Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Suloinen soitto kaikui airojen tahdin mukaan; kauneita, viehätyksen jumalattariksi puettuja neitosia seisoi palvellen hänen sivullansa; pikku pojat rakkauden jumalina löyhyttelivät viileyttä hänen päällensä. Itse hän Afroditen puvussa istui komealla vuoteella kultakirjaisen teltan alla. Antonius tuli hänen kutsumuksestaan ja ikään kuin sokeni lumouksesta.
ANTONIUS. Hän on viekkaampi, kuin mitä aatella saattaa. ENOBARBUS. Ei, herra, ei suinkaan. Hänen himonsa eivät ole muuta kuin puhtaan rakkauden hienoimpia hiukkeita. Tuulta ja sadetta ne eivät enää ole, nuo hänen huokauksensa ja kyyneleensä; vaan suurempia myrskyjä ja rankkasäitä, kuin mitä almanakkakaan tietää.
PINDARUS. Siis olen vapaa; sit' en toki tahtois Ma tällä hinnall' olla. Cassius, oi! Pois Pindarus nyt täältä rientää maille, Miss' ei hänt' ykskään roomalainen näe. MESSALA. Titinius, niin, se vaihtokauppaa vaan on: Octavion voitti uljaan Bruton joukot, Ja Cassion väen taas Antonius. TITINIUS. Se tieto Cassiot' ilahuttaa varmaan. MESSALA. Mihinkä jäi hän?
ENOBARBUS. Siis, mailma, sull' on enää kaksi leukaa; Nyt niiden väliin kaikki syöttees aja; Ne toistaan järsivät. Miss' on Antonius? EROS. Kävelee puistikossa näin, ja kortta Edessään potkii, huutaa: »Lepidus, hölmö!» Ja kurkkua sen miehen uhkaa, joka Pompejon tappoi. ENOBARBUS. Varusteiss' on laivat. EROS. Italiaa ja Caesaria varten.
ENOBARBUS. Laivaväki teillä On kehnoa ja kiirein haalittua, Elomiehiä ja aasin-ajureita; Caesarin miehet on Pompejon kanssa Otelleet usein; teill' on laivat raskaat, Hänellä keveät. Ei häpeätä Merellä väistää taistoa, kun maalla On teidän voima. ANTONIUS. Merellä, merellä!
Se on latinainen, niinkuin usiammat senaikaiset kirjat; suomennettuna on sen nimi: kirjallinen Turku . Sen tekijä oli *Andreas Antonius Stjerman*, jonka Wieselgren sanoo kuuluvan "jättiläissukuun" Ruotsin kirjallisuudessa. Hänen kirjallinen Turkunsa ei ole lavia; se sisältää lyhykäisiä elämänkertoja Turun rohvessoreista, ja luettelee heidän kirjalliset tekonsa. Abo Litterata, Holmiæ; 1719.
Heit' itkettää. ANTONIUS. Tää yö mua palvelkaa; Se ehkä viimeinen on tehtävänne: Kenties mua ette enää näe, tai näette Verisen varjon vain; jo huomenn' ehkä On teillä toinen herra. Katson teihin Kuin hyvästelijä. Mut, hyvät miehet, En luovu teistä; palveluksihinne Ijäksi olen vihitty kuin ylkä. Kaks tiimaa mua palvelkaa, ei muuta, Ja jumalat sen palkitkoot!
CLEOPATRA. Et mua tunne. ANTONIUS. Kylmä olet mulle. CLEOPATRA. Oi, armas! Minä kylmä! Silloin taivas Mun sydämmeni jäistä myrkkyisintä Raetta valakoon! Sen ensi kuuro Mua kohdatkoon; kun sulaa se, niin myöskin Hajotkoon henkeni!
PINDARUS. Kauemmaks paetkaatte, kauemmaksi! Antonius on jo teltoissanne, herra. Siis pakoon, jalo Cassius, kauas pakoon! CASSIUS. Tää kunnas kyllin kaukan' on. Kas, kas! Titinius, telttaniko tuolla palaa? TITINIUS. Niin, herrani.
CASCA. Yhtä hyvin voisin mennä hirteen kuin kertoa miten se kävi; pelkkää hullutusta kaikki, en pannut sitä merkille. Marcus Antonius, sen näin, tarjosi hänelle kruunun; ei se oikeastaan kruunukaan ollut, se oli tuollainen virve vaan; ja, niinkuin sanoin, työnsi hän sen luotaan kerran; mutta, kaikesta huolimatta, olisi hän, luullakseni, mielellään ottanut sen.
Päivän Sana
Muut Etsivät