Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Kansojen meri on ihmisyys. Mikä on määräsi, heleä henki? Kunne kuolevan suunta suora? Tahdon sulaa suurempaani, ijäisyyteen ikävä on. Yksi elää hetken, toinen vuosisadan, kolmannesta kerrotahan kevät-öinen taru. Aalto aaltoa seuraa, meren laulu on lakkaamaton, kuin on kaikkeuden luomisvoima, kuin on kuolon ja elämän kulku.
Yhteiskunta on aalto. Aalto liikkuu eteenpäin, mutta ei vesi, josta se on muodostunut. Sama hiukkanen ei nouse aallon pohjasta sen harjalle. Aallon yhteys on vain ilmiömäistä. Henkilöt, jotka nykyhetkellä muodostavat kansan, kuolevat ensi vuonna ja heidän kokemuksensa menevät heidän kerrallaan.
Aallot loiskuivat hiljaa rantaan, vapaina äsken päässeistä jääkahleistansa. Kaikki oli viehättävän lumoavata. Marian mieleen johtui seuraavat säikeet, jotka hän lauloi naisen kimakalla äänellä: "Nyt luonto elpyy; vapahasti Aalto liikkuu leijuillen Lemmen tunteet suloisesti Herää ihmissydämmehen."
Köydet vinkuivat ja savupiippu soi ja aalto loiskahteli koskenaan laitaa vastaan ja pärskäytteli väliin pisaroita peräkannelle asti, ajaen matkustajat sieltä suojaisempiin seutuihin, aivan niinkuin alku kerrotaan suurista merivahingoista. Valkeanaan vaahtosi järvi ja halenneista aallonharjoista tupruutti tuuli hienoa harmahtavaa vesisumua poikki hyrskyvän selän.
Babet oli luultavasti tarttunut poikaansa ja vienyt hänet mukanaan kuolon syleilyssä. Mikä hirveä tuska! Olisin tahtonut kuolla, laskeuduin vähitellen alas löytääkseni heidät mustan veden alta. Vaan kohta kun aalto kosketti pikku Marian kasvoja, taistelin jälleen epätoivon voimilla, päästäkseni rannalle.
Kuin jäädä virran aalto vois sun luokses, rannan kukkanen ? Sun määräs jäädä on, ja pois, pois määrä kaukoaaltojen. Rotuorhi. Pää riipuksissa, torkkuen se kuormat kuljettaa. Ei lyöden eikä hyväillen työn touhuun sitä saa. "Se virkeimmäss' on iässään, niin, lempo, laiska vain!"
Pitäisikö hänen vielä varkaana astua kaikkivaltiaan Jumalan kasvojen eteen... Ei hän ollut koskaan ennen tullut asiaa siltä kannalta ajatelleeksi, sillä takaisinmaksamisen mahdollisuus näytti aina niin varmalta. Miksi se nyt niin mahdottomalta näytti, hän ei käsittänyt itsekään, eikä sitä edes ajatella voinut, sillä tuska vyöryi ylitse kuin aalto ja peitti näkymättömiin.
Vavista ei vahtein pauhu, Vainojainsa viel' on kauhu Kahleissakin hän. Pilvet otsan jalon peittää, Silmä salamoita heittää, Surmaa uhmaa Viha ylvähän. Kansan ahnas aalto kohtaa, Katsehissa kiukku hohtaa, Uljast' uhaten; Yksi silmäys vaan lähti, Vieno niinkuin taivaan tähti, Tornist' alas Vangin puolehen.
Taas ryntäsi aalto, ja taas seisoi Jens-renki väistymättä paikallaan, saaden vielä viimeisenkin kerran köyden pistetyksi renkaaseen jahdin lopulliseksi pelastukseksi. Nyt oli hän kokenut tuollaisen hyökylaineen koko mahtavaa voimaa.
Surulliselta ilveilyltä näytti, kun sellainen halaistu aalto ukkosen pauhulla syöksi siirtolaisten joukkoihin nälkäisen pedon tavoin, joka kauheasti ulvoen karkaa lammaslaumaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät