Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. toukokuuta 2025
Jertta oli viety Niemelään ja Mäkelässä Mikko, Auno ja Matti olivat kolmen. Mikko veti muraa pelloille ja maaliskuussa oli kaikilla pelloilla sitä aalto aallon vieressä. Ainoastaan laihopellon lumen pinta näkyi sileänä, murarystyjen synnyttämiä nietosjuovia ei näkynyt. Oli tuiskuinen maaliskuun sunnuntai, eikä aurinkoa näkynyt koko päivänä.
Kun aaltoin pauhua me pelkäämme, he tyynnä katsoo yli ärjy-veen, mi heidän jalkains' alla kuohuu, kuin se ois kevyt aalto vain; ei myrskyä he huomaa, meitä lyövää, hämmentävää; he tuskin avunhuutoamme kuulee, vaan meidän, lasten heikkoin, vähäisten, suo taivaat huokauksin, huudoin täyttää.
"Niin," vastasi vaanjunkkari, jolla oli yhtä hidas käsitysvoima kuin puhekykykin ja sentähden ei ymmärtänyt sihteerin pistopuhetta, "se oli silloin, kun minä menin Helsingöhön vuosi takaperin. Sehän oli matka, uskonette, herrat! Voi, varjele minua, semmoinen aalto kuin Vetterillä kävi sinä päivänä! Se oli aivan tyyni..."
Arnold meni huvipurteensa, tarkasteli ja ihasteli siistejä, kiiltäviä paikkoja. Hän katsahti kauvas ulapalle. Kirkontorni näkyi tännekin. Se näkyi kaupungista. Kauvan katseli Arnold. Hänen pitkä solakka vartalonsa keinui hiukan veneen liikkeiden mukaan. Ja vasta, kun suurempi aalto voimakkaammin venettä heitti, hän horjahtaen ajatuksistaan heräsi. Kohota pian höyryä, Arvi, hän puhui rengille.
Kaunis myrskyssä, kauniimpi tyynnä, päivänpaisteessa kylmänä kyynä. Aalto on ahnas, syvyys on hellä, surmaa sankarin lempeydellä. Huomenen huolissa merimies soutaa; pohjalla ijäti uinua joutaa. Päällä päilyvät tähdet ja kuudan, alla yö, pyhä, yksi ja muudan. Pinta on pettävä, tosi on syvyys, turmaa tuova kuin naisen hyvyys. Hiihteli sininen neiti, sinisessä tähti-yössä, unessa etäisen onnen.
He ryntää päin Ja yhteen iskee, Kuin aalto ja karinen ranta, Ja alkavi hirveä leikki. Käy ympäri ankara kaiku Kiväärein ja tykkien jyskeest'; He, oksentain tulta ja savuu, Nyt antavat kuoloo kylmää, Ja torvi soi, Ja trumpu pauhaa, Ja kumisee kultanen kangas, Kosk' Tuonelan enkeli niittää.
Kuin minä kuljetin hänen isänsä laivaa, teki hän minun kanssani matkan Mustallemerelle. Silloin hyppäsi hän mereen pelastamaan merimiestä, joka ei osannut uida ja oli pudonnut. Aalto oli korkea ja piru vieköön jos minä olisin itse uskaltanut sen tehdä. Mutta hän pelasti miehen.» Laiva oli laskenut ankkurinsa. Veneet ympäröivät sitä ja alkoivat tulla maihin saaliineen.
Riemusaatossa he sitä edellään kuljettivat läpi korpien, poikki vuorten, kukkulain ja metsäjärvien ihmisten ilmoille asuttuihin seutuihin. Matkan varrella humisivat kuuset sen sisään omaa huminataan, haavan lehdet loivat sen kieliin lipatuksensa, purot lirityksensä, ja aalto loiski siihen loiskinataan. Monenlaisia lauluja sillä soitettiin, sekä vanhoja että uusia.
Ja hän ikäänkuin näkee edessään poikansa elämän: se on ijäisyyden meressä aalto, joka ei koskaan katoa, joka vyöryy eteenpäin kautta ajattomain avaruuksien ja jättää jälkeensä ilon, onnen ja rakkauden kirkkaan valojuovan...
Päivä on sammunut, maa pimenee, Ouruves vuorelta virtaelee, Lähde sen juurella nöyrynä vaan Ottavi kyynelet astiahan. Jo kesä päätti matkansa maass', Tähtien yllä se loistavi taas. Satakieli. Jo tyynet kedot, laaksot kanssa Nyt täyttyy karjalaumoilla, Ei tuuli kuiska, aalto tanssaa, Ei joki juokse virtana; Vaan laulaja hän kultans mieltä Nyt riemahuttaa laaksoss', oi!
Päivän Sana
Muut Etsivät