United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä saatan, niin saan puhua loppuun. Rouva Hägg haki kiireimmän kautta suojahuivin keittiöstä, heitti sen hartioilleen ja opasti sitte Toinia pimeän etehisen läpi. Kohta kun he portista kääntyivät tielle, alkoi hän taas puhua. En minä suotta aikojani ole tätä kertonut. Sillä on tarkoituksensa, sanon sen suoraan.
Minäkin menen suotta aikojani metsälle ilman pyssyä, joka iltapäivä, jokainoa sunnuntai ja lupapäivä, kaupungin ulkopuolelle, jossa käyskentelen, ja saanhan edes nähdä harakan, kuulla variksen, ja jos orava kurahtaa puuhun ja saan katsoa sen pieniin, ruskeihin silmiin ja sitä haastatella ja sille kirskautella niinkuin se minulle, niin on pitkäksi aikaa helpompi ollakseni.
En ikinäs mitään pikkuisen ... ilman aikojani ELISABETH. Joudu sitten! MAIJU. Kyllä, kyllä. Kun minä vaan lopetan tämän ... ei se kestä enää minuttiakaan ... yks', kaks', kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän, kahdeksan... Mitä maailman päivinä ? Kas niin, arvasinhan sen palloa sinä taas lyöt! ELISABETH. Heitä nyt tuo. Hyvä lapsi, mitä sinä ajattelet, semmoinen kiire kun on.
Nuo katalat rohkenevat vastustaa minua ja minä en voi heitä rangaista. Missä on sormukseni? Antakaa minulle sormukseni... Ei, pois, kaikki pois! Te saattaisitte varastaa onneni. Voi aikojani! Voi päiviäni! Halvin palvelijani voi löytää kruunun! Pahin viholliseni voi valloittaa maailman! Ja minä olen sokea, kykenemätön ja sokea!
Paluumatkalla sattui hän taas menemään alamittaisen mökin sivutse. Tuvassa oli pimeä. "Mitäpäs, jos suotta aikojani antaisin hänelle luvan ampua otuksen ja tarjoisin hänelle vähän rahaa palkinnoksi? Eihän minun tarvitse virkkaa hänelle nöyryyteni syytä". Yrjö lähestyi taas ovea, taistellen ylpeyden viimeisen tähteen kanssa. "Ei!
Istun yön eli makoan, äijä on yötä, tunti tuhma, vaivoja, matala mahti. "Ikävät on iltaseni, apeat on aamuseni, äsken yöllä äitelämpi, havatessa haikeampi. Ei ole iltoja ikävä, ei apea aamujani, mure muita aikojani: ihanaistani ikävä, apeainen armastani, mure mustakulmaistani.
Tyttö pillahti itkemään. Niin, itke nyt siinä! sanoi Paul ja työnsi hänet ylenkatseellisesti luotansa. En käsitä, miksi luonto on luonut noin kurjia olentoja. Onko elämä mielestäsi riepu, koska alinomaa huuhdot sitä kurjilla kyynelilläsi. No niin, kenties olet oikeassa. Mutta minä en kärsi tuota ainaista ruikuttelemista. Mitä varten istut täällä? Ilman aikojani, vastasi Silla vapisten.
Vaan vaikea on olla pidettynä huonompana kuin muukalainen; eikö niin? John nyt antaa käskyjä. Pojat tekevät askareensa; vaan heillä ei ole mitään sanomista, kun John ja vanhus ovat yksimieliset talon asioiden suhteen. Minä olen ollut pitkäveteinen puhuessani näistä seikoista, herrani; mutta nyt tiedätte, miten kateus ja viha miesten välillä täällä syntyi ennen minun aikojani.
Ei ikävä iltaistani, Ei apia aamuistani, Muret muita aikojani; Ihanaistani ikävä, Apiainen armaistani, Mure mustakulmaistani Ei mun kuulu kullaistani, Näy ei näätärintoani, Ei kuulu kujassa käyvän, Alla ikkunan ajavan, Pilkkovan pinolla puita, Koan eessä kolkehtivan; Maassa marjani makaavi, Mullassa muhaelevi, Alla hiekan herttaseni, Kulon alla kultaseni. Miks' on silmäni sipakat.
Mutta kun hän oli niin ihmeen herttainen, ja niin soma siinä valkoisessa paidassaan, oikea semmoinen pikkuinen paitaressu, niin eihän saattanut, ei millään tavalla olla häntä pudistelematta, suutelematta, hyväilemättä. Omaa hupsuuttani samalla ihmettelin. Enkö äsken ollut syyttä aikojani ihan alakuloisena ja masentuneena?