Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
"Minä olin ihana, älykäs, nuori, minulla oli sydän eloa ja tunteita täynnänsä. Ikään kuin laineet, jotka turhaan loiskivat vasten kalliota, joka, järkähtämättä vastustaen, niitä aina takaisin viskaa, niin liehui turhaan kaikki minun tunteeni, kaikki luonnon-lahjani esiin uhriksi hänen alttarillensa.
Ei, Bård se ei ollutkaan, vaan Hans Mikkelsen, Ingridin mies; mutta hän oli purjehtinut samassa jaalassa kuin Bård ja toi häneltä terveisiä. Terveisiä häneltä ! Nyt tuli Gunhildiin eloa. Hän juoksi Mikkelsenin luokse, joka vetääntyi taaksepäin.
Tule kekri, jouvu joulu, Sekä pääse pääsiäisen! Kyll' on kystä aitassamme, Paljo pantua eloa, Sirkan reisi, paarman jalka, Peiposen peräpakara, Sammakon sakarivarvas, Sisiliskon silmäpuoli. Syitä vajavaisuksiin.
Kun viimeksi kirjoitin sinulle, oli vielä talvi. Talvi, ankara, jäinen talvi peitti sydämmenikin; elämäni ilo puettiin kuolon vaatteihin, ja minusta tuntui kuin ei enää tulisikaan kevättä, kuin ei voisi enää olla eloa olemassa ja kuin en enää milloinkaan voisi kirjoittaa iloista toivorikasta sanaa. Ja nyt nyt on kevät!
Hän jatkoi omia ajatuksiaan ääneensä: "Mutta tuo kultainen pilvi antaa eloa ja lämpöä tuohon voimaan ja äärettömyyteen." Eksköld hymyili hiukan. "Niin hetkeksi ja näennäisesti. Mutta kyllä se niin on kumminkin että 'pilvet on pilviä, vaikka ne kuinka kullassa ruskotelkoot'." "Arvid sinä muistat tuon aina", sanoi Anna hiljaa. "Täytyy muistaa", virkkoi Eksköld.
Mut kansa, jota tuhot löi, mi luopui kiistoistaan, jos harventuikin, murru ei, vaan herra on tän maan. Eloa vaatii kärsimys tää tuhatvuotinen: »Eloon tai kuoloon!» huudamme. Kaikk' kansat kuulkoot sen! Turhaanko verta vuotaneet niin monet rinnat ois, ja turhaan miehet isänmaan ne tuskiin riutui pois? Turhaanko järki, jäntevyys ja tahto tahraton jäis kiroukseen kitumaan? Se mahdotonta on!
Kyökkikasvitarhoissa, missä niitä sattui olemaan, upeilivat kaalit suurine lehtineen, joiden takaa pienet vaivais-kuvut avuttomina yrittivät tirkistää. Punajuurikkaiden komeat, väririkkaat varret antoivat eloa ja väriä muuten jo lakastumaan pyrkivälle ympäristölle, samalla voimakkaasti uhmaten syksyn kolkkoa lähenemistä.
Sä mailla varjojen väikkyilet, Sä mi eloa lemmit ennen, Manan rantoja aaveena astelet, Elon tienoillen aatoksen mennen. Se kaivaten liitää luo Helokoin, se taas sulle suo Ajat riemun-rikkahat muinaiset. Nää ruususet laskemme valkeat Sun sielusi kodille kylmenneelle; Ne muinoin viestejä virkkoivat.
Vielä mua vanhempani Ilmanki opettelivat, Vaativat, varoittelivat Ajan kaiken karttamahan Ilkeyksiä ilman alla, Sekä irstaista eloa Täällä maailman menoissa; Vaikk' ei mulla mies paralla Ole tullut täytetyksi Tämä vanhempain varoitus. Olen kyllä kurja raukka Elinkauteni elänyt Täällä synnin siitännässä, Irstaisuuessa isosti; Josta jo tosin tuliski Tehä kelpaava katumus.
TIITUS: Eikö hän pyytänyt määräämään sitä aikaa sitä hetkeä? Eikö hän sanonut: se epävarmuus kalvaa minun mieltäni? Juo, caesar! TIITUS: Mitä se on, Callias? CALLIAS: Katso, caesar, olen valmistanut juoman, joka tuo uutta eloa sinun suoniisi. CALLIAS: En ymmärrä sinun puhettasi, caesar. Luulen, että sinun kuumeesi saattaa sinut hourailemaan. Tule, caesar, sinun täytyy laskeutua vuoteelle.
Päivän Sana
Muut Etsivät