Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. toukokuuta 2025
He tunsivat Vimpariksi, kun hän sisään vääntäysi kumartuen matalassa ovessa, vaan sydän löi kaikilla vielä kiivaasti ja pahalle tuntuva tunne kiersi rinnassa. »Vimpariko se on? Minä vähän säpsähdin», sanoi Viion leski ja lisäsi: »meillä kun ei käy miehiä».
Kun olimme kulkeneet kirkolta noin puolentoista peninkulmaa, näkyi wasemmalta kappaleen matkan päästä talo, jonka kartanolla oli enemmän wäkeä kuin tawallista on noin sydänmaan talossa. "Mikä talo tuo on?" kysyin oppaalta melkein huomaamattani. "Se on Puute", sanoi poika huolettomasti. Minä säpsähdin. "Miksi siellä on niin paljo ihmisiä?" kysyin melkein mielen hämmästyksellä.
Minä säpsähdin ehdottomasti. *Kehen ne sensijaan sattuisivat?* Kentiesi johonkin toiseen, jonka hengen puolesta yhtä hartaat rukoukset olivat ylös kohonneet? Ja mitä olin fysiikkatunneillani oppinut luonnonlakien järkähtämättömistä säännöistä?
Katsoessa kelloani oikein säpsähdin, kun oli jo aika lähteä. Enköhän sittenkin mene! Jos he hyvinkin taas tulisivat vastaani. Mutta kirjekin pitäisi kirjoittaa, ja jos en sitäkään nyt tee, niin jää se vielä ties kuinka kauvaksi. Aloinkin kirjoittaa, mutta se ei sujunut, ja minä läksin kuin läksinkin jaloittelemaan, en häntä tapaamaan, muuten vaan ulkoilmaa hengittämään.
Mutta siitä huolimatta säpsähdin huomatessani niin ratkaisevan todistuksen siitä, että maailma oli ainoastaan muutamia tunteja vanhempi kuin maata mennessäni. Loin katseeni lehden etusivulla olevaan sisältöluetteloon, jossa mainittiin tärkeimmät päivän uutiset. Se kuului: *Ulkomailta.* Uhkaava sota Saksan ja Ranskan välillä.
Vihkiessä asetuin minä varta vasten seisomaan papin taakse, nähdäkseni, mitenkä hän kysymyksiin vastaisi ja tokko minua huomaisi. Mutta ei hän minua huomannut ja papille hän vastasi maahan katsoen. Kerran hän kuitenkin katsahti, kerran vain. Minä säpsähdin, mutta hän katsoikin pappiin eikä minuun, ja sitten katsahti hän sulhaseensa.
Jatkoin kuljeskeluani edestakaisin, kunnes eräässä nurkassa sysäsin pimeässä ihmiseen ja tartuin hänen käsivarteensa. Kuka se on? sanoin ja säpsähdin; käsivarsi oli niin kylmä, että se tuntui rautakangelta ohuiden vaatteiden lävitse. Minä, Crangier, tuli huulilta, jotka tuskin voivat aueta. Minä vastasin vain: On jo aika pukeutuaksenne. Niin, vastasi ääni; mutta tahdoin vain nähdä teidät.
Mutta tiistaiaamuna, kun väki oli työhön mennyt ja Hetvi oli aitassa taikinaan jauhoja noutamassa, ilmestyi Taneli aitan ovelle. Hyvää huomenta, Hetvi! Huomenta, huomenta, Taneli! Oikein säpsähdin, kun äänesi kuulin. Onko isäsi kotona? Hän on työväen kanssa niityllä tässä lähellä. Etkö häntä tullessani nähnyt? Työväen minä kyllä näin, mutta isääsi en nähnyt.
Kapteeni käski hänet saattaa sisään. Minä katsahdin häneen ja säpsähdin. En milloinkaan unohda tuota miestä. Hän näkyi olevan kahdeksattakymmentä vuotta vanha. Hänellä ei ollut nenää eikä korvia; hivukset olivat ajetut pois; parran sijassa törrötti muutamia harmaita karvoja; hän oli lyhyt kasvultaan, laiha ja kyyryssä, mutta hänen vinot silmänsä vilkkuivat vielä tulisina.
Eikö totta, teidän ylhäisyytenne, kääntyi hän ministerin puoleen, eihän valtiollisella taivaalla nykyään näy mitään mustaa pilkkua. Pilkku on liian vähän sanottu, vastasi hän. Siellä on suuri, musta pilvi! Minä säpsähdin. Mitä tarkoitatte? kysyin pelolla. Tanska alkaa mennä liian pitkälle Vai niin, Tanska! huudahdin minä, mieli keventyneenä. Pilvi ei siis uhkaa meitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät