United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minkälainen olento se on, joka tällä tavoin koettaa saada ihmisiä itseänsä palvelemaan?" "Kärsiköön maailma", lausui Isaak; "entä sitten? Se kärsii, jotta se tulisi siunatuksi. Yksi sukupolvi kärsii onnettomuutta, että kaikki nousevat sukupolvet pääsisivät todelliseen onnellisuuteen. Yksi sotihin astuu, yksi voittaa ja kaikki on ohitse. Hän on hallitseva, jonka on oikeus hallita.
Ja monta kertaa sattui niin, Kun meitä vainot löit, Kun vaimot, lapset kaadettiin, Ja miehet sortui sotihin, Sä rauhan leipää söit. Jos kielin voisi kertoa Näkönsä vanhat puut, Ja meidän vaarat virkkoa, Ja meidän laaksot lausua, Sanella salmensuut: Niin niistäpä useampi Hyv' ois todistamaan: »Täss' Savon joukko tappeli, Ja joka kynsi kylmeni Edestä Suomenmaan!»
POURU. Kullervo, kuleta sinne, Missä murramme ikeemme, Missä käskijän kädestä' Ruoskan riistämme iäksi! KOTRO. Kullervo, kuleta meitä, Kautta taistelun tulisen, Isännäks' oman kotimme. KULLERVO. Paljon toivotte. Minulla Yksi vain on toivo: kosto. Miehet, seuratkaa minua, Luottaen, lujalla mielin. Min' olen syntynyt sotihin, En rauhan rakennustöihin.
Tuo kaunis pajarin poika kulki suurihin sotihin, tasapäihin tappeloihin; tuo impi ihalan illan kulki kaihoten kotihin, kultaristi rinnallansa. Tuo kaunis pajarin poika vihdoin miekkansa veristi oman veljensä veressä; tuli portille pyhälle, munkiksi monasterihin. Tuo impi ihalan illan kauan kaipasi urosta, kesän-mennyttä murehti; meni miehelle hyvälle, vaikk'ei varsin mieluisalle.
Hän minut, uhalla murhan, Kanssansa sotihin kiskoi. Armahda, sulava seppo! Nouse tuosta! Käy vapaaksi! Tuiro nousee, syrjäytyen nolona. Joukko haaskattu, hajalla, Lyömist' ei enempi siedä.
Sanoi lieto Lemminkäinen: "Vannon mie valat vakaiset, en kesänä ensimäisnä, tok' en vielä toisnakana saa'a suurihin sotihin, noihin miekan melskehisin. Viel' on haavat hartioissa, syvät reiät ryntähissä entisistäkin iloista, mennehistä melskehistä suurilla sotamä'illä, miesten tappotanterilla."
Me emme liioin kerskuko, sanomme kumminkin: muu Suomi, ellös ilkkuko, jos meill' on hoikka kukkaro, jos köyhiks' keksittiin. Useinpa pelto kultainen se sulla kellerti, kuin meidän vaivan, viljehen kumohon löi vihoillinen ja poltti tuhkaksi. Ja monta kertaa sattui niin, kuin meitä vainot löit, kuin vaimot, lapset kaadettiin ja miehet sortui sotihin, sä rauhan leipää söit.
Hiekalla saman tanteren, kanss' ukon vierekkäin, on nuorukainen kylmennyt; sitäpä ukko katsoo nyt. Kun sota riehaa, luodit soi, he elon innoissaan toisiinsa vihan tulta loi, mitellen miekkojaan. Nyt nuoren miel' ei sotihin, ja rauhaa pitää vanhuskin. Kuluupi yhä hetket yön. Mist' airon loiske tuo? Kun tanterelle verityön kuu valoansa luo, vesillä nähdään venonen, ja maalle soutaa neitonen.
Sanoi vanha Väinämöinen: "Entä jos minä menisin noihin suurihin sotihin, tasapäihin tappeloihin, joss' on verta säärivarsi, polven korkeus punaista?" Aina Annikki sanovi, tinarinta riukuttavi: "Tunnen mie soanki käynnin! Kun ennen isoni läksi noihin suurihin sotihin, tasapäihin tappeloihin, sata miest' oli soutamassa, tuhat ilman istumassa, nenin jousia nenässä, terin miekat teljopuilla.
Ja monta kertaa sattui niin, kun meitä vainot löit, kun vaimot, lapset kaadettiin ja miehet sortui sotihin, sä rauhan leipää söit. Jos kielin voisi kertoa näkönsä vanhat puut, ja meidän vaarat virkkoa, ja meidän laaksot lausua, sanella salmensuut; niin niistäpä useampi hyv' ois todistamaan: "Täss' Savon joukko tappeli, ja joka kynsi kylmeni edestä Suomenmaan!"