Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. lokakuuta 2025
Tuli hieno herrasjoukko salon sinisen siimeksehen, näkivät vierivän purosen, haastelivat haavemielin: »Katso, kaunista puroa, kukkarannoin rientävätä, kuinka sen kuultava vesi on, kuinka armas aallon päily keskellä kesäisen lehdon, salon sinisen siimeksessä.» Haastelivat haavemielin.
Kovin kauan on kestänyt varjoa yön, kovin kauan jäätä ja lunta. Ei ymmärrä talveen tottunut syön valon suurta, suvista unta. Katson virran kalvohon, kaikki katoo sieltä, aalto soljuu solisten uuden aallon tieltä. Virta vierii verkalleen kauas kohti merta. Sinne, sinne aaltoset katoatte kerta. On kuin sielu sulaen yhtyis kulkuhunne, virran kera vieris pois, kysymättä kunne... HY
Ja päällikkö uusi ei viipyillyt, Hän paadelle nousi ja lausui nyt: »Aluks patsas urholle nostakaamme. Ja mainetöitähän muistelkaamme! Mut ennen iltaa on matka pois; Elon tiellä ei kuolleesta kumppaniks ois. Ja patsas tehdään, ja purje liikkuu, Koht' aallon harjalla laiva kiikkuu.
Väinö vanha maan herätti: Kukkia unesta kutsui, Ajoi kontion pesästä, Saartajan salolle johti, Aallon kansan jään kiroista Päästi päivyen hyväillä, Aartehia maalle antamahan. V
Siis vello vahtoa, aallon Ahti, ja sävel soios sä myrskysään! Mä lennän laulaen ilman halki ja kiidän kilvalla tuulispään! Pariisi 29/3 1890. MUN IS
Viel' on soittoja somia, Kanteleita kaunihia Monen neitosen näpissä, Kaunokaisen kainalossa; Rakkahalla rinnallansa, Ihanalla innollansa Sekä soittaapi somasti, Lauleleepi lempiästi, Niinkuin alli aallon päällä, Pensahassa pieni lintu.
Vaan kesken kirkuville huutajille Hän hillitys on: Kauko-kumppanille. Ja Iku-Turson, kansan hengen turman, Hän alle aallon syöksi syöveriin: Hän torjui Suomen kansan iki surman, Kun oman hengen nosti valvoksiin. Ei Louhen luoma vieras vainovalta Voi onnen-aarrett' ottaa valvovalta. Mies suuri, mutta suurin kansallensa On Johan Vilhelm Snellman tosiaan.
Mutta yht'äkkiä tulee hiekkasärkkien ja rantakuohun välillä kiehuva vesi täpötäyteen särkynyttä laivatavaraa: hirsiä, laudanpalasia, purjeita, arkkuja, nuoria ja koko joukko suuria tynnyrejä, joka kaikki hieroutuu vastakkain kuin kiehuvassa kattilassa. Joku osa ajautuu rannalle, toinen huuhtoutuu takaisin aallon mukaan tai musertuu paikoilleen.
Ken niitä muuten muisteleis, kun elon aallot pauhaa! sen venhon merten meuru veis vain aallon all' on rauhaa. Mut joulujuhlan tullessa kun taiston aallot vaipuu, niin on kuin rinnan pohjasta taas nousis kaiho, kaipuu. Ja on kuin huone kylmä ois ja jäässä mieron liesi ja on kuin hetken olla vois taas lapsikin kentiesi.
Veikko: »Anna, sisko, ruusu tuosta, ruusu ihanaisin, että viedä immelleni illalla sen saisin!» Sisko: »Ota ruusu! Lemmellesi annan ruusun parhaan oma lempi ryösti multa elon ruusut varhaan.» Synkkä on yöhyt ja öiset saaret, tumma on taivon vyö Tummana impeni ihanan kaulan kaartavi kutri-yö. Valkea, puhdas on aallon vaahto harjalla laineiden Valkea mieli on impeni armaan, pulmuni puhtoisen.
Päivän Sana
Muut Etsivät