua tuo hirveä näky silti, yhä ajoi minua takaa, kunnes hengästytyksissäni kaaduin pitkälleni maahan, jota kostutin kyyneleilläni.
Yöt päivät isä juonut vaan On kapakassa raivossaan, Ei muista kotiparkaa; Vaan kaikk' kun tuhlannut hän on, Järkeensä niellyt turmion, Niin koti johtuu muistohon Hän sinne vihdoin karkaa. On äiti vuotehella nyt Ja laps' on hiukan vyyhtynyt, Kun haamu tulla horjuu: Ov' aukenee ja lonkahtaa, Sisälle haamu horjahtaa, Vaan taas laps' sairas kirahtaa Tuost' isä hurja karjuu.
Hän oli juuri ollut laskea kätensä salin lattialle, kun joku voimallisesti tarttui hänen jalkoihinsa ja veti hänet silmänräpäyksessä takasin. Haamu, joka oli seurannut Kyöstiä, mutta josta Kyösti ei tiennyt, teki tuon. Ja nyt seisoi haamu Kyöstin vieressä. Kummallinen näky, kun leimaukset valaisivat näitä molempia! «Pelkää, vapise!« olivat ensimäiset sanat, jotka Kyösti kuuli.
Kuului raskaita askelia, ne lähestyivät lähestymistänsä "pankin" paikkaa, ja vihdoin näin hämärässä harmaan haamun lähestyvän närehikköä. En erottanut sen kasvoja vielä, sillä juhannus-yönkin hämärä on metsässä niin hämärä, ett'ei selvään tunne ihmistä niin pitkän matkan päässä kuin haamu meistä vielä oli. Vaan kun hän oli päässyt kuusen juurelle, eroitin selvään hänen muotonsa.
Jaakko Worsen makasini-luhtia myöten tuli hoikka valkoinen haamu juosten, haparoiden portaita alas, ja seisoi ensimmäisessä kerroksessa, jossa laattia ikäänkuin lainehti joka kerta kuin aallot nousivat huoneen alla.
Päivän Sana
Muut Etsivät