United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta Laurin sydäntä kauhisti uhkaava haamu tuolla hänen murhatun vaimonsa haudalla ja tuskissaan sovitti hän sen ilmestymisen hänen ainoan lapsensa kuolemaan. Eiköhän hänen uskollinen ja nöyrä vaimonsa, jonka hän kauhealla tavalla elämästä oli erottanut, saanut rauhaa haudassaan ennen kuin oli kostanut Laurille ja hävittänyt sen onnen, jonka Lauri luuli saavuttaneensa rikoksen kautta?
"Sinä näet tämän hammaskaivimen?" kysyi Scrooge, vasta mainitusta syystä taas nopeasti ryhtyen kysymiseen ja toivoen, että hän, vaikka vaan tuokioksi, luovuttaisi pois kummituksen kivettyneen katseen. "Kyllä", vastasi haamu. "Sinä et katsele sitä", sanoi Scrooge. "Minä näen sen kuitenkin", väitti haamu.
Mutta tuon kukoistusajan toimivat henkilöt täytyivät luonteineen ja lahjoineen olla korkeammalla kuin masentuneen jälkiajan tietomiehet ja runonlaulajat, joissa vaan heikko haamu entisistä kajastaa. Sillä ilman sankariluonteita ei voinut olla mitään sankariaikaa.
Ja pimeästä ikkunasta tuijotti haamu, joka sanottiin olleen hänen äitinsä. Kaikki on mennyttä. Kaikki! Juho lohduttaisi: Huomenna paistaa päivä tahi ylihuomenna, viimeistään viikon päästä. »Ei paista minulle enää koskaan, sillä se on mahdottomuus.» Jumala on taivaassa, sanoisi Katri. »Niin on sinulle, sinä puhdas sielu, joka siellä sievässä kammarissasi nukut ja näet autuaan kirkkaita unia.
Eihän minua ole, ei voi olla enää olemassa.» »Sinä olet, sinä elät! Etkö huomaa, että huulesi liikkuvat taas?» »Kaikki pelkkää näköhäiriötä vain. Etkö ymmärrä? Minä olen poissa. Minua ei ole missään enkä tiedä edes, onko minua ollut milloinkaan.» »Mutta olethan sinä siinä! Näenhän minä sinut, kuulenhan minä puhuvan sinun! Olethan sinä Liisa.» »Liisan haamu olen.
Vaan herra kävi sivuitse häntä huomaamatta. Uteliaana katseli Liddy häntä. Hän oli vaatetettu aivan niinkuin hänen palvelijansakin, sillä eroituksella vaan, että kirjoitus-taulu riippui nauhalta hänen olallansa. Pää oli alas painuneena ja kasvoja ei voinut nähdä. Ikään kuin kummitus hiipi tuo musta haamu puiston läpitse.
Muuksi en minä woi tuota juttua ottaa ja siihen en woi mitään', sanoi hän kolkosti ja siihen asia taas jäi. Se oli pisin puhe, mitä hän oli pitkään aikaan puhunut. Semmoisenaan kului taas joku aika. Eräänä kertana astuskeli hän wakawana kuin haamu minun luokseni. Hän oli nyt entistä kalpeampi ja kädessään piti hän erästä kirjettä.
Bertelsköld katseli häntä ihan äänettömänä; hänen silmistään näkyi, ettei hän oikein tiennyt, istuiko hänen edessään ainoastaan kauniin unennäön haamu. Voitko nyt paremmin? kysyi vieras. Ei, noin kummallisesti et saa minua katsella, lisäsi hän, punan taas noustessa haavoitetun poskiin.
Isävainaja oli pyhiinvaeltajan mielessä poistumatta, aivan kuin olisi astuskellut tuossa vieressä ja tuon tuostakin vetänyt oikean kätensä sinisten kesähurstihousujen lakkarista ja näyttänyt nyrkkiä. Vaeltajaa kiusasi ja masensi niin kamalasti tämä haamu, että melkein pelkäsi sitä.
Scrooge ei voinut itse tuntea sitä, mutta niin oli aivan selvästi laita; sillä vaikkei haamu humahtanut paikaltansa, löyhyivät sen hiukset, liepeet ja tupsut lakkaamatta, niinkuin jonkun uunin kuumasta höyrystä.