United States or Madagascar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja näiden ansioiden perusteella oli minulla kylläksi hävyttömyyttä kirjoittaakseni eräälle tuttavalleni Helsinkiin, että hän hankkisi minulle työtä jossain sanomalehdessä. Mutta hämmästykseni oli kuitenkin vilpitön, kun vähää ennen joulua sain häneltä kirjeen, että toivomani paikka oli minua odottamassa tammikuun 1 p:stä.
Kumminkin Herran ääni omassatunnossani muistutti vastoin tahtoanikin niistä ajoista, sekä siitä parannuksen päätöksestä, jonka tein ennen kouluun lähtöäni. Olihan jo saapunut toivomani sovelias aika sille asialle. Virkatoimi oli ja tuntematon paikkakunta olopaikkanani, joita olin halunnutkin. Mutta vasta silloin tuntuikin oikein mahdottomalta sen asian toimeenpano.
Rahani alkoivat loppua, talvi oli tulossa ja ilmeinen surkeus edessäni. Silloin johtui mieleeni se toivomus, jonka lähetin korkeuteen joku vuosi takaperin "kääntymisen armolle" soveliaan ajan saavuttamiseksi. Ajattelin: "Ehkä nyt on se toivomani aika käsissä."
Luo astuin varjon viitatun ja virkoin, ett' toivoni jo oli paikan armaan nimeä moista varten valmistanut. Sanella alkoikin hän alttihisti: »Pyyntönne miellyttää mua kohtelias, en voi, en tahdo edessänne piillä. Arnaut ma olen, joka itken, laulan; nään miettiväisnä hulluudet ma menneet, mut iloisna myös päivän toivomani.
"Hyvästi, Pietari Andreitsh!" sanoi hän kyynelet silmissä; "minua lähetetään Orenburgiin. Olkaa onnellinen; kenties sallii Jumala meidän vielä kohdata toisiamme; jollei, niin..." hän purskahti itkemään. Minä painoin hänet rintaani vastaan. "Hyvästi, enkelini", sanoin minä; "hyvästi armaani, toivomani!
Kun ei muita tulle'kana, Ei sopine suurempia, Ankarampia ajane, Niin tulevi Tuonen sulhot, Kulkevi Manan kosijat, Jotk' ei moiti muotoani, Eikä katso kasvojani, Ei ne varttani valitse. Sitte tuonne saahessani Tuonen sulhojen tuville, Appi ei paitoa anone, Vaattehuksia anoppi, Kyty ei kysy kintahia, Natolapsi nauhanpäitä. Toisin sattui toivomani.
Kun vihdoin sangen suurella vaivalla, useiden turhaan menneiden kokeiden perästä, sain toivomani ilokalun niin valmiiksi, että se oli vain kieliä vailla, uskalsin iloni hurmeessa tuoda kalliin esikoiseni, isäni poissa ollessa, äitini näkyviin. Asetin sen kunniapaikalle, tuvan peräseinällä olevaan naulaan. Vaan samassa saapui isäni kotia.
Luo astuin varjon viitatun ja virkoin, ett' toivoni jo oli paikan armaan nimeä moista varten valmistanut. Sanella alkoikin hän alttihisti: »Pyyntönne miellyttää mua kohtelias, en voi, en tahdo edessänne piillä. Arnaut ma olen, joka itken, laulan; nään miettiväisnä hulluudet ma menneet, mut iloisna myös päivän toivomani.
Kaks on vanhurskasta, mut heit' ei kuulla: säentä kolme, kateus, ahneus, ylpeys, sydämet kaikki siell' on sytyttänyt.» Puheensa surullinen päättyi tähän. Ma hälle: »Vielä mulle virka tieto ja salli sananvaihto toivomani. Ah, suo mun tulla tuntemaan se paikka ja kohtalo, miss' ovat miehet jalot Tegghiajo, Farinata, Henrik, Mosca, Iacopo Rusticucci, muutkin, jotka oikeutta tahtoivat.
Ma hälle: »Vielä mulle virka tieto ja salli sananvaihto toivomani. Ah, suo mun tulla tuntemaan se paikka ja kohtalo, miss' ovat miehet jalot Tegghiajo, Farinata, Henrik, Mosca, Iacopo Rusticucci, muutkin, jotka oikeutta tahtoivat. Heill' onko autuus nyt taivahan vai tuska helvetissä?» Hän mulle: »Mustempien joukoss' on he, syy moninainen heitä pohjaan painaa.