Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Tuntien päätyttyä täytyi aina rientää kotiaskareihin. Mutta enpä ystävää kaivannutkaan; olihan minulla Loviisa, luja ja uskollinen ystävä. Jo ennen Kansanopistoon pääsyäni luin mielelläni kaikkia kertomuskirjoja, mitä käsiini sattui. Mutta Kansanopistossa ollessani heräsi minussa vielä suurempi lukemisen halu. Vapaita aikojani käytin aina lukemiseen.
"Valkoinen kuin morsian ja jos jo lieneekin mutta jos olisi totta, mitä puhuvat, olisi kai sulhanenkin mukana." "Ei ole totta, täti kulta," sinä sanot tyynesti hymähtäen, ja minä näen, että se ei ole totta. "Suottahan minä vain, ilman aikojani," sanoo äiti ja hänen ryppynsä säteilevät, suupielistä ja silmäin kulmista yli kasvojen.
Anna armias Jumala, Herra Henkesi lähetä, Lahjoittele lapsillesi, Selvitä sokiat mielet, Että oike'in osaisit Tutkia kätesi töitä, Siitä tuntisit Sinunkin Luojaksensa laupiaaksi. Ajattelen aikojani, Muistan murhepäiviäni, Entisen elämän juurta.
PIRKKO. Minä vähättelen talosta! HUSSO. Mikäs hänellä sitten on vikana? PIRKKO. Sekin on vikana, jos tietää tahdotte, ettei Anna Liisa voi häntä kärsiä. HUSSO. Ooho? Niinkö on hullusti, ettei Anna Liisa voikaan kärsiä Mikkoa? PIRKKO. Niin se on. Mikä teitä naurattaa? HUSSO. Ilman minä tässä vaan aikojani. Voi sun, taivaan tapernaakkeli! Onpa tämä sentään hauska juttu. PIRKKO. Mikä niin?
Sitten te lähdette viemään linjaa, minä nousen tänne tarkastelemaan ja kun näen mitä tulee, niin tulen aikojani myöten luoksenne ja tuon hyvän tai huonon tai keskinkertaisen sanoman. Viisain temppu, sanoi Mikko ja uudella innolla rupesi keppejään laittamaan suoriksi ja kiirehtimään kepitystään metsän laitaan, jotta miehet pääsisivät työhön. Miehet odottivatkin metsän reunassa.
Mökin teko oli minulla nytkin sisimmäisenä ajatuksena, vaikka itse mielestäni olin vain marjaan menossa. Minä kävelin aholta aholle, lehdosta lehtoon, kiipesin sen suuren kiven päälle, jolta ennen olin huhunnut ja huudellut metsiä myöten, ja katselin kaikkia paikkoja, joilla ennen olin niin useasti ollut ja aikojani elänyt.
Minä omia aikojani kävelen kotiin kuin kelloton hevonen hölkötellen vaan, niin huomaan pellon piennarta astuissani, että miehiä seisoa volhottaa kartanolla kuin helluntai-epistolassa. Siinä oli ruhaakin, rampaakin ja jokaisella silmät minuun päin. Minä arvasin, että minkä tähden on vieraat tulleet.
Miksi et hae seuraa itsellesi, vai ovatko ajatuksesi niin pyhät, että ne eivät siedä ihmisten läheisyyttä? Säpsähdin suuresti, sillä enhän minä ollut tällä hetkellä mitään niin erikoisen pyhiä ajatellut. Olin ajatellut vain omia aikojani. Siksi vastasinkin vain kaihtaen ja epäröivästi: Seison yksin, koska en täällä tunne ketään. Katson syvyyteen, koska monet muistot nousevat minulle sieltä.
Ajattelen aikojani, Muistan muita päiviäni, Parempia päiviäni, Entistä elantoani. Muin' oli aiat paremmat, Päivät kaikki kaunihimmat, Päivänlaskut laupiaammat, Koreammat huomenkoitot: Toisin silloin touko kasvoi, Toisin maa orahan otti. Silloin nousi nuoret heinät, Kun ma nousin nuorukainen; Silloin kasvoi kaikki kaislat, Kun ma kasvoin kaunis lapsi.
Parempi minun olisi, Parempi olisi ollut, Olla karhun kainalossa, Suussa juoksevan sutosen, Kun reessä repokypärän, Korjassa korian sulhon. Minä pyy pesätön lintu. Ajattelen aikojani, Muistan muita päiviäni, Entistä elantoani; Niin oli entinen elanto, Kun kesäinen päivän nousu, Aamu armas aurinkoinen.
Päivän Sana
Muut Etsivät