United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näe ette enää taivaankantta koskaan: ma teidät saatan virran tuollepuolen ikuiseen pimeään ja kuumaan, kylmään. Ja sinä siellä, ihminen, mi elät, pois riennä täältä, tää on ranta kuolon!» Mut kun hän näki, etten poistunutkaan, hän virkkoi: »Toinen valkama, tie toinen sun viep' on virran yli; keveämpi sua sinne kantamahan pursi sopii.»
Polyhymnia urhouden uskoa laulaa: »Ei maan päällä kahletta, pilvissä paulaa, mitä katkoa voisi ei kauneuden kaipuu, kuin Okeanos, joka nousee ja vaipuu; kuin ylpeä, purppura- purjeinen laiva, niin aaltoja kyntävi sankarin vaiva, veet valtavat, lyijyiset lyö emäpuuta, karit karttaa hän, seuraten päivää ja kuuta, ja vaikk' yli kannenkin karkaa jo vahto, on valkama varma kuin ruorissa tahto.
Jumalani, kuinka maailma on kaunis! Kuinka Suomeni olet ihana! Hän oli joutunut saaren suojaan, sen kuvetta soutaen lähelle rantaa. Huomaamatta hän oli, selin suuntaansa istuen, kulkenut ohi pienen poukaman, jonka pohjassa oli valkama ja vähän ylempänä rannasta ihmisasunto, pieni, sievä tupa ja joku aittanen. Kuka onnellinen tuossa asunee?
Sitte tänne tullessansa, Palatessansa kotihin, Suo Jumala suora ranta, Tyyni valkama valitse, Jotta suorin souteleisi, Matkan oikein osaisi. Tehkös liitto lintuseni.
Ja kun nuo pitkät, solakat tervalaidat olivat kohisten järveen sysätyt, niin lähdettiin kilvan soutamaan kirkolle päin. Sama oli liike sunnuntaina palatessa. Mutta viikon varrella oli valkama autio ja yksinäinen. Vieri vieressään siinä silloin kellottelivat venheet, kaareutuen lahdelman mukaan puoliympyräksi.
Näe ette enää taivaankantta koskaan: ma teidät saatan virran tuollepuolen ikuiseen pimeään ja kuumaan, kylmään. Ja sinä siellä, ihminen, mi elät, pois riennä täältä, tää on ranta kuolon!» Mut kun hän näki, etten poistunutkaan, hän virkkoi: »Toinen valkama, tie toinen sun viep' on virran yli; keveämpi sua sinne kantamahan pursi sopii.»
Wäinämöisen kasvoissa kuvastuu liikutusta ja siihen sekaantunutta katkeruutta, koko hänen olennossaan ja asennossaan on vivahdus säälivää moitetta siitä, että hänen annetaan näin mennä, ettei kukaan seuraa häntä tuolle puolelle meren, vaikka valkama onkin venheitä täynnä: »Annapas ajan kulua, taas minua tarvitahan, kun ei kuuta, aurinkoa...»
Ivar oli luonnostaan harva puheinen, ja Marin olivat vallanneet nuot pyhä-aamun tunteet. Hän ei kyllästynyt katselemasta näköalaa pitkin matkaa kylään tultaessa. Järvellä kulki pitkiä veneitä, jotka riensivät kirkkoa kohden. Ne olivat täynnä väkeä kylistä toiselta puolen järveä. Valkama oli alhaalla laaksossa kirkon alla. Sinne veneet kaikki pyrkivät.
Ja se ikuinen on valo, Niinkuin lahjat taivahan, Kaikki muu kun katoaapi, Se se loistaa ainian; Pimetköhön kuu ja päivä, Tähden tuike sammukoon, Silloin vielä kodin liesi Valoaan luo pimentoon. Se se myrskyn pauhatessa Valkama se tyyni on, Johon työmies laskeuupi Päivän töistään lepohon, Niinkuin päivän riuetessa Pääskyläinen levähtää, Katsoo taakseen työnsä alaa, Riemuitsee ja visertää.
Vaan meren äärtäpä astui nyt jumalainen Akhilleus, valtavin äänin huusi, ja luo urot riensi Akhaian, myös nekin joill' oli valkama ain' olopaikkana muuten, laivojen ohjaajat, peräairojen haltiat kaikki, muonitusmiehet myös, väen ruokkijat laivojen luona, kaikki ne riensi nyt koolle, kun näyttihe taasen Akhilleus, kauan olleet nuo polokamppailusta jo poissa.