United States or Bhutan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Rukoile laupiasta Jumalaa, että minä, kaikkein suurin syntisistä, saisin vielä elää puoli tuntia. Kello on yksitoista, nyt on Helena tullut, luuletko sinä hänen vielä ehtivän tänne? Me vaellamme Jumalan käden turvissa, vastasi Marfa; älkää väsyttäkö itseänne puhumisella, maatkaa hiljaa kuin lapsi, joka nukkuu.
"Te asutte valoisissa saleissa, teillä on yltäkyllin kirjoja ja tietoa, te voitte lukea ja oppia, mitä vaan tahdotte, mutta siitä syystä ette myös tiedä, kuinka suuriarvoinen kirja eli ainoa lehtikin on meille, jotka elämme pimeydessä ja ikävöitsemme valoa, jotka vaellamme erämaassa ja etsimme lähdettä."
Kuinka pitkälle lieneekään tätä yhtätasaista kangasta, tätä tasalakista hongikkoholvia! Me vain vaellamme puun rungolta toiselle tätä helppoa, kuivaa tietä, jossa jalka nousee keveästi ja maa välistä kumahtaa heleästi. Muutamaan paikkaan on honka kaatunut tien poikki. Istutaan lepäämään sen selälle. Metsä hajahtaa vähän pihkalle.
Minä sain nähdä selvemmin kuin koskaan ennen alastoman todellisuuden, tuon niin lujalta näyttävän kuoren, jossa vaellamme maan päällä, ja sen usvamaisen ohuuden. Minä huomasin, että voitiin todellakin saada aineita, tarpeeksi voimakkaita ravistamaan ja puhaltamaan pois tämän lihallisen kuoren, niinkuin tuuli ravistaa teltan esiverhoa.
Saat meidät vaan kaikki pahalle päälle. Voi, kun Topra jo tulisi. JAARA. Varoitus se oli minulle. Että kääntyisin pahalta tieltä, niin kauvan kuin vielä armon aika on. KUNNARI. Kuka osaa sanoa, onko susi suorassa vaiko karhu väärässä. Jos me vaellamme sitä leveätä tietä, joka kadotukseen vie, niin samaa vaeltavat muutkin.
Koko tuo syntinen haamu, joka seuraa ihmistä ja kätkee paremman puolemme, kaikki levottomuus, kaikki ikävöiminen ja kiihko on ainiaaksi poissa; puhdistettuna, levollisena ja kirkkaana on ihmisen kuolematon osa, se, joka on Jumalasta, ymmärräthän, ja katselee meitä, jotka vielä vaellamme täällä epätietoisuudessa ja heikkoudessa.
Ja meillä on meilläkin pyhäinmiestenpäivämme, suurten vainajiemme syntymä- ja kuolinpäivät, jolloin kernaasti vaellamme niille paikoille, missä heidän luunsa lepäävät. Kirkoissa niitä ei vietetä, mutta kyllä juhlasaleissa ja taiteen temppeleissä, työ ei tosin keskeydy niinä päivinä, mutta kouluilla on kuitenkin lupa.
Kun hyvästit oli heitetty ja tädit kääntyivät poispäin kyyneliään kuivatakseen, virkkoi pastori taputtaen heidän vavahtelevia hartioitaan: »Elämä on pimeyden laakso, kaikki vaellamme me täällä sen läpi yhtä sokeina ja tietämättöminä, mutta kukkuloilla paistaa Herran päivä, ja sinne on Hän meidät kerran johdattava. Näkemiin asti, jos on Hänen tahtonsa, että me siellä toisemme tavoitamme.»
Tulkaa, sanoi Vanloo ja otti monihaaraisen kynttiläjalan, minä vien teidät siihen huoneeseen, joka toistaiseksi on Ellin kabinetti. Siellä sulkeudumme pienoiseen piiriimme ja vaellamme muistojen tietä läpi menneisyyden, jota on sulostuttava onnellisemman tulevaisuuden varmuus. Ole huoleti, pikku Elli!
Se ensimäinen juoksee pitkin ihanata niittua alas, jotamyöden himojemme hurjalla orhilla ratsastamme, kunnes kellahdamme nurinniskoin hävityksen löyhkäävään suohon. Se toinen kulkee halki tuikean, karmean vuorimaan vaivaloisesti ylöspäin, ja me vaellamme sauva kourassa vyötettyinä kaipauksen kiinteällä vyöllä.