Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Sun muistan uneksivin vainioin ja yksinäisin, unhoitetuin taloin, kun taivas aamun kirkastunein valoin sun ylläs kaartui koittehessa koin. On ympärilläs korvet rämein, soin. Sun viljavainiosi keskeen saloin on sukupolvet luoneet aukein aloin maan kamarahan tarmoin, taisteloin. Sun kuinka koskaan jättää saatoinkin ma kesän valoon, talven pimeihin, miss' unhoittuneet kummut kohoavat
Minä olen wain täyttänyt pienen osan tässä suuressa yhteisessä työssä", sanoi Heikki, katsellen weristä säiläänsä. Seuraawana yönä ei joudettu nukkumaan Siikajoella, sillä siellä iloittiin onnen ensi=aamun koittehessa. Tuo oli Suomen sotajoukon iloa. Mutta eräässä pienessä syrjäisessä mökissä näyttää olewan surua. Pahasti haawoitettu henkilö makaa siellä elämän ja kuoleman rajalla.
Varjot synkät lankeaa jo, tuolla päivä laskeiksen." Yhä kiitää, vaan ei vielä ihmis-asuntoa näy. Metsän haamut poikaa tiellä uhkaa, mustaks yö jo käy. Kylmä yltyy. Tähtein valo syttyy taivahalle jo, leimuelee pohjanpalo, huokaa synkkä hongisto. Kohta aamun koittehessa öinen jylhyys häviää Vaan, ken tuolla kinoksessa kalvenneena lepäjää?
Yö meni, päivän salu kuvastihe lahden pinnassa, jonka yöllinen tuuli oli painolain yksinomaiseen huostaan jättänyt. Uudet puuhat alkoivat Rautalassa yöllisten seikkain johdosta. Teemu oli kovin kärkäs aivan yksin menemään Tampereelle jauhosäkkejä tiedustelemaan. Pieni yksihankainen vene kuin tuokkonen kiiti pian syysaamun koittehessa pitkin lahden pintaa.
Vaan kun huomenna he tutkii, Enkä vastata ma voi; Viisitoista raippavitsaa Seljässäs, Sebastian, soi? Oi, en voi ma sitä jättää!» Ja hän itki, polvistui, Kyynelin ja rukouksin Unen helmaan laskeutui. Heräs koittehessa vasta; Hämmästyvän näytti mies, Kolmen tiiman päästä heidät Taasen tulevan hän ties.
Ol' laivojan' yhdeksän Ja miestä uljasta sata kussakin. Morveni aamun koittehessa Miehiä kaksin verroin vastaan toi. Kaks rannalla miest' oli vaan, Mä toinen, toinen Sjolf, rusopilviin kun Päivä jo laski, kuu kun katsoi Silmillä rauhan tuhoja miekkojen. Työ tää oli nuoruuden. Me miehistyimme, parta se pensastui, Maita me sortelimme, joita Talvi ei sorra, kesä ei ennätä.
Sen jälkeen tunsi hän sydämmessään lohdutuksen ja rauhan säteitä ja ne loiwat uutta woimaa, rohkeutta ja luottamusta hänen rikkirunneltuun sydämmeensä, ja hän waipui aamun koittehessa wirkistäwään, waikka lyhyeen uneen. Mitä emäntä oli luwannut, sen hän pitikin. Hän ei antanut yhtään nurkuwaa sanaa, ei yhtään nurjaa katsetta, waikka isäntä olisi ollut kuinkakin junsa ja kärtyinen.
Tai rauhan-enkel', Luojaltansa Jok' anoo maalle armoa? On ihminen, on luonnon lapsi, Keväimen tytär nuhteeton; Ylkänsä pelkää luopuvaksi Siit' on hän valpas, rauhaton. Ei unta saa, hän hiipii yöhön, Hän etsii kullan kotoa: "Oi, jospa aamun koittehessa Ylkääni voisin kohdata!" Ei kuu, ei tähdet taivahalta Valaise tietä tyttösen, Epäilys häitä toivon peitti, Kuin taivahan yö pilvinen.
Kylmä yltyy. Tähtein valo Syttyy taivahalle jo, Leimuelee pohjanpalo, Huokaa synkkä hongisto. Kohta aamun koittehessa
Ennen iltaa ensi kerta taisteltiin, paon päivä voiton päiväks muutettiin; aalto ajeltu taas taapäin kuohahtaapi, virta kääntyy, vainottu nyt vainoaapi. Miehestä käy mieheen sana riemuinen: "Aamull' olkaa valmiit lähtöön jällehen! Väki, kuormat kuntoon illan kuluessa, reippaast' etelähän aamun koittehessa!" Kaikk' on tehty, yö jo joutuu, nukutaan; nuori Blume vänrikki ei maannut vaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät