Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Kuka olet? kysyi värisevin äänin tuo kuvankaunis kuninkaantytär. Mutta sen hän teki vain sielunsa suuressa hämmästyksessä ja jotakin sanoakseen. Sillä hän tunsi kyllä kumman kuvajaisensa puistolammikosta. Olen mielikuvasi, kuuli hän korvaansa kuiskattavan. Olen ihanteesi. Tule ja syleile minua! Ja samalla hän tunsi suulleen suudeltavan.
"Arvelun nojalla ei pidä koskaan toista ihmistä syyttää niin törkeästi. Lauri, Lauri! Sinä ehkä tietäisit tämän solmun selittämiseksi sanoa jotakin muutakin kuin paljaita arveluita, mutta nyt ne ovat salatut ja minä vaikenen", sanoi leski särkynein äänin. Nimismies katsoi kiinteästi Lauriin, joka tuli levottoman näköiseksi, lesken noita puhuessa.
ROMEO. Benvolio, kuka tämän vainon nosti? BENVOLIO. Tuo Tybalt, jolle Romeon miekka kosti. Kauniisti puhui Romeo, huomautti Syyn turhuutta ja uhkas vihallanne. Tuon kaiken vaikka kertoi lempein katsein Ja hellin äänin, maassa polvillaan, Tybaltin tyyntynyt ei hurja raivo.
Kiihteli kumppanejaan Patroklos raikuvin äänin: "Myrmidonit, aseveljet Akhilleun, Peleun poian, olkaa miehiä, taistelkaa nyt sankaritarmoin, meist' ett' ei häpeää sais Peleun poika, akhaijein laivoill' urho jok' uljain on, kera myös väki vankin, vaan tuta valtias saa, Agamemnon, Atreun poika, työnsä, akhaijien parhaan kun pani arvoa vaille!" Virkkaen noin hän nosti jok' ainoan mieltä ja voimaa.
Hän imasi innostussanat, teki reiman kädenliikkeen ja jatkoi korotetuin äänin: »Vaikka oisj kova mukulakiv pojan piänä, niin jos on vuan oikii mestarj niin, niin piruvie mänöö ii piähän kuin rautanaula lahoon puuhun.» Manasse muisti unensa ja veti epäluuloisena sieramiinsa. Isä vielä myönsi: »Ka mänööhään se oikiilta mestarilta!»
Huus yhä kamppailuun hän akhaijeja kaikuvin äänin, laivoja, leiriä varjelemaan.
Ei ikinä, jatkoi puhuja, ei ikinä osannut Orpheus niin hyvin soittaa kanneltaan, ettemme me vielä heleämmin äänin yhtyisi alamaisuuttamme osoittamalla maan sanomattoman hartaihin ilonilmauksiin.
Kuvaileppas mielessäsi tätä iloista lasta maalattuna ja rumennettuna paarien jalkopäässä polviaan notkistelemassa, voivottelemassa ja valittelemassa teeskennellyin äänin ja vuodattamassa väkinäisiä kyyneleitä. Hänestä tulisi valhe, joka on lihaa ja luuta, hänelle itselleen inhoksi ja minulle, joka olen hänelle äidin sijassa, alituiseksi kiduttavaksi syytökseksi! Mitä välittäisin itsestäni!
»Oletko sinä itse ollut lämmin ja kokonainen?» sanoi hän vihdoin väräjävin äänin. »En! Mutta minä olisin voinut ja tahtonut sellainen olla, vaan sinä olet estänyt. Me olemme nyt olleet viikon toisillemme jotakin, emmekä kuitenkaan ole olleet mitään minä olen tuskin uskaltanut sinua kädestä ottaa.» »Mitä muuta sinun sitte olisi pitänyt ?» »Mitäkö pitänyt? Omistaa sinut kokonaan!
Kuuhut halki usva-yön, kutoo kumman helmivyön, noin läpi mieleni utuisen kudot, neiti, kummat sillat, sillat maasta taivahalle. Kiitos, kiitos kirkkahalle yön valjun valostajalle! Virkkaa neiti vienoin äänin: »Utu on enne aamun koiton. Koska päällä metsän puiden väikkyvät punaiset hunnut, silloin mieles kuu katoopi osahansa onnellisna.» Noin ällös sanele, neiti!
Päivän Sana
Muut Etsivät