United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
Andrei keskeytti suutaroimisensa, katsoi pitkään ja hölmöili: Iivana Ivanovitsh ... sinä? Naimaan!... Kosimaan! ilmoitti silloin Iivana rutosti, katsoi ennallaan, antoi hymynsä yhätikin laajeta, ryyppäsi kertasen ja lisäsi selityksen: Vot, Durnjakinin leskeä... Annushkaa naimaan.
Hän mainitsi siitä muillekin ja muut, varsinkin uskovaiset, ihan ihmettelivät sitä viisautta, sillä he käsittivät Sakarin sillä seitsemän kielen miehellä tarkoittavan sitä, että hän osaa puhua seitsemää eri kieltä. Sakarin uskonsuunnallakin oli täällä jo valmista maaperää. Kertasen näet oli pastori Pöndinen käynyt täällä sen heräämisensä jälkeen saarnaamassa maallisen viisauden kauheutta.
Hän alkoi koiraa mairitella ja pyydellä. Koira joutui ymmälle, sotkeutui vihassansa, aivan kuin nolostui, kuopasi nolouttansa peittääkseen joskus maata käpälällä ja haukahti kertasen, noin vain, ja lopulta lähti, juosta nulkutti nolona pois ja Sakari varustautui jo tupaan työntymään.
Sen sijaan hapasi se huulillaan kertasen kellonnuoraa. Sen hapuileminen tuo kun oli mukavampaa, helpompaa kuin kupeen kuopaisu, jota tehdessä olisi pitänyt kääntää päätä. Nuoraa hapaistessa kilahti ruokakello hieman, tuskin kuuluvasti, ja välinpitämättömänä ja laiskana lähti ruuna astua kapsuttamaan syöttömaata kohti. Amalia koki neuloa sukkaa, mutta hermostui.
Selvät ukkosen oireet olivat ilmassa. Ainoastaan sisilisko kahahti kertasen kuivissa viimevuotisissa lehdissä. Sakari pysähtyi sitä tarkkaamaan. Nyt se oli aivan liikkumatta ja katsoa tuijotti Sakariin isoilla silmillänsä. Sakaria se huvitti. Hän alkoi katsoa vastaan ja puheli sisiliskolle: »Paistetaanpas särkeä!»
Amalia kun siinä vielä oli kuulemassa! Herra siunaa! Morsiamen kuullen solvaa häntä tuhmaksi ja hulluksi! Hän yskähti kertasen lyhyesti, neuvottomana. »Niin että ei tarvitse seurakunnan valittaa, jotta sai liika viisaan papin», jatkoi nyt Sakari imarteluaan tyytyväisenä. Amalia punastui ja yski. Ja taas uusi hiljaisuus.
Ilosta haukahti penikka kertasen, riemastui ruunan lerppuvasta huulesta, hypähteli, haukahteli ja tapasi iloissaan kuin haukata ruunan huulta. Mutta silloin tavoittaa hampsasi ruuna unisena penikka-pahaa huulillaan, noin vain, sivumennen. Huulet lompsahtivat.
Sen paikka ei ole tässä. Kirkkoväärti kuunteli yhtä hartaasti kuin ruustinnakin. Pastorin oppineisuus painoi hänet aivan nöyräksi. Kertasen mukavasti taas keinahdeltuansa jatkoi pastori: »Niinkuin nyt minäkin aikoinani. Etsin uskonnon selitystä maallisistakin tieteistä, kuten filosofiasta ja monista muista, mutta...»
Koira älähti, käveli ovensuuhun, pysähtyi siinä ja asettui unisena istua kököttämään. Ensin vain haukotteli kertasen, pitkään, ihan kuin haikeasti ulahtaen. Kärpänen kiusotteli, sen kuonon ympäri lennellen ja joskus kuonosta nipistäenkin. Kuin unissaan tavoitti koira lopulta haukata sen suuhunsa. Ei onnistunut. Leuvat vain siinä unessa loksahtivat vastatusten tyhjinä.