Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Henrik kuuli hänen äänensä hänen oltua nähtävästi jo kauan aikaa kotona. Joku ovi aukeni alhaalla ja hetkeksi kuului selvästi mitä puhuttiin. Antakaa se viltti, pannaan ympärille Se oli Gabriel. Ei älä vie, kylmettyy. Se oli Ingridin ääni kauempaa. Minä vaan vähäsen tänne valoisempaan. Tuitui, tuitui, atututui.
Johanneksella on siellä suuri talo, ja sitten vielä, kääntyi hän Henrikin puoleen: minulla olisi kovin paljon puhumista sekä Johanneksen että sinun kanssasi, Henrik. Mitäs muuta kuin tulette. Gabriel uhkasi myöskin lähteä Ingridin kanssa mammaa katsomaan. Gabriel, sanoi Uuno hymähtäen ja nyykäyttäen mietteissään päätänsä.
Tämä asia oli ainoa varjo Ingridin ja Gabrielin välillä. Joskus se näytti Gabrielista tavattoman vähäpätöiseltä, mutta toisen kerran taas se omituisesti eroitti heitä toisistaan, teki niinkuin vieraiksi toisilleen. Ingrid rupesi puhumaan hänelle niinkuin hän, Gabriel, olisi vietellyt Heddin, ja Gabrielista tuntui niinkuin Ingrid olisi vihannut juuri häntä ja hänen sukuansa.
Nyt vasta hänelle ikäänkuin selvisi Ingridin tarina. Kuinka nuori vierasmaalainen nainen hoiteli Huhdin majuria, vanhaa miestä. Jaa-a, siinä on ollut paljon, kun sen oikein ymmärtää! Hänen teki mieli puhua tästä uudesta käsityksestään morsiamellekin, mutta sitten hän vasta muisti: eihän heitä, majuria ja Ingridiä, oltu edes vihitty ja vaikeni.
Ei, Bård se ei ollutkaan, vaan Hans Mikkelsen, Ingridin mies; mutta hän oli purjehtinut samassa jaalassa kuin Bård ja toi häneltä terveisiä. Terveisiä häneltä ! Nyt tuli Gunhildiin eloa. Hän juoksi Mikkelsenin luokse, joka vetääntyi taaksepäin.
Ja koko kysymys näytti hänestä olevan siinä, miten kulkea tätä tietä Ingridin luo ja kuitenkin olla kiroomatta omia veljiänsä ja niitä muita poikkeuksia, joita ihan varmaan oli. Mutta tämä ristiriita ei tuntunut ihan mahdottomalta selvittää, vaikka siihen aikaa tarvittiin. Ja sentähden Gabriel koetti rauhallisena katsoa alas Ingridin tummatukkaiseen päähän, joka oli hänen käsiensä välissä.
Gabriel otti suuren nokisen kopan niskaansa ja meni pihalle kivihiiliä hakemaan. Siellä hän pyhki likasella hihalla hikeä otsastaan. Mutta sydämmessään hän iloitsi suuresti, sillä kaikki oli taas entisellään ja Ingridin omistaminen tuntui varmemmalta kuin jos kultainen rinki olisi hänen sormessaan kiiltänyt. Hän olisi laulanut, jos olisi ilennyt, ja silmäluomia kutkutti niinkuin itkettäissä.
Vaan ei voinut voittaa suruansa siitä, ettei siis koskaan, ei koskaan voi syntyä mitään ymmärrystä Henrikin ja Ingridin välillä. Tämä asia poltti ja repi häntä ja hivutti hänen voimiansa. "Kun vaan voisin olla kertomatta tätä Ingridille", ajatteli hän. "Mutta minä olen niin tyhmä, että minun aina pitää saada kaikki kerrotuksi, mitä vaan on omissa ajatuksissani." "Ja se on Ingridin oma syy.
Iltatähti oli juuri heitä vastapäätä, kun he tulivat pitkin katua ja Gabrielin tyhjän läkkikannun sanka vinkui hiljaa kannun heiluessa. Hänelle selvisi niin moni asia sillä kertaa, selvisi erittäinkin tuo Ingridin omituinen inho Mustialaa ja yliopistoa kohtaan.
Juuri kun Gabriel oli menemässä tullivahtimestarin asunnon portista sisälle, huomasi hän Ingridin kääntyvän kulmasta ja tulevan kotiin päin. Gabriel meni häntä vastaan ja he kääntyivät yhdessä poispäin kävelemään. Ingrid näytti ihmettelevän, mutta ei kysynyt ensiksi mitään. Ja minulla on sinulle hyvin tärkeitä asioita puhuttavaa, sanoi Gabriel, kun he olivat istuneet puistikon penkille.
Päivän Sana
Muut Etsivät