United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !


Ei tullut kukaan ajatelleeksi, että tuossa huutolais-pojassa oli ihminen kehkeytymässä, ei huomannut, että tässä oli heikko ihmistaimi, jätetty turvatonna tuulien valtaan. Ei huomannut kukaan miten kovasti tämä taimi kaipasi päivänpaistetta, edes pikkuisenkaan säälivää ihmisrakkautta, ei, kukahan sitä niin pitkälle ajatteli, olipa tuo ainoastaan huutolaispoika!

On sanottu, että "hän ei koskaan sen jälkeen ollut iloinen eikä menestynyt missään toimessaan". Toivon jänne oli katkennut yrittämisen into sammunut hän katsoi ympärillensä, mutta kaikki oli vaaraa ja pimeyttä; ei löytynyt yhtäkään säälivää silmää eikä käsivartta, joka olisi kyennyt auttamaan.

Wäinämöisen kasvoissa kuvastuu liikutusta ja siihen sekaantunutta katkeruutta, koko hänen olennossaan ja asennossaan on vivahdus säälivää moitetta siitä, että hänen annetaan näin mennä, ettei kukaan seuraa häntä tuolle puolelle meren, vaikka valkama onkin venheitä täynnä: »Annapas ajan kulua, taas minua tarvitahan, kun ei kuuta, aurinkoa...»

Mutta kaikki tämä ei ole ystävä Theodorilla katkeruuden ja vihan synnyttämää. Hänen mailmaavihaamisensa ei ole kolkkoa ja katkeraa, vaan suruista ja haikailevan säälivää. Kaikki olemme viheliäisiä raukkoja, näkyy hän sanovan, kun hän tarkastelee mailmaa ja esineitä, joita siinä löytyy.

"Rangaistakseni itseäni, päätin kuitenkin jäädä eloon jäädä eloon heidän ylenkatseensa esineeksi, joita minä rakastin ja kunnioitin; hyljätäkseni jokaista säälivää kättä ja vaivatakseni itseäni niin paljon, kuin suinkin saatin. "Minä jätin vielä kerran sen perheen, jonka onnea olin hävittämäisilläni ollut, ja nyt kinastin viheliäisyydessä eteenpäin muutaman vuoden.

Jonkako herätti tuo puhe? Hän nauroi ääneen. Ei, minä en todella innostunut siitä, en vähääkään. Mutta olihan se erinomaisen kaunis puhe? Hän kohautti olkapäitään, kasvoissa ilmeni osaksi säälivää, osaksi ivallista ylenkatsetta. Lapsellista.... Sinä ehkä et innostu helposti mistään? En. Minusta kaikki semmoinen on vaan pelkkää naivisuutta. Jäin sanattomaksi.

Katsojain mielissä vaihteli hänen ohimennessään pelko, inho ja ilo siitä, että tuo kuuluisa noita nyt vihdoinkin oli saava rangaistuksensa. Ei ainoatakaan armahtavaa katsetta, ei ainoatakaan säälivää kyyneltä näkynyt noissa sadoissa silmissä, jotka nyt häntä katselivat.

"Minä jään tänne sinun sijaasi." "Ja huomispäiväiset circus-pelit?" "Ne päättyvät minun kuolemallani." "Ei koskaan!" lausui Sofronia ylevästi kiistaten vastaan. "Miksi niin? Sinua rakastavat ne, jotka minua vihaavat, ja joitten säälivää hymyä tahtoisin itselleni ansaita vaikka monen vuoden tuskilla.