Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Oi, jos sinä aina olisit minua auttamassa, sanoi Leeni kerran. Sinä osaat niin kovin hyvin selittää juuri sitä, mitä minä en ymmärrä. Tämä koski Lauriin. Jo pari kertaa tätä ennen, kun toiset olivat kertoneet kouluoloistaan Helsingissä, oli Laurinkin tehnyt mieli sinne. Ehkä hän siellä olisi tullut parempaan kouluintoon ja lukeminen onnistunut paremmin.
Vaimo hiipi tulta virittämään ja pani kattilan tulelle. "Mihin sulla on näin varhain meno?" kysyi vaimo, luoden salaa silmänsä Lauriin. "Minä menen vaikka h tiin ja palaan sieltä illalla" sanoi Lauri. Hän otti nyt taskustaan kukkaronsa, otti sieltä markan ja sanoi vaimolleen: "illalla kun palaan, pitää pullon olla täytetyn; ymmärräthän. Minä nostan mörköelämän, jos en saa virvoitusta palattuani".
"Noin te aina sanotte, mutta kun kerran vaan pääsette alkuun, niin sitten kerrotte niin kauniisti." "Te luulette?" "Ihan totta." Ja Anni katsoi suurilla silmillään Lauriin niin vilpittömästi ja pyytämällä, että olisipa ollut hyvin kova sydän sillä, joka olisi voinut kieltää. Lauri kertoi, ja hän sitä osasikin tehdä.
Anni huomasi sanoneensa liian paljon ja hänenkin oli hankala olla ja kun hän tarkemmin katsoi Lauriin, niin tuli hänen vielä hankalampi olla, sillä kaikessa noloudessaan oli Lauri kaunis mies. Anni koetti naurahtaa, mutta se ei onnistunut. Vaan milloin on nainen kauan ollut neuvotonna?
Mutta se rohkeus, joka ilmaisi itsensä lesken silmissä, kun hän loi ne Lauriin, tuli puhtaasta, hienosta naisen sielusta, ja senvuoksi se poistikin lempeästi, mutta varmasti rohkean ajatuksen Laurin mielestä, ikäänkuin hellä käsi vetää orjantappuran piikin kipeästä haavasta. He jäivät hetkeksi siihen seisomaan, eikä sanaakaan puhuttu.
Hän oli yhteiskoulussaan oppinut käyttäytymään samalla tavalla poikatoveriensa suhteen kuin tyttötoveriensakin, ja hän oli sisaren hellyydellä kiintynyt Lauriin. Hän tunsi itsensä niin kovin kiitolliseksi Lauria kohtaan, kun tämä häntä auttoi siinä, missä ei kukaan muu ollut sitä voinut, tuossa vaikeassa matematiikassa.
Päinvastoin kuin sisarensa, herra Levon oli vaalea. Hänen muotonsa oli kapea, piirteet hienot, silmät hymyilevät. Vartalonsa oli solakka ja ryhdikäs, kumarruksensa kuin koivun tuulessa. Aina kun Esteri siirsi katseensa hänestä Lauriin, näytti Lauri oudolta, toisennäköiseltä kuin ennen, hipiä karkealta, otsa liian korkealta. Eikä Esteri ennen ollut huomannut, että Laurin jalat olivat vähän väärät.
Se teki kovin hyvän vaikutuksen Lauriin ja sulhaseen. He höröstyivät tuosta niin kovin, että ennen pitkää olivat kaikki häävieraat saaneet nähdä kaikki talon rikkaudet ja kalleudet, jopa valmiit rahatkin, sillä isäntä ja sulhanen näyttelivät kilvan heille niitä. Tuo uusi voitto sai Laurin ja sulhasen erinomaisen hyvälle tuulelle.
Sairas makasi vuoteessansa riutuneen ja kuluneen näköisenä, ja hengitti tiheään ja raskaasti. Kaukaan aikaan ei puhunut kumpikaan mitään, mutta Juho loi Lauriin kolkkoja kysyväisiä silmäyksiä. "Sinä näytät huononevan aika ajalta", sanoi Lauri viimein, katkaisten äänettömyyden. "Niin minä teen", vastasi Juho lyhyesti, kolkosti ja kylmästi.
Sittenkun Bertelsköld oli näihin kysymyksiin vastannut minkä tiesi ja ehkä vähän enemmänkin, koetti hän taas kääntää puheen Lauriin. Mutta tuskin oli hän toisen kerran maininnut tämän nimen, kun syntyi äänettömyys, toinen katsoi toiseensa ja yksi pienimpiä poikia kysyi kuiskaten äidiltään, "tahtoiko vieras herra panna Laurin putkaan".
Päivän Sana
Muut Etsivät