United States or Barbados ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä on sinulla minuakaan vastaan, sanoppas? Syleilemään olen valmis paikalla... Oles tuossa ... mene matkaas ... annapas kun katson tuota poikaa tuolla portilla ... herran terttu ... siinä se taas tirkkii raosta ... ähäs, ähäs ... näkeekö hän minut?
Ne hoitavat minua ja sitten... Annapas minulle vakka tuolta penkin alta! Tuomas toi vakan. Katso tätä! Sikke otti vakasta vanhaan pumpulihuiviin käärityn kirjan ja ojensi sen Tuomaalle. Se oli tuo vuonna 1701 painettu suomalainen virsikirja. Keneltä tämän olet saanut? Se on Inkerin kirja. Hän on opettanut Sannaa ja minua lukemaan sitä. Ja Sanna osaa veisatakin. Hänellä on niin heleä ääni.
ELISABETH. Mistä tämä kirje? Papalle ja mammalle Maijun käsialaa. PASTORI. Annapas tänne. Minä en ymmärrä. ELISABETH. Mitä siinä on? PASTORI. Lue! ELISABETH. »Anteeksi, voi, antakaa anteeksi! En voinut toisin tehdä, elämä täällä kävi liian tukalaksi. Elkää minua tuomitko kovin ankarasti. Hyvästi, pappa ja mamma. Teidän Maijunne.» PASTORI. Mitä hän tarkoittaa? Mitä hän on tehnyt?
Wäinämöisen kasvoissa kuvastuu liikutusta ja siihen sekaantunutta katkeruutta, koko hänen olennossaan ja asennossaan on vivahdus säälivää moitetta siitä, että hänen annetaan näin mennä, ettei kukaan seuraa häntä tuolle puolelle meren, vaikka valkama onkin venheitä täynnä: »Annapas ajan kulua, taas minua tarvitahan, kun ei kuuta, aurinkoa...»
SYLVI. Niin, en minä siltä ole sen vanhempi. Ja kun minua nyt kerran huvittaa, niin VIKTOR. Kernaasti minun puolestani. Mutta annapas jo vihdoinkin kuulla tuo salaisuus. SYLVI. Salaisuus ei ollut sen suurempi, kuin että minä leikin kuvani kanssa peilin ääressä äsken, kun tulit sisään. VIKTOR. Vahinko, ett'en sattunut näkemään. Jos olisin sen tiennyt, niin olisin hiipinyt etehiseen ihan hiljaa.
Koko ajan, minkä olen täällä ollut, on hän luonani käynyt ja usein kanssani keskustellut sekä ollut parahimpana miehenä, ja kuinka jalosti hän nyt minun tähteni vuodattaa kyyneleitä! Mutta annapas, Kritoni! noudattakaamme hänen tahtoansa ja tuotakoon tänne myrkky, jos se jo on valmistettu; mutta jos ei, niin valmistakoon sen mies."
He taluttivat keskellään neiti Rosea, tyttöä kaunista kuin pieni enkeli; häntä vedettiin milloin oikealle milloin vasemmalle, mutta tuo pikku kaksivuotias seisoi kuitenkin aina urhoollisesti omilla jaloillaan. "Kuulepas, mamma", huudahti Ambroise, "minun on vähän vilu! Annapas minullekin hieman tilaa!"
"Niin, minulle johtuu mieleen yksi seikka. Tuolla toisessa kylässä asuu pappi, jonka minä tunnen vallan hyvästi, hän neuvoo meille kyllä parhaimman keinon. Mutta, annapas olla! Se on kuitenkin parempi! Minä jään tähän laaksoon, myllylle, ja sinä menet yksinäsi taloon vanhempieni luo ja sanot heille suoraan totuuden. Minun äitini saat heti puolellesi.
Näin sanoen hän täytti pikarin kukkuroilleen, ja kun puukkoniekka oli sen tyhjentänyt, läksi hän herransa asialle. »Ja nyt, poikaseni, annapas kuulla, miten sinun kävi tuossa surkeassa tilaisuudessa?» »Taistelinhan minäkin vanhempien ja vahvempien rinnalla, kunnes olimme kaatuneet joka mies», virkkoi Durward, »ja minuunkin sattui syvä haava.»
Virkki vielä mennessänsä, lausui lähtiellessänsä: "Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla, taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi, uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi, kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa."