United States or Afghanistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Elsa itki omasta ja heidän puolestaan... Mutta itkettyään riemuitsivat he Jorin tuloa, kertoilivat toisilleen sitä onnea ja ajan armautta! Kumpu oli kauniimpi, kivet kirkkaammat, koivut kuiskailivat toivoa, kedot hymyilivät ja metsä niiden takana auerti iloa, aurinko paistoi helakammin ja valkoiset pilvet hohtivat onnen suloa.
Kerran koittehessa kevätaamun, suven armautta ennustavan, hälytettiin makuultansa miehet, sillä yllättänyt vihollinen oli etuvartijat ja uhkas epätoivoisissa taisteluissa ylivoimallansa murtaa rivit.
En itke ison hyvyyttä, Enkä äitin armautta, Vaan itken isoni maita, Maita maammoni murajan; Itken veikon valkamia, Siskon siltoja paheksin. Tuota itken tuon ikäni, Kun olen kurja kulkusassa, Raukka rannan juoksennassa, Vaivainen vaeltamassa.
Allit mulle palkan maksoi, Sorsat soittoni sovitti; Antoi allit armautta, Suloutta sorsat antoi, Rastahaiset rattoutta, Ilman lintuset iloa. Tuli sitte aika toinen, Aika entinen aleni, Vei sorsa suloutensa, Alli armahan elonsa, Rastahaiset rattouuen, Ilman lintuset ilonsa, Jäivät leikkini leholle, Aiat armahat aholle, Ilot kaikki kankahalle, Laulut laaksoihin katosi.
Oi sitä armautta mikä oli hänen silmissään, ja hempeyttä kaikessa askartelemisessa! Minä en ole ainoa, joka näin arvostelen. Koko seutukunta tunnusti samaa. Isäni oli pienestä pojasta oleksinut merillä. Hän oli "sivistyneestä perheestä" peräisin, mutta nuorena koulupoikana oli saanut vastustamattoman halun lähteä merille. Kun ei kotoa annettu tähän lupaa, karkasi hän omin päinsä.
Vaan pohjass' sokur', lopuss' armautta: Nuo heinävarret, hennot kaunottaret, Ja uuden kaunotaidon mallikuvat, Nuo tuulen-arat ansar-ruusut, jotka Ain' innostuvat muodist' uusimmista, Joit' imeläiset kirjat ihastuttaa Ja korvat kutkuu mairekieltä kuullen; Vaan kansaa, luontoa ja kansan kieltä Niin kammovat, ett' ennen ahtahassa He pulloss' asuvat, jos muoti vaatii, Kuin kansan keskess'; ennen auringossa He jouten liukenevat palsamiksi Turhuuden alttarilla haihtuvaksi, Kuin töin ja toimin, askareinsa ruumiin Ja hengen jänttä terästyttäisivät.
Hänen oli vaikea jakaa yhtä suuret annokset armautta Auroralle ja Olinalle ja hän päätti siksi seurustella niin vähän kuin mahdollista kumpaisenkin kanssa.
Vaimon armautta, lasten rakkautta, isän nuoren onnekkuutta, kotikummun kultaisuutta, koti-ilman ihanuutta kaikuu soitto tyyni, sointuvainen.
Kasvot tosin eivät olleet säännölliset, mutta joka ainoa piirre niissä oli hentoutta, armautta, ja pitkäin ripsien alta näkyi silmät, niinkö luulette? ei! taivas sieltä näkyi, ei taivas, mutta kaksi taivasta; ja suu vaan ei, se on liian lauha sana suukkonen, tuommoinen pikkuruinen, täynnä vallattomuutta!... Sininen hame, lumivalkoiset sukat, ja kengät pienoiset kuin keijukaisen.
Kun onnen hylkynä ja ihmisten Osani kurjuutt' itken yksinäni ja turhaan huudan kuuroon taivaasen Ja inhostuen kiroon päiviäni, Ma muiden toivomieltä halaisin, Mink' armautta, minkä suloutta, Tuon lahjat, tämän riennot tahtoisin Nuristen oman onnen nuloutta.