Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. toukokuuta 2025
Albanumista alkaen on nimittäin maa molemmin puolin Appian tietä tasaista, matalaa Campaniaa, jolla ainoastaan vesijohtokaaret kulkevat eikä mikään peitä näköalaa. "Vuoren harjalta näen liekit," mietti Vinitius. Ja hän rupesi taasen kannustamaan hevostaan. Mutta ennenkuin hän ehti vuoren harjalle, toi tuuli savun hajua hänen sieramiinsa. Samassa alkoi vuoren huipulle valua kultaista hohdetta.
Hän imasi innostussanat, teki reiman kädenliikkeen ja jatkoi korotetuin äänin: »Vaikka oisj kova mukulakiv pojan piänä, niin jos on vuan oikii mestarj niin, niin piruvie mänöö ii piähän kuin rautanaula lahoon puuhun.» Manasse muisti unensa ja veti epäluuloisena sieramiinsa. Isä vielä myönsi: »Ka mänööhään se oikiilta mestarilta!»
Hän meni Tiuran Santerin luo, ei huoneeseen asti, vaan pisti vain päänsä oven raosta ja viittoi Santeria tulemaan. Santeri etehiseen tultuaan katsoi silmät renkaina ja veti sieramiinsa ilmaa pakahtuakseen, kun hän tunsi paistetun rasvan ja nisun makean hajun, ettei makeampaa ikinä parhaan herrastalon kyökissä.
Mutta hänen edessään oli äänetön ihmisjoukko, käry lyhdyistä tuntui hänen sieramiinsa, edempänä loimusivat soihdut, ja kivellä vieressä seisoi vanha, vapiseva mies, haudan partaalla, todistamistaan todistaen: »minä näin!» Hän jatkoi kertomustaan aina taivaaseenastumiseen asti.
Mitäs varten sinua sanotaan Kauppa-Lopoksi? Mitäkö varten? Lopo veti nuuskaa sieramiinsa, aivasteli, niisti oikean käden sormiin ja hieroi niitä sitten kupeesensa. Sille kohdalle hametta tuli suuri ruskea läntti entisten lisäksi. Niin, mitäkö varten? hän nauroi. No, herran poika, minähän, näet, olen vanha kauppamies. Komesrooti, ymmärrätkös? Ei, mutta todenperästä? Ka, todenperästä ihan.
Huoneiden paha haju tunki vaatteen läpi hänen suuhunsa ja sieramiinsa; se pisteli ja karvasteli kurkussa, hän oli läkähtyä. Portaiden viereen hänen täytyi jäädä antamaan ylen. Kaikki, mitä hän sinä päivänä lienee syönyt, tuli ulos ja lopuksi viheriäistä sappea. Silmistä valui vesi tulvana poskia pitkin. Rinnallaan hän makasi portaiden nojapuuta vasten ja ohkaili.
Kaksi nojatuolia seisoi vielä uunin edessä aivan kuin niissä juuri olisi istuttu; ja huoneen hajukin, jonka hän hyvin tunsi ja joka on olemassa samoin kuin elävilläkin olennoilla, tuo epämääräinen, mutta silti helposti tunnettava vanhojen huoneustojen selittämätön haju tunkeutui hänen sieramiinsa, kietoi hänet muistoihin ja juovutti hänen ajatuksiaan.
Taas maksaa ponnistella, vaivautua, Saa koitella taas voimain pohjattuutta . . . Tuon käärmeen veljen kun nyt saavutan, Niin ongen hänen sieramiinsa työnnän Ja köyden käärin kielen ympäri, Lävistän leuvan keihäällä ja käsken: Rukoile, liehakoitse! Mutta jos Sen luikertajan läpipääsemätön Nyt ympäröikin kaislikko ja muta?
«Niin, niin!» sanoi Gunilla rouva huoahtaen, «kyllä on jokaisella raskas taakkansa kannettavana elämän taipaleella. Mutta jos vaellamme kurituksessa ja Herran nuhteessa, niin saapi kyllä jokainen aikanansa palkkansa. Herramme kyllä auttaa meitä kaikkia!» Ja Gunilla rouva veti suuren hyppysellisen nuuskaa sieramiinsa.
Vinitius suostui hänen ehdotukseensa ja he rupesivat huolettomasti astumaan edestakaisin, jutellen Palatinuksen ja kaupungin kuulumisista ja vihdoin vaipuen filosofiaan. Sitten läksi Petronius cubiculumiin, mutta ei hän kauaakaan nukkunut. Puolen tunnin kuluttua hän jo palasi, käski tuoda verbena-öljyä, veti sieramiinsa sen hajua ja hieroi sillä käsiään ja kulmiaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät