Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
»Menetkös tiehesi, poika, taikka minä lyön sinua tällä märällä luutulla.» »Jussi, Jussi, ole tappelematta, mamma on ruokasalissa.» Hannalla oli jo paha hätä. »Minä häntä opetan», jupisi poika hammasta purren ja rutisti Miinaa hartioista. »Elä tapa, Jumalan luoma, elä, elä. Totteletkos!» Miina osui häntä luutturievulla kasvoihin ja pääsi samassa käsistä.
Ja pikku Miinaa, jonka tukkaa paraillaan palmikoittiin, löi hän hiljaa olkapäälle, ja kun tyttönen kääntyi hänen puoleensa, ei se ollut hän, joka oli lyönyt: hän oli niinkuin monen, monen penikulman päässä siitä. Se, joka tässä tilaisuudessa olisi nähnyt lukkarin, ei suinkaan olisi luullut häntä samaksi mieheksi, joka oli niin naurettavan näköinen.
Kun mielessäni Miinaa ajattelin ja hänen mielevä, ihana kuvansa, semmoisenaan kuin olin nähnyt häntä, itkussasilmin ja kalpeana, ilmaantui eteeni, silloin astui röyhkeänä ja irvisuuna Raskalin haamu minun ja Miinan väliin, käsilläni peitin silmiäni ja pakenin yhä kauemmas korpeen; vaan ei jättänyt minua tuo hirveä näky silti, yhä ajoi minua takaa, kunnes hengästytyksissäni kaaduin pitkälleni maahan, jota kostutin kyyneleilläni.
Jonkun matkan päässä toisella puolella kirkonkylää tuli Miinaa ja Lydiaa vastaan eräs Onkamolainen, joka kauvan aikaa oli oleskellut Miinan kotipitäjässä, käynyt sieltä markkinoilla ja nyt palasi, tuoden mukanansa ruokatavaroita omaan kyläänsä. Tuntien kotipuolelaisensa, tervehti hän ja alkoi puhella. Muun muassa kertoi hän Miinan sisaren olevan tätä nykyä sairaana, vuoteen omana.
Mitä varten oli äitikin lähettänyt Miinalle ruokaa ja liinavaatteita, lakanoita ja mitä kaikkea siinä lienee ollut, tuommoiselle huonolle ihmiselle. Ja kun hän muisti syleilleensä Miinaa vielä hiljan ja olleensa hänelle viimeiseen asti niin ystävällinen, rupesi hän uudestaan itkemään ja tunsi, että häntä oli petetty, että hän tietämättänsä oli koskenut johonkin saastaiseen ja tahrannut itseään.
»Mikä rikos?» »Ja silloin se oli myöhäistä. Jos verta olisin itkenyt, en mitään voinut muuttaa. Tehty on tehty.» »Mistä rouva puhuu?» »Syvyyden partaalla kun kävelee silmät ummessa, niin syöksee alas, ennenkuin aavistaakaan. Eikä pelasta kukaan. Eikä auta. Tehty on tehty.» »Nyt ollaan hukassa. Hän hourii.» Maijaliisa juoksi herättämään Miinaa.
"Missä ovat toiset lapset?" kysyi Matti vähän ajan päästä. "Kerjuulla ovat jo olleet monta viikkoa tiellä tietämättömällä Hemmu ja Aukusti, Liinun ja Tupun lähetin äsken kylään pyytämään leipää ja Miinaa kulettavat vankureilla muassaan." "Jo vihdoinkin ehti Jumala apunsa kanssa ... kutsui pois luoksensa kaksoiset Nurkanperästä", sanottiin eräänä päivänä kylässä. Ja tuo olikin aivan totta.
Olin heittänyt ison viitan hartioilleni, hatun olin painanut silmilleni ja menin Miinaa puhuttelemaan. Kun hän katsoi minuun, liikahti hän ikäänkuin tahtomattaan; silloin muistui elävästi mieleeni se yö, jolloin olin näyttäytynyt kuutamossa, se hirveä yö. Miina se oli todellakin. Vaan ehkä hän ei ollut minua tuntenutkaan.
Nauraa niin, ettei hän koskaan ennen ole niin nauranut. Esteri nousi äkkiä seisomaan kalmankalpeana muistamatta ompeluksiaan, jotka hänen helmastaan putosivat lattialle. Se ei ollutkaan Rautiaisen ääni! Eikähän nyt vielä ollutkaan se aika. Miina toi nimikortin: Pormestari Alfred Levon! »Sanokaa», käski Esteri Miinaa, »että herra Rautiainen on tavattavissa puolen tunnin päästä».
No mitenkään tekisit? arveli Reittu vilkastuen. Kääntyisitkö uudestaan takaisin, vai menisitkö kestään huolimatta Miinaa etsimään. Sitä en ymmärrä, sanoi Laara tekeytyen hyvin neuvottomaksi. Ehkä en ... no en minä siihen uskalla... Hän ei todellakaan uskaltanut, vaikka mieli teki sanoa. Vaan minä teen kumminkin niin, että käyn tuolla tuvan puolella, teki Reittu päätöksen.
Päivän Sana
Muut Etsivät