Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Varjot synkät lankeaa jo, tuolla päivä laskeiksen." Yhä kiitää, vaan ei vielä ihmis-asuntoa näy. Metsän haamut poikaa tiellä uhkaa, mustaks yö jo käy. Kylmä yltyy. Tähtein valo syttyy taivahalle jo, leimuelee pohjanpalo, huokaa synkkä hongisto. Kohta aamun koittehessa öinen jylhyys häviää Vaan, ken tuolla kinoksessa kalvenneena lepäjää?
Antin mieli palasi muistelemaan kesäistä luontoa pohjolassa ja mielessään katseli niitä pohjolan lumihuippuisia tuntureita yösydämmen auringon ruusuvalossa, lummerantaisia kirkkaita lampia ja jokia, joihin kuvastuu nuo hurmaavat vuoret, joissa verraton jylhyys ja ääretön kauneus sulavat yhdeksi ihanteeksi. Noita muistellessaan tuli Antti hieman haaveilijaksikin.
Koko laajalla aukealla ei kuulunut ääntä, ei näkynyt liikettä. Joku suuri lintu, luultavasti lokki tai kuovi purjehti korkealla sinisessä avaruudessa. Seudun jylhyys, yksinäisyyden tunne ja yritykseni salaperäinen luonne saivat vereni hyytymään. Poikaa ei missään näkynyt.
Vankilan yksinäisyys ja heitä ympäröivän luonnon jylhyys, joka kaikkina aikoina on taikauskoa edistänyt, oli heissä molemmissa vahvistanut sen ajan uskoa yliluonnollisiin asioihin.
Me rakastimme ja kunnioitimme toinen toistamme ja se täydensi kaikki elämän wailinaisuudet, joita ehkä monikin luuli paikkakunnassamme runsaastikin löytywän. Minä luulen, että meidän rakkautemme ja sydämellisyytemme oli niin wilpitöntä ja puhdasta laatua, ettei mikään jylhyys ja ikäwä paikka olisi woinut saattaa meitä kärsimättömiksi elämäämme.
Hänen päänsä näkyy ovella kello kahdeksan, neljänneksen yli, puoli yhdeksän, kello yhdeksän ja kymmenen, katselemassa, joko olen lopettanut, saadakseen kaikki järjestykseen tämän suuren rauhanrikkojan jälkeen. Ei kenenkään päähän pälkähtäisi tulla meille iltaa viettämään. Naimisemme ensi aikoina tuttavamme kyllä pistäysivät luonamme, mutta kotimme jylhyys heidät pian vieroitti.
Minähän palvelen, ettekä te, joka tarvitsette lepoa. Lepoa, toisti kapteeni pikaisella katkeruudella. Kyllä, niinkuin järsitty luu heidän hopeakulhossaan. Vastaus sai Attilan värisemään. Sanat tuntuivat kovilta ja kylmiltä kuin miekanisku, mutta autiommalta kuin erämaan jylhyys tuntui hänestä luopuminen ainoasta jälelle jääneestä.
Myrskyiset tuulet, tunkeutuessaan tästä Suomenlahden kapeimmasta kurkusta, puhdistavat ilmaa ja murentavat jäitä. Suomenmaan monenlaisista luonnonihanuuksista ei puutu Helsingissä edes erämaan jylhyys. Mitä eräs Franskalainen kirjailija 30 vuotta takaperin lausui, että "Helsingissä vaan on yksi askel sivistyksen ja erämaan välillä", se on vielä tätä nykyäkin totta.
Ne olivat ne viimeiset sanat, joita isäni oli raamatustaan lukenut. Ne olivat minun ensimmäiseni samasta kirjasta. Totuuden hengen! siinä se on kaikki! Olin hiihtämässä, kuinka toiselta nyt kaikki näyttää! Luonnon jylhyys ja erämaan ääretön yksinäisyys ei enää minua kiusaa eikä paina. Se ympäröi minua rauhallaan ja se erottaa minut entisyydestäni.
Yhä kiitää, vaan ei vielä ihmisasuntoa näy. Metsän haamut poikaa tiellä uhkaa, mustaks yö jo käy. Kylmä yltyy. Tähtein valo syttyy taivahalle jo, leimuelee pohjanpalo, huokaa synkkä hongisto. Kohta aamun koittehessa öinen jylhyys häviää vaan, ken tuolla kinoksessa kalvenneena lepäjää? Pieni mierolainen siellä lepoon vaipui viimeiseen, jäätyneenä kiiltää vielä kyynel silmän sammuneen.
Päivän Sana
Muut Etsivät