United States or India ? Vote for the TOP Country of the Week !
Henrik ja Uuno nostivat lakkiansa. Voisiko saada tavata herra nimismiestä? Rouvantapainen vähän nolostui, etteivät tulijat ensin esitelleet itseänsä hänelle. Herrat ovat hyvät ja astuvat sisälle, sanoi hän ja vetäytyi pois. Olipa siinä lihavata! sanoi Uuno rouvasta. Se taisi olla emännöitsijä. Katsos kun Alina on poissa, niin ei täällä olisi ketään naisihmistä.
Mistä tuo äkkinäinen muutos? »Herrat», sanoi hän niin kylmästi kuin olisivat ventovieraita olleet. Woldemar kohosi ylös, pisti kädet housun taskuihin, nytkäytti päätä taakse, ja rypisti otsaa; Tirri nolostui ja loi silmänsä alas; Alfred oli kuin elävä kysymysmerkki. Aamiaista syötiin jokseenkin juhlallisessa äänettömyydessä.
Malisen kieleltä oli pääsemässä kirkas peijakas, mutta ei hän kumminkaan antanut tulla, kun toivoi vielä muuten selvittävän. Etkö sinä tajua, pasahti Turunen. Minä olen puhemies ja tuo poika on sulhanen. No sen minä ymmärrän, mutta semmoista mutkuilemista minä en ota korviinikaan. Minulle pitää puhua suoraan ja sen, jolla on asiata. Puhemies vähän nolostui.
"No niin", impi huudahti jyrkästi, vaikk'ei asiaan kuuluvasti, "minä en enää koskaan pyydä kaloja." Vastaus ei ollut juuri sen laatuinen, jota Taavi olisi kaivannut pikku hyökkäystään tukemaan, hän sen vuoksi nolostui ja antoi keskustelun raueta. Koskien pauhussa.
"Ei, mutta minä tarkoitan sitä, että te..." ja Lauri nolostui yhä enemmin. "Mitä niin?" "Että aamulla, kun teidät näin..." "Niin mitä sitte?" "Niin minä tulin sanoneeksi teille jotakin..." Kirkas puna lensi Annin kasvoille, mutta hän, niinkuin neitoset aina, osaavat sen jälleen poistaa, kun tahtovat. Hän sanoi huolimattomasti: "Mitäs te sitten sanoitte?"
Hän tarttui minuun syliksi, ja taas nolostui, kun oli unohtanut kuka olin muka. Vaan nyt häntä rupesi arveluttamaan naimishankkeeni; hän alkoi kysyä ja puhella lapsensa tulevaisuudesta: oliko minulla mitä huomen lahjaa tarjota, oliko mitä takeita, että todellakin toteuttaisin aikomukseni y.m.s. Kiitin häntä, että hän minua noista asioista oli huomauttanut.
Hän alkoi koiraa mairitella ja pyydellä. Koira joutui ymmälle, sotkeutui vihassansa, aivan kuin nolostui, kuopasi nolouttansa peittääkseen joskus maata käpälällä ja haukahti kertasen, noin vain, ja lopulta lähti, juosta nulkutti nolona pois ja Sakari varustautui jo tupaan työntymään.
Björnholt hyökkäsi raivostuneena Vildhagenin luo ja haukkui häntä kauheasti. Kirkkoväärti aivan nolostui. »Kuka on koskaan kuullut, että ne miehet olisivat auttaneet vastustajaa?» hän sanoi. Ei Björnholt myöskään saanut mitään työväen liikkeestä. Muutamia päiviä mellakan jälkeen tulivat johtajat Holtin luo pyytämään anteeksi ja tarjoutumaan korvaamaan hänelle tullutta vahinkoa.
Jalon puhujan kasvoilla on sellainen ilme kuin tahtoisi hän sanoa: »Kas niin, jos minä nyt en jatkaisikaan, niin jäisitte te noloiksi vai kuinka?»... Sen sijaan nolostui hän itse huomatessaan, ett'ei kukaan viitsinyt kuulla häntä, kun hän jälleen jatkoi puhettansa...
Kun hän heidät näki, nolostui hän ja punehtui, ja aijotun, luonnollisen ja ilosen naurun sijaan suu vaan meni viistoon. Mutta ujoutta peittää hän ei voinut muuten kuin jäykistyen ylpeäksi hovin fröökinäksi. Hän koetti kätellä likinnä olevia, mutta se tuli kaikki niinkuin hän olisi ollut jokin prinsessa, joka armosta ojentaa yhdelle ja toiselle kätensä.