Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Syviä meihin haavoja vaikka usein pisti peitsellään, on rakas meille maineensa, kuin meidän oisi hän; ei lippu niin eik' isänmaa voi veljeyttä vahvistaa välillä sotamiehien, kuin miehuus yhteinen. Siis Kulneville hurraamme, ei usein mointa löytää voi; jos vuodattikin vertamme, sen sota hälle soi.
Saattais arkkienkel-kansa itse kirkkotielle tulla, eik' ois ketään vastassansa oisi eropassit mulla» Kiipeää hän tapulihin, kohta vankuu kirkon vaski heräävähän kaupunkihin, missä roihuu ryssän kaski; moni erämiesi salon kuulee kummat äänet, älyy, mist' on suitsu suuren palon; kotiin hiihtää, taakseen pälyy.
Hän huokas syvän, tuskan pusertaman »ah»-huudon ensin, sitten lausui: »Veli, maailma sokko on, sa sieltä tulet. Te lapset maan, te joka seikan syyksi taivaita luulette, kuin kaikki liike ois pakkoseuraus niiden liikunnasta. Jos oisi niin, ois vapaa tahto teiltä myös temmattu, eik' oikein ois, ett' ilo on palkka hyvän, pahan palkka tuska.
kultainen oli, hopeainen toinen. Nyt ensin valkeaa hän koetti lukkoon ja sitten keltaista, näin pyynnön täyttäin Hän meille: »Jos vain toinen avain pettää eik' oikein käänny reiässänsä, silloin tää portti pysyy pyytävälle kiinni. On toinen kalliimpi, mut toinen vaatii älyä, taitoa taas käyttäjältään, näät siitä riippuu, tokko pulma aukee. Ne Pietarilta sain.
Ei mua surkea peljästys eik' uupumus estä, vaan minä käskysi muistan tuon, jonk' itse sa annoit; karttaa taistoa kanss' ikivaltain autuahitten käskithän sinä mun, vain jos tytär Zeun Afrodite taistoon ilmaantuis, hänt' iskeä viiltävin vaskin. Niinpä nyt itse mä väistyn vain sekä kaikki akhaijit käskenyt yhteen yhtymähän tähän myös olen muutkin, sillä mä Areen valtaan nyt näen taistelon jääneen."
Mut tultuani Rooman Paimeneksi, elämän valheen vasta näin ma pohjaan. Näin, ettei siellä sydän saanut rauhaa eik' ylemmäksi enää nousta voinut; minussa siksi syntyi rakkaus tähän. Mut siihen saakka kurja, kaiken ahnas ja irti Luojast' oli sydämeni; nyt, niinkuin näät, ma siitä täällä kärsin.
Hänen vihansako? CORIOLANUS. Viha? Vaikk' oisin vieno niinkuin kesk'yön uni, Se mielen' olis, kautta Zeun! SICINIUS. Tuon mielen Alallaan täytyy, niinkuin myrkyn, olla Eik' enään muita myrkyttää. CORIOLANUS. Vai täytyy! Kas, alvehaltijaa! Tuo röyhkä, kuulkaas, Hän sanoi: »Täytyy»! COMINIUS. Laitont' on se.
Noin moni virkkoi, vaan kypärissä Gerenian Nestor arpoja puisti, ja nousi se arpa, jot' itse he toivoi, Aiaan arpa; sen airut vei uropiiriä pitkin, kiertäen oikeahan, valiointen nähdä akhaijein; vaan ei tuntenut ainoakaan eik' ottanut vastaan.
Eik' ehdontahdon piiloillut hän multa, sen pakko aikaan sai; näät aatoksensa pään yli kulki kuolevaisen miehen. Ja koska tunne-palon kaari oli senverran jäähtynyt, ett' ihmiskyvyn mitalle lausehensa laskeutuivat, tään hätä ensiksi mä kuulin: »Ollos siunattu Sinä, Kolmess' Yksi, joka niin olit laupias mun siemenellein!»
Vaan lakeuksien poikki kun sinne he riensi, Athene meille Olympost' yöllä jo toi sanan joutua taistoon, eik' urot tottelemaan pylolaiset untelot olleet, vaan sotaintoa uhkuivat. Mutt' ei mua Neleus laskenut taistoon ois, hevot antoi kätkeä multa, hän mua liian näät piti outona viel' asetoimiin. Vaan minä varjoon rinnall' en hepourhojen jäänyt, vaikk' olin valjakoton; niin ohjasi taiston Athene.
Päivän Sana
Muut Etsivät